YLE Radio 1

Ihan kohta, kello 14.05, alkaa uusintana eiliseltä tuore ohjelma, jossa joku YLEradion urheilutoimituksen pomo muistelee Moskovan olympialaisia 1980. Kuuntelin tän justiin nauhalta ja se on hyvä esimerkki siitä, miten omahyväisiä Suomessa ollaan itänaapurin suhteen.

Tämä entinen Iltiksen urheilutoimittaja kertaa vanhat tutut stadionin porttien aukaisut ja koripallokiistat, joiden perusteella hän panee arveluttavaan valoon koko NL:n koneiston. Toisaalta hän kuittaa Kaarlo Maaningan tapauksen: "vähän verisiäkin keinoja käytettiin."

Ennättääpä hän pilkata papualaista kolmen tonnin estejuoksijaa ihan Elmo-kuunnelman selostajien malliin.

Aseistettua vartiomiestä hotellin edessä hän ihmettelee kovin. Tuntuu vaikealta uskoa, että haastattelu on tehty vuonna 2005, Helsingin kisojen alla. Missä maailmassa urheilutoimittajat oikein elävät?

Kiitos YLE Radio 1 hienosta oivalluksesta lähettää vanhoja Neuvostoliitto-aiheisia ohjelmia.

Myös täällä keskustelussa olleet kommentit ovat paljonpuhuvia. Nordenstrengiläinen tiedostusopin ovat jotku kommentoijat sisäistäneet ihailtavan hyvin ja sitten on vastapainoksi tällaisia paatuneita ja parantumattomia "neuvostovastaisia voimia" kuten allekirjoittanut.

Tämä Nordenstreng taitaa olla vähän kuin Turkka, moni jaksaa (vieläkin) valittaa menetelmistä, mutta heidän putiikeistaan ovat silti tulleet parhaat toimittajat/näyttelijät.

...tai Urho Kekkonen. Miten paljon häntäkin nyt haukkuvat kaikki ne, joilla ei itsellä ole antaa minkäänlaisia neuvoja - edes jälkikäteen! - miten Suomen ulkopolitiikkaa olisi pitänyt hoitaa. Kekkosella oli hieno sana kuvaamaan näitä vähäsieluja: loiskiehujat.

Joku oli tällä palstalla tosikko jahdissa?

En viitsi käyttää noita lainauksia, kun täällä muutenkin jaaritellaan liikaa.

Mutta haluaisin tietää kuka se toinen tosikko on?

Toivoo MaraKatti

"Punainen heinäkuu" on ollut melkoinen paketti. Läheskään kaikkea en ole kuullut, mutta onpahan ollut, mistä valita. Hieno heinäkuu - kiitos!

Ylen ihailu ihmisvapauden vastaisia voimia kohtaan elaa viela tana paivana. Voin hyvin kuvitella, etta kohta tulee Al-Qaida-neljannes. Tama punaisen heinakuun sarja ei ollut muuta kuin hybridiksen ylistysta. Laitos nayttaa, miten sen valehteli ilman, etta se oli saatu tilille.

Mitä sanotte tästä? Yrjö Kallinen taisi aavistaa tapahtumien kulun hyvinkin kauas tulevaisuuteen! Nämä katkelmat ovat hänen puolustusministerinä 27.9. 1946 pitämästään puheesta Maasotakoulussa, suljetussa tilaisuudessa valistusupseereille: (lihavoinnit nimiErkin)

Me emme saa rakentaa suhdettamme Neuvostoliittoon edes minkäänlaiselle pakkotilan pohjalle. Ei ole, sanoisinko, arvokasta ajatella näin: Jaa, Neuvostoliitto on mahtava, me olemme pieni kansa, meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla hyvissä väleissä. – Kuvitelkaamme ajatuskokeena, että Neuvostoliittoa johtaisi politiikassansa vastaavanlainen ajattelu! Mikä meidät silloin perisi, jos Neuvostoliitto pyrkisi ystävällisiin, luottamuksellisiin korrekteihin suhteisiin vain sellaisten maiden kanssa, joiden kanssa on pakko niin menetellä, joiden mahtavuus pakottaa sen siihen?

Ei, ottakaamme asia paljon realistisemmin ja terveemmin. Lähtekäämme siitä tosiasiasta, että meidän naapurimme on Neuvostoliitto. [– –] Me tulemme olemaan kautta aikakausien tuon maan naapurina. Ja kysymyksen ydin on siinä, omaksummeko me tämän tosiasian varauksettomasti vai jääkö meidän tajuntamme johonkin sopukkaan eräänlainen pakkotilan ja väliaikaisen tilan tuntu, joka merkitsisi sitä, että jos naapurille tulisi joskus erittäin suuria vaikeuksia, mikä tietysti on maailmanhistorian kannalta mahdollista, niin sitten meillä olisi tilaisuus taas toimia. Jos me annamme asua mielessämme tällaisen sala-ajatuksen, niin siinä on kuoleman siemen Suomelle.

Neuvostoliitto on tosiasia, hyvin realistinen tosiasia, ja joko me elämme sopusoinnussa sen tosiasian kanssa tai ajan mittaan me varmasti tuhoudumme. Ei muuta ollenkaan asiaa sekään mahdollisuus, että Neuvostoliitolle tulisi historiansa varrella tilapäisiä vaikeuksia, jotka antaisivat jollekin epälojaalille naapurille joitakin chansseja. Kaikki se on ohimenevää. Pysyvä, historiallisesti pysyvä tosiasia on jättiläisvaltakunta jättiläismäisine kansoineen, ja se aina ottaa ennemmin tai myöhemmin oikeutensa. Sen takia kaikki konjunktuuriajattelu pois ja tilalle hyvä, rehti ja miehekäs naapurisuhde. Se on tervettä realismia!

Yrjö Kallinen: Hälinää ja hiljaisuutta (Tammi, 1958)

Muokkaus: korjattu kirjoitusvirhe

Onpa täällä ollut mielenkiintoinen keskustelu aiheesta, jota saatoin aivan liian vähän kesällä seurata. Kuuntelin kyllä esim. Rauno Korven juttelut Neuvostoliiton jääkiekkojoukkueesta ja Taanilan ohjelmat tietenkin. Taanila puhui jännittävästi ohjelmantekijöistä, jotka tämän sarjan järjestivät ja niistä toimittajista, jotka olivat antaneet äänensä vanhoilta äänitteiltä kuultaviksi siitä huolimatta että tiesivät hieman odottaa mitä tuleman oli, aiheista ja nyt tämän sarjan saamasta vastaanotosta.

Vastaanottohan on myös sitä, mitä aikanaan luulee tietävänsä ja mitä sitten lopulta tietääkään. Kun kokoomuslainen inhosi noin luontojaan Neuvostoliittoa ja "tiesi" miten asiat olivat, niin vasemmistolainen puhui propagandaa. Ja sama juttu on näissä rähmälläänoloissa. Sama juttu näissä nykysuuntauksissakin paitsi ehkä sillä erotuksella, että asiaa rajojen yli tulee liiankin kanssa.

Vaikuttaa ainakin siltä, että keskustelijat ovat olleet kuuntelevaisia. Enemmän kuin minä. Mitä Puliukkoon tulee, niin omituisesta asiasta nyt ystävä hyvä suutuit. Samoja juttujahan on puhuttu tuolla muissakin ketjuissa mutta tietenkin toisten ohjelmien tiimoilta.

nimiErkki kirjoitti:Tämä Nordenstreng taitaa olla vähän kuin Turkka, moni jaksaa (vieläkin) valittaa menetelmistä, mutta heidän putiikeistaan ovat silti tulleet parhaat toimittajat/näyttelijät.

Kiitos, Marja, kun nostit tämän viestiketjun ylös. On muuten aina ilahduttavaa kun joku viitsi noukkia mielenkiintoisia aiheita sieltä alalaatikosta...
Tuon Marjan noston ansiosta pääsin lukemaan nimiErkin hieno totuus, joka olisi muuten mennyt ohi.

Olisipa päässyt kärpäseksi seinälle Sheremetjevon lentokentän tulliterminaaliin, kun virkailijat avatuttivat Eri Klasin Ruotsista tuoman hapansilakkapurkin. Tuo ilmeisen monikerroksinen ikuistamisen arvoinen kohtaus ei varmasti olisi jäänyt jälkeen Gogolin Reviisorin päätösjaksolle - mykälle kohtaukselle.

Punaisesta heinäkuusta: 60-luku vasta oli ihtiään punaista. Meillekin, jotka kasvoimme sydänmailla. Tuosta äskeisestä pulpahti mieleen DDR - silloinen. Kun Tampereella vieraili Brecht-teatteri, ja Helen Weigellilla oli mykkä rooli, Mutter Courage? ei kai? Der gute Mensch von Sezuan? laulut osaamme ulkoa. Historia auttaa takaapäin etteenpäin. (Oikeinkirjoitukseni harkittu tyyliseikka).

Niin, historiasta on otettava tuli eikä tuhkaa.
Olikos se Goethe, joka noin sanoi?

Hyvää yötä nyt kumminkin...

liisa autio kirjoitti:Punaisesta heinäkuusta: 60-luku vasta oli ihtiään punaista. Meillekin, jotka kasvoimme sydänmailla. Tuosta äskeisestä pulpahti mieleen DDR - silloinen. Kun Tampereella vieraili Brecht-teatteri, ja Helen Weigellilla oli mykkä rooli, Mutter Courage? ei kai? Der gute Mensch von Sezuan? laulut osaamme ulkoa. Historia auttaa takaapäin etteenpäin. (Oikeinkirjoitukseni harkittu tyyliseikka).

Osattiin sitä luokkakantaisella 70-luvullakin. Brechtin näytelmiä piti jokaisen edistyksellisen teatterin ja teatteriryhmän esittämän. Ja tendenssi ei taatusti jäänyt piiloon. Ja kyllähän esim Helsingin näyttämöillä mentiin reilusti vasemmalta ohi itse Berliner Ensemblen tai Komische Operin. Brechtin kritiikki ddr:n jörjestelmää kohtaan ohitettiin hyvin vähin äänin. Alunperin baijerilainen Brecht oli teatterintekijänä onneksi paljon enemmän kuin luokkakantainen sosialistisen realismin germaaninen edustaja jollaisena punaisella 70-luvulla hänet Suomessa usein esitettiin.

Hieman off-topicia mutta elävästi muistan Oktober Klubin muinaisen ddr:n pääkaupungin nuorisofestivaaleilla. Paikallisen nuorison edustajat ihmettelivät: oletteko te suomalaiset aivan näin tosissanne tämän solidaarisuuden ja maailmanvallankumouksen kanssa. Ja parhaimmat poikamme ja tyttäremme vain nyökyttelivät silmät loistaen jawohl da da.

Niinpä oli lystiä olla saksanopiskelija 80-luvun alkuvuosina kuulemassa edellisten kurssien tempauksista. ddr kun oli ollut heille esimerkki siitä miten loistavasti sosialismissa hoidetaan kaikki asiat. Suomalaista opiskelijaa pidettiin kuin kukkaa kämmenellä, joten esim vaihtarisemesterin aikana Greifswaldissa sai kokea sosialismin ilot ja surut. Iloista suurimpiin kuului laadukas Brecht-teatteri joka ei ollut sitä kiilusilmäistä suomalaista julistusta vaan esteettistä dramatiikkaa.

Paikanpäällä derkkulassa toisinajattelija oli pahainen imperialistin kätyri tai vähäinen epäilyttävä revisionisti. Esim demareita pidettiin lähes kaikkein pahimpina tapauksina, toivottomina luopioina ja työväenaatteen pettureina. Ja toveri kuunteli toveria ja tarvittaessa ilmiantoi vaikka vaimonsa. Mutta tämä kuuluisi jo toiseen threadiin.

Eipä markkinatalouskaan tullut toimeen ilman ilmiantajia, eikä taida tulla nykyäänkään. Kunnon ilmiannosta kunnon palkkio, allaolevan linkin kuvan mukaan on luvassa 50000DM.

http://www.kolumbus.fi/jukka.karvonen/i ... ail090.htm

Juuge kirjoitti:Niin, markkinatalouskaan ei tullut toimeen ilman ilmiantajia, eikä taida tulla nykyäänkään.

Sama homma Suomessa. Katso-lehti lupaa samat 50 donaa nykyvasikoinnista. Oikeastaan tämä on pahempaa kuin Neuvostoliitossa [ei tämä olekaan niin off topicia, Nicken!] tai DDR:ssä. Niissä, samoin kuin Saksan Liittotasavallassa, jahdin kohteena olivat sentään järjestelmän vastustajat. Katso-lehdelle kelpaa uhriksi nyt jo systeemin kannattajakin!