Radion hyvä äänentoisto ja helppokäyttöisyys taantuvat

Radiosta, televisiosta, lehdistä, internetistä ja muista medioista. Mediakritiikki

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Radion hyvä äänentoisto ja helppokäyttöisyys taantuvat

ViestiKirjoittaja Ilkka Pohjanpalo päivämäärä 11.8.05 - 20:30

Radion kuuntelu on muuttumassa niin, että kotikuuntelussa hyvälaatuinen äänentoisto ja vastaanottimen käytön helppous voivat olla vaikeat yhdistää. Kuten tiedetään YLE on tähän saakka välittänyt kaikki analogiset radio- ja televisiokanavansa myös digitaalisina. Radion puolella olen viime vuodet kuunnellut erittäin tyytyväisenä lähes yksinomaan DAB-radiolähetyksiä ja olen tietenkin pettynyt, kun Yleisradio ne lopettaa.

Radion digitaalisia koelähetyksiä aiotaan kuitenkin edelleen jatkaa digi-tv:n kautta. En ollut aluksi kovin huolestunut, kun oletin olevan mahdollista digitaalisesti konvertoida DVB-radiokanavat digiboksista takaisin DAB-kotivirittimelle. Tiedustelujeni mukaan näin ei kuitenkaan ole mahdollista tai mielekästä yrittää tehdä.

Syyskuun 2005 alusta on tulossa laadukkaan radiokuuntelun tulevaisuutta koskeva toinen harmillinen takaisku. Yleisradion digi-tv-palvelukeskuksen mukaan valtakunnalliset radiokanavat eivät kuulu digi-tv:n kautta välitettäviin palveluihin eli niitä ei lähetetä digitaalisesti lainkaan. Muun muassa YLE Radio 1:n vähäiset DAB-kuuntelijat pakotetaan takaisin ularadioiden ääreen. Tuntuu harmilliselta palata takaisin heikkotasoisempaan ularadiokauteen. Tuskin parhaimmistakaan perinteisistä Ula-virittimistä löytyy DAB-virittimen tasoista äänisignaalia?

Niukat talous- ja taajuusresurssit ymmärrettävästi vaativat ensin digi-tv:n rakentamista. Olkoon niin. Mutta onko mitään aihetta toivoa, että sitten kun digitelevisio on valtaosalla väestöä, tulisi uudelleen DAB-radion vuoro? Ja onko tietoa missä muodossa uudelleen tuleminen tapahtuisi?

Oletetaan että radion digitaaliset koelähetykset digi-tv:n kautta saavat riittävän kuulijakunnan ja osoittavat, että sinne kannattaa radiolähetykset siirtää. Onko silloin tulevaisuus Suomessa se, että digitaalisen radion ohjelmavalintaa ja kuuntelua on ohjattava digiboksista television tai tietokoneen näytöltä? Ainakin nykyisin tarjolla olevilla lähinnä television katseluun suunnitelluilla digivirittimillä radion kuuntelun käyttömukavuus on toisarvoinen. Näillä näkymin joka kodin digitaalisen viihdekeskuksen rinnalle jäänee ularadio ja vanha LP-levysoitin vielä vuosikymmeniksi muistuttamaan menneiden aikojen äänentoistosta.
Ilkka Pohjanpalo
 
Viestit: 2
Liittynyt: 11.8.05 - 19:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Radion hyvä äänentoisto ja helppokäyttöisyys taantuvat

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 12.8.05 - 18:28

Otan osaa. Olen ikäpolvea, joka joutui todistamaan analogisten äänilevyjen syrjäyttämisen juuri kun levyjen ja levysoitinten valmistuksen tekniikat olivat saavuttaneet huomattavan tason. Käsitän katkeruuden.

DAB ei kuulu(nut) koko maassa. Osalla väestöä ei voi olla minkäänlaista kokemusta dabista. DABin pakkomyynti ihmisille, jotka ovat sijoittaneet satoja euroja ula-virittimeen, on yhtä kyseenalaista kuin ottaa DAB pois heiltä, jotka ovat jo DAB-vastaanottimen hankkineet.

Hyvä ula-signaali ja viritin/vastaanotin ovat erinomainen tapa välittää musiikkia koko maahan. Hyvä ula-signaali on kuitenkin voimakkaampi kuin viime vuosikymmeninä yleistyneiden paikallisten rutinaradioiden signaalit ja se on mahdollisimman vähän "kompressoitu" (kuten sanonta kuuluu - asiasta lisämielipiteitä vaikkapa Hifi-lehden keskustelupalstalta). Virittimen laatuun voi jokainen kuulija vaikuttaa, budjettinsa puitteissa. Tarjolla olleiden DAB-radioiden hinnoilla saa erinomaisia virittimiä.

Olen digiuskoisten kanssa samaa mieltä siitä, että juuri radiotoiminnassa digitalisointi tuo joitain etuja analogiseen nähden. (Äänilevymaailmassa CD ei ole pystynyt päihittämään analogista l. vinyyliä. Päinvastoin, erityisesti popmusiikkilevyjen äänenlaatu on pohjamudissa.) Tosin olen sitä mieltä, että digitalisoinnin tärkein anti lienee jo saavutettu. Jakeluketjuhan on digitalisoitu jo lähettimiin asti. Vain viimeinen lenkki (loppukäyttäjälle) on digitalisoimatta. Digitalla on siihen kaikki valmiudet. Sillä välin Digita ja kaapeliyhtiöt voisivat palauttaa oman osuutensa lähetysketjusta tasolle, jolla se oli Yleisradion huolehtiessa myös lähettimistä.

Ilkka Pohjanpalo kirjoitti:Muun muassa YLE Radio 1:n vähäiset DAB-kuuntelijat pakotetaan takaisin ularadioiden ääreen. Tuntuu harmilliselta palata takaisin heikkotasoisempaan ularadiokauteen. Tuskin parhaimmistakaan perinteisistä Ula-virittimistä löytyy DAB-virittimen tasoista äänisignaalia?

Niukat talous- ja taajuusresurssit ymmärrettävästi vaativat ensin digi-tv:n rakentamista. Olkoon niin. Mutta onko mitään aihetta toivoa, että sitten kun digitelevisio on valtaosalla väestöä, tulisi uudelleen DAB-radion vuoro?


DAB tulee vääjäämättä. EU:n ja kansainvälisten standardien myötä Suomi ei voi jäädä lintukodoksi, jossa kuunnellaan vain ulaa. Yleisradio ei kuitenkaan kiirehdi dabbia kun analogiteeveestä eroonpääsy v. 2007 ei näytä varmalta.

Ilkka Pohjanpalo kirjoitti:Näillä näkymin joka kodin digitaalisen viihdekeskuksen rinnalle jäänee ularadio ja vanha LP-levysoitin vielä vuosikymmeniksi muistuttamaan menneiden aikojen äänentoistosta.


Sano vain rohkeasti: "levysoitin"! Se on sen vehkeen nimi, jossa pyöreälle levylautaselle asetetaan single-, EP- tai LP-levy, pannaan levylautanen pyörimään ja lasketaan äänivarren päässä oleva neula levyn uraan. Sivumennen, edelleenkin tehdään levysoittimia, joilla voi soittaa myös sellakkalevyjä. Nämä levyt ovat niitä vinhaa vauhtia pyöriviä "lakkalevyjä", joiden kuuntelu edellyttää erilaista äänirasiaa ja neulaa kuin modernien ("micro groove") levyjen kuuntelu.

Muuten, joka kodissa ei ole digitaalista viihdekeskusta. Sille ei kaikilla ole tarvetta. Jazzin ja klassisen musiikin harrastajalle riittää stereolaitteisiin liitetty SA/CD-soitin niitä levyjä varten, joita ei ole julkaistu vinyyleinä. Esim. digitaalivahvistimien äänenlaatua pidetään erityisesti hinta-laatu -suhteeltaan korkeintaan keskinkertaisena. Tosiasiassa vahvistinteknologiassa on tällä vuosituhannella palailtu "vanhojen" putkiteknologioiden pariin, pois transistoreista (jopa CD-soittimiakin varustetaan putkilla). Syynä on putkiteknologioiden kyky toistaan musiikillista tapahtumista transistoriteknologiaa uskottavammin. Asiasta on tosin useammanlaisia mielipiteitä.
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

ViestiKirjoittaja Jorma Lindqvist päivämäärä 15.8.05 - 5:51

Viimeksi muokannut Jorma Lindqvist päivämäärä 16.10.05 - 12:15, muokattu yhteensä 1 kerran
Käyttäjän avatar
Jorma Lindqvist
 
Viestit: 1029
Liittynyt: 26.9.03 - 6:09
Paikkakunta: Nakkila

ViestiKirjoittaja Ilkka Pohjanpalo päivämäärä 19.8.05 - 10:01

Kiitos osanotosta k-meleon. Toivokaamme että DAB:ia ei ole haudattu. – Olen miettinyt mikä muu harrastus olisi verrannollinen LP-levyjen ja vanhojen putkiteknologioiden käyttöön musiikin toistossa. Ehkä parhaana vastineena pidän puuveneharrastusta. Erityisesti vanhojen arvokkaiden puuveneiden ylläpitoa ja käyttöä perinteitä vaalien. Jotkut autoilijat taas arvostavat vanhojen autojen kunnostusta. Vanhoissa materiaaleissa ja tekniikoissa on hohtoa, tuoksua ja tunnelmaa mikä on erittäin puoleensa vetävää.

Vinyylilevysoittimia tehdään myös aivan uusilla tekniikoilla, parhaimpia käsityönä tinkimättömän laadukkaasti ja kalliisti. Olen joskus kuullutkin viimeisen päälle analogista äänentoistoa enkä ole kuullut siinä mitään moitittavaa. Musiikin dynamiikka ja sointi ovat olleet aivan uskomattomia vinyylistä toistetuksi. Jokunen putkivahvistin on ehkä kuitenkin saattanut prosessoida ääntä digitaalisesti viimeistellen. Kyseessä ei ole enää menneen ajan äänentoisto, millä tarkoitan toistotekniikkaa ennen CD:tä. Hyvä analoginen äänentoisto on tietenkin välttämättömyys niille, joilla on laaja ja arvokas vinyylilevykokoelma.

Ularadio tai oikeammin FM-radio on samoin edelleen välttämättömyys joka kodissa. Ongelmia on kuitenkin alkanut kasautua sen ylle. Se alkaa olla teknisesti vanhentunut eikä tavoita laajasti uutta yleisöä nuoresta sukupolvesta. Esimerkiksi Ruotsissa radion kuuntelijat vähenevät ja vanhenevat. Puolet 9-19 vuotiaista ja kolmasosa 20-34 vuotiaista on lopettanut tai ei ole koskaan aloittanutkaan Ruotsin radion kuuntelua. Tämä on eräs syy miksi Ruotsissa halutaan digitalisoida radio. Sen toivotaan houkuttelevan lisää kuulijoita.
http://www.sr.se/cgi-bin/mall/artikel.a ... kel=585761

Hyvä äänenlaatu ei tietenkään riitä houkuttelemaan lisää kuuntelijoita eikä perustelemaan radion digitalisointia. Laadukas sisältötarjonta ja DAB-radiossakin tarpeellinen elektroninen ohjelmaopas (EPG) sekä jollakin kätevällä tavalla vastaanottimessa toteutettu kuunteluajan siirto tai tallennus saattaisivat olla kaivattuja ominaisuuksia. Tulevaisuudessa kenties on yhä useampia väestöryhmiä, joita radion ei kannata yrittääkään tavoitella.

Radion internetkuuntelusta saamani vaikutelma ei ole ollut houkutteleva. Internetissä on paljon mielenkiintoisempaa tekemistä kuin kuunnella radiota. Imuroitavaa musiikkia etsiessä aika vasta hukkaan meneekin. Hieman kummastelen mitä Jorma Lindqvist tarkoitat, että rahoilleen ei saa vastinetta radion kuuntelusta. Eihän radiolupamaksua ole ollut vuosikymmeniin. Vapaa radion kuuntelu on kansalaisoikeus.

Internetin käyttö radion kuunteluun taas ei ole maksutonta. Epäilen tuleeko internet koskaan niin vapaaksi tai teknisesti täydelliseksi ja turvalliseksi, että miljoonat, jopa miljardit ihmiset voisivat samanaikaisesti kytkeytyä radio- ja televisioyhtiöiden palvelimiin seuraamaan reaaliaikaisesti samaa lähetystä. Perinteinen yleisradiotoiminnan broadcasting-lähetystapa lienee taloudellisesti ja laadullisesti ylivoimainen verkkojakeluun verrattuna tehtiin se sitten maanpäällisistä lähettimistä tai satelliiteista.

Toistan vielä alkuperäisen huolenaiheeni. Jos digitaalinen radio siirtyy vain DVB-lähetysten yhteyteen, niin vastaanoton käytettävyys huononee. Kuuntelija joutuu radion avatakseen tekemään vastaavia toimenpiteitä mitä k-meleon kuvaili levysoittimen käytössä. Digitaalisen radion ohjelmavalintaa ja kuuntelua pitää käyttää digiboksista television tai tietokoneen näytöltä. En pidä tätä kehitystä toivottavana.
Ilkka Pohjanpalo
 
Viestit: 2
Liittynyt: 11.8.05 - 19:39
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Jorma Lindqvist päivämäärä 19.8.05 - 12:47

Viimeksi muokannut Jorma Lindqvist päivämäärä 16.10.05 - 12:14, muokattu yhteensä 1 kerran
Käyttäjän avatar
Jorma Lindqvist
 
Viestit: 1029
Liittynyt: 26.9.03 - 6:09
Paikkakunta: Nakkila

Tee tarjous Mitzubishin pystylevari LTV5

ViestiKirjoittaja MaraKatti päivämäärä 19.8.05 - 21:46

Kuka tarjoaa eniten mun Mitzubish LTV5 pystylevarista?

- Ostin sen aikoinaan viimeiseksi vinyylilevysoittimeksi, ja sellaiseksi se jäikin.
Muistaakseni se äänirasioineen maksoi aikoinaan n. 3000 Mummon markkaa.

Tarjouksia odotellen Marakatti
Hauskaa Eurooppa päivää - MaraKatti
Happy European Day - MaraTheCat
Glad Europa Dagen - MaraKatt
MaraKatti
 
Viestit: 1905
Liittynyt: 18.11.04 - 1:50
Paikkakunta: TÖÖLÖ (TÖLÖ på svenska)


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron