YLE Radio 1

No, katsoin tarkemmin;
Oli numero 29 551 / 29 552 > Mervi von Bell / Product Co-ordinator
päässyt kirjautumaan kahdesti...
Nyt tilanne:
- 29 624 / 60 http://www.uiah.fi/projects/kooma/
- 92 651 / 927 http://www.opintoraha.fi

Eräs ilmoitti olevansa "Tajtelija". Ehkä suomen kieli on alkanut jäädä luovuusharjoitteiden jalkoihin?

Nyt kun kesäaika alkoi (koulut viikonloppuun) niin päivitän em. listaukset; Nyt tilanne:
- 30 395 / 61
- 97 364 / 195

Muuten taiteeseen ja kulttuuriin;
Eilen tuli TV1:n kotimainen elokuva "Syntipukki", jossa nimiosassa Lasse Pöysti
joka Stockmannin tavaratalossa em. toimessa. Oli elokuvassa nimetty tämä
tavaratalo enteellisesti Sampo nimiseksi.
Eilen myös julkaistiin kulttuuritietona, jotta Stockmann on mennyt remonttiin,
jonka ajaksi on ripustettu katunäkymaksi suurehko kuvataideteos, joka on siten Helsingissä nähtävissä.
En itse ollut vielä syntynyt em. elokuvan tekoaikaan, mutta kaimani Pöystin
olen kertaalleen kohdannut pari vuotta sitten kun esitteli kirjaansa Fermaatissa tavataan,
jonka sanoi esitelmänsä päätteksikin (oli sen niminen erillinen kustantajan osasto myös).
Katsoin tämän merkityksen myöhemmin;
"merkintä jolla tauon, nuotin tai soinnin kestoa pidennetään...

HS:ssa on polkaistu käyntiin mielenkiintoinen debatti koskien musiikkiluokkien aiheuttamaa eriarvoisuutta kouluissa. Jos asiassa on jollekulle jotain uutta, voidaan heidät vain toivottaa tervetulleiksi todellisuuteen...

Musiikkiluokkien kasvattina voin vakuuttaa, että systeemissä olisi varmaan ollut yhtä ja toista parantamista. Meidän asemamme oli kuitenkin sikäli hyvä, ettei koulussa, jota musiikkiluokkalaisena kävin, oikeastaan ollut mitään ongelmatapauksia -tavisluokkalaisetkin olivat monien muiden koulujen joukkioihin verrattuna eliittiä.

Musiikkiluokilla vallitsi ainakin -80-luvulla hiukan perustuntisuunnitelmastaa poikennut opetussuunnitelma, jonka ikävin puoli oli se, että siinä musiikki söi muutamia viikkotunteja varsin tärkeistäkin aineista, muistaakseni ainakin jonain vuonna jopa biologiasta ja maantiedosta. Liikunnasta ei ollut niin väliä, sitäpaitsi se oli lukujärjestysteknisesti helppo toteuttaa yhdistelemällä musiikkiluokkien ryhmiä keskenään. Kuviksen jääminen lapsipuolen asemaan ja katoaminen yläasteen viimeisellä ohjelmasta kokonaan, oli anteeksiantamaton rikos.
Pienempi rikos -pikemminkin hyvä työ kaikkia osapuolia kohtaan- sitä vastoin olisi ollut se, mitä keskustelun avaajakin kaiketi tarkoitti, eli musiikki- ja tavisluokkalaisten sekoittaminen perusopetusryhmissä toisiinsa. Onhan se perverssiä, että alle kymmenvuotiaille lapsille tolkutetaan näiden olevan muita parempia vain siksi, että saavat olla musiikkiluokalla. Muksuthan vieläpä uskovat sen kyseenalaistamatta...
Elitismiasenne oli kuitenkin hyvä, sillä se kasvatti itsetuntoa, mistä harvemmin on mitään varsinaista haittaakaan.

Jos peruskoulussa haluttaisiin päästä eroon eriarvoistumisesta, olisi sieltä ensiksikin kiellettävä kaikki muu kuin ikävuosiin perustuva luokkajako ja toiseksi kaikki mahdolliset painotukset ja kielikylvyt yms. Loppujen lopuksi tuloksena olisi keskitasoa vähän heikompien ehdoilla etenevä kaaos, joka ei lopulta palvelisi kenenkään etua.

Aiheellinen kysymys voisi kyllä olla se, pitääkö johonkin taito- ja taideaineeseen painottuneessa koulussa olla myös muita oppilaita?

Katsastin nämä adressilistat:

- Taide... ei avannut enää kyseistä linkkiään, liekö hävinnyt kokonaan...
Näkyi uudistuneessa sivustossan olevan enimmäkseen "likkakerho"...

- Opintoraha... oli sulkeutunut 11.9. ja viimeinen kirjautunut numerolla 127 109

Saan katsella koulua aitiopaikalta neljännen sukupolven kohdalta. Alakoulun viidesluokkalainen on ylpeä yhdistelmä saksan ja englannin lukijoita (erään tamperelaisen peruskoulun saksanlukijat ovat juuri pokanneet arvokkaan kielitutkinnon papereita...). Tätä nuorta miestä ei mikään musiikkimahdollisuus tule viettelemään kuvaamataiteista, povaan. Toisluokkalainen tulee hakemaan musiikkiluokalle kuin ihmisen ajatus - kotona ei patisteta mihinkään mutta hyvät soittimet on ja nuotinlukutaitoa, poikkihuilu mielessä (kuorotauti ei ole tarttunut mummulta, kun seurakunnan lapsikoro panisi baletin poikki).

Kun tytär ja poika aloittivat koulunsa 1968 ja 1969, oli sen ison kansakoulun johtajana musiikkimies: kuoroon pääsi testeillä uhraten äidinkielen tunneista. Tytär tunsi kieleen enempi vetoa ja palasi kuorosta tunneille. Tarjolla oli myös soittimia. Mistä lie poika tiennyt tivata klarinettia, sellainen löytyi koulun vintiltä ja oli vuosia mukana, kitara pääsi sittemmin voitolle kyllä hän kouluakin kävi, vaikka enempi musiikissa eli. Lukioon sai valita eli oli pakko heittää pois jompikumpi. Poika valitsi musiikin ja totesi pettyneenä tehneensä väärän valinnan: siellä hän ei tuntenut oppivansa niin paljoa elämän emmeitä kuin olisi kuviksessa saanut. Loistava kuviksen opettaja Lauri Laitala vaihtui ja tytön kymppi putosi neloseen (taipumus mielenosoitukseen opettajan tyyliä kohtaan äidinperintönä).

Itse kävin oppikouluni kaksi vuotta etuajassa. Kolmivuotisen KUNNALLISEN kokeilukeskikoulun opetussuunnitelmat (51-54) olivat varmaan maan moderneimmasta päästä, ja opettaja-aines oli valikoitunut antaumukselliseen työhön. Armoitettu rehtorimme Vilho Jauhiainen opetti suomea, historiaa ja kuvaamataitoa. Suomeen sisältyi mestaritason lauseenjäsennys (ja Topeliuksen näytelmät vapaa-aikana - aina oli tarjolla joku pikku Liisan rooli), historiaan filosofinen näkökulma ja kuvaamataitoon sen ajan uusin väri- ja muoto-oppi. Opetettiin piirtämään perspektiiviä (Aarne Ervin suunnitteleman koulutalon käytävissä) ja ennenkaikkea näkemään soratien vaaleus ja hongan kyljen puna. Kesän 'kukkareissulta' poimimiani kaarnan kuoria tässä ihailen: kolmiulotteista kahta ruskeata vaaleammalla pohjalla, siihen kun valo käy a vot. Musiikkitunneilla laulettiin - myös äänissä - ja tietysti kaikki mahdollisenkieliset kansallislaulut. Teoria oli kunnon kamaa, myös musiikkinäytteitä eriteltiin levyltä. Minulle tapahtui vääryys, jota en päästötodistuksen huumahetkellä tepsuttanut korjaamaan: musiikin teorian numeroni oli pudotettu kympistä ysiin, vaikka tiesin taitavani kaiken opetetun teorian läpikotaisin vaikka unissani. Kas kun viimeisen luokan keväänä uhrattiin aikaa esitelmiin muusikkojen elämäkerroista!! Niitähän voi lukea itse mistä vain. Itse valitsin mielenosoituksena Abraham Ojanperän.

Nyt vasta Moxun ottaessa aiheen esille välähti mieleen, että lukiossani ei ollut valinnanvaraa. Poikien voimistelunopettaja piti kyllä iltaisin vuoden kuoroa, josta jäi mieleeni hyvän luokkakaverini reipas mutta epäpuhdas laulu - Oulaisten nuorisokuoro perustettiin paljon myöhemmin. Vapaaehtoista kerhotoimintaa oli terhakka Svenska klubben sekä raamattupiiri (sic! rehtori oli uskonnollispainotteinen ja mm. sovittanut oppimääriin pakollisen teologian, josta antina jäi näkökulma tarkastella muotoa ja sisältöä erikseen). Hienoa oli se, että tunteihin mahtui sekä psykologia että biologia. Ainoa pakosti tehtävä valinta oli latina tai pitkä matikka, molempia kun ei voinut vaikka olisi halunnut ja varmasti jaksanut. Kuvaamataidon opetus oli väriä ja muotoa jäsentävää, upeata antia oli taidehistorian läpikäynti, siihen ostettu perusteos on hyllyssäni vieläkin.

Ainahan on oppilaiden omaksumiskyvyssä eroja, muutamalla oppilaalla kykyä ja harrastusta yksittäistä opettajaa enemmän. Harrastusaineiksi sanottiin minun aikanani näitä perustaitoja, joissa varsinkin kouliutuu sosiaalinen kanssakäyminen kuten koulussa yleensä - oppimääristä ja opettajista riippumatta. Englantilaisen ystävättäreni kanssa (ranskan opettajasta kotiäidiksi) totesimme kuinka monen kohdalla nimenomaan sellainen oppi jossa ei ollut keskivertokaan välkky voi pitkän elämän mittaan käydä arvokkaaksi (itselläni kotitalous ja käsityöt). Olet Moxu oikeassa siinä, että tasa-arvon nimissä ei tarvitse tasapäistää: kykenevälle fiksusti tarjottu anti ei ole keneltäkään muulta pois. En yleensä lue (kirjastossa) Hesaria, tänäänpä niin kävi ja olikin ilahduttava ehdotus: lukiossa voisi tarjota mahdollisuuden aloittaa yliopistollisia arvosanoja siinä mielessä 'ylimääräisinä', että koottaisiin porukkaa eri luokilta tai kouluistakin, ja yhdistettäisiin tarvittava opetus itseopiskeluresursseihin. Eihän sitäpaitsi tietsikan (oman tai koulun) käyttäminen häiritse muita rapinaa enemmän.

Äitini kansakoulussa oli supistetut luokat eli siis alakoululaiset saivat hiljaisia töitä tehdessään ohi korvien jo kuulla yläkoululaisten läksyjen valmistelut ja kuulustelut, oppitunnin puitteissa toki voitiin panna järjestäytyneeksi laululeikiksi pulpetit sivuun, jos porukka näytti väsähtäneeltä. Ilmankos itselläni oli kansakoulusta niin vankka pohja, että saatoin oppikoulussa keskittyä 'iloiseen elämään' kantamatta tylsempiä koulukirjoja edes illaksi asuntolaan. Kirjastonhoitaja katsoi läpi sormien määräystä korkeintaan kaksi kirjaa kerralla (rehtori sytytti kotimaan ja maailman kirjallisuuteen). Vanhan ajan kansakoulusta vielä ne ihanat käsityötunnit, kun tytöt tekivät kaikenlaista hyötyvaatetta ja pojat nikkaroivat, mistä tuli ihana puun tuoksu.

Oppimäärien suunnitteluun rantautuu osin tosikkoja, mutta Luojan kiitos jokainen opettaja on yksilö ja oppilaat joukko yksilöitä, konstallaatiot vaihtuen. Elämäni kehnointa opetusta olen saanut aikuiskasvatusopin approbaturkurssilla.

Löysin tähän edelliseen kirjoittamaani jatkoa,
otan henkilölinkit pois mikäli lähteeni (moxu) ei niitä hyväksy.
Henkilönsä on kuitenkin täällä toisaalla esillä, joten lienee nämä suorat viitteet sallitut:

-Taide... / Adressi > Nyt sivuja 64 ja allekirjoituksia 31 624 (huom. 10 747)
http://www.uiah.fi/kooma/adressi.php?sivu=21 (ei yhdistä).

Lisäksi moxu-viitteitä kirjoittajille:
http://www.geocities.com/mo_koski/
http://www.proyleiso.org/taustamateriaali/tauskosk
http://www.geocities.com/mo_koski/politiikka.html

Vastasit nopeasti, mutta tulkitsen hyväksynnän (?).

Ehkäpä henkilölinkin sijasta on kuitenkin järkevämpää linkittää yhteisen edun puolelle:
http://www.kilvenkuoro.com
Sillä ilman koulussa nauttimaani taideaineopetusta tämä ei olisi nykyään keskeinen osa elämäni sisältöä.

EDIT: Geocities on siitä ikävä ilmaispalvelin, että se menee kovin helposti nurin liian runsaista kävijämääristä. Saahan se toki linkitettynä olla, tosin tuo politiikkasivu nyt ehkä ei ole tämän aiheen kohdalla kaikkein järkevin mahdollinen...
Sinällään olen tietysti iloinen, jos ikivanha sivuni on jonkun mielestä niinkin hyvä, että sitä kannattaa johonkin linkittää. Mitä taas tuohon Yle Yleisö-kirjeeseen tulee, sen asiasisältö on käsitelty tällä palstallakin, lähinnä topicissa Onko radio tulevaisuuden media?, joten siinä tuskin on kenellekään mitään uutta.

Tämä "politiikka" ei myöskään yhdistänyt oikein.
Valitsin nämä neljä linkkiä löydöistä Googlen kautta; "Mikko-Oskari Koski".
Haun tein äskettäin, joten en asiasisältöihin vilkaisua enempää ole vielä perehtynyt.

Olisihan se hienoa jos ihmiset taiteen avulla oppisivat löytämään tien omaan sismpäänsä tai käsittämään olioiden ja maailman olemuksen neron objektiivisen havainnon kautta luomansa taiteen välityksellä objektivoituneena emootiona, "nauttiessamme erään ihmisen katastrofin sublimonnista ja kokemme katharsiksen", kuten Hildesheimer mozart biografiassaan kirjoittaa.

Terve Mikki!

Kaivapa nyt muistojasi. Tiedämme että musikaalisuus nousi sinulla väkisin pintaan (sanotaan että kahdentoista iässä äly on huipussaan). Kuulo, näkö, muotoaisti.

Anna katseesi kiertää kotona: mitä kaunista? missä valossa? mitä koit koulussa vai leipäännyitkö kuten älyköille joskus käy?

Entä kirjoja, jotka poikkeavat pääjuonteestasi - kirjastosta tai omia?

Minä kun luin että äly ei vielä lapsilla ole täysin kehittynyt vaikka hermotoiminta onkin vallitseva lihasvoimaan ja lihaksistoon nähden, ja lapset ovat enemmän tiedoitsevia kuin tahtovia, mihin perustuu lasten viisas ja ymmärtäväisen rauhallinen katse

Onko itselläsi lapsia, noita pikku riiviöitä?

VeHy kirjoitti:Onko itselläsi lapsia, noita pikku riiviöitä?

Ei ole lapsia, ei edes opetuslapsia.

Filosofia kun ei ole mikään tiede, joka olisi kokelma asiatotuuksia eikä havainnollista käsittämistä tai edes ajattelemaan ei voi ketään opettaa, eikä käsitteiden tyrkyttäminen ja tuputtaminen herkkään larsen mieleen olisi Schopenhaerin mukaan suotavaakaan ennen 16. ikävuotta. siitä holimatta että II-lajin metafysiikassa opetuksessa tämä on käytäntönä, mutta ei filosofiassa, joka vaatii älyn ja arvostelukyvyn huomattavampaa kypsymistä