YLE Radio 1

Harmonis-polyfonisen satsin kirjoittamisen sijasta opettajalleen hienostunelle lyyrikolle ja wagnerriaani Martin wegeliukselle helsingin musiikkiopistossa opinnäytteinään joka opetti myös kuulaa, sibeliusta kiehtoi yksinkertainen modaalinen arkaisoiva ilmaisu, jota hän toteuti salaisessa pyuutarhassaan pöytälaatikkosävellyksissään poissa opettajansa valvovan silmän alta joita ei tohtinut tälle ensinkään aina esittää murskakritiikin pelossa ollessaan tuolloin tyyli-ihanteensa mukaisesti etsiytymäsä kohti muinaissuomalaista atmosfääriä ja sävelkieltä kansanomaisessa sävytyksessä käyttäessään säestyksissään toisinaan pitkään paikallaan pysyvää pohjakvinttiä ARKAAISENA TYYLIKEINONA luoden melodiikkaansa kansanomaisten vaikutteiden hengessä ilman suoria lainauksia kansanlaulun temattisine piirteineen kansanomaisuutta josta todistavat, nelijakoisuus, daktyylissä oleva rytmi, suppea ambitus ja doorinen kirkkosävelsävytys vasten opettajansa pedagogisia ja tyylillisiä ihanteita wagneriaanis-lisztiläistä kompleksista saksalaisen koulukunnalle ominaista kromaattista äänenkuljetusta ja ankaratyylistä polyfonista kontrapunktista satsiteknikkaa jonka vuoksi opttajan ja opplaan tyyli-ihanteiden välinen ristiriita tuli ilmi ja siben arvosanat kevättodistuksessa laskivat musiikin teorian ja säveltapailun hyvistä arvosanoista huolimatta, sibeliuksen musiikkillista makua kiehtoessa Tsaikovskin subjektiivinen melankolia, joka wegeliukselle edusti viulistista pötyä ja griegin pohjoismaisen raikas kansallisväritteinen debussyn varhaistuotannolle virikkeitä anatanut impressonismi, joka wegeliukselle oli nationalisoivaa realismia, jota hän ekstrovertin kromaattisuuden kannattajana inhosi.

Ensimmäisenä kotimaisessa säveltaiteessa kalevalaista 5-iskuista runosävelmäähän käytteli sujuvasti muistaakseni Filip von Schanzt sinfoniansa Scherzo Finnico-osassa, josta muut omivat sen sitten omaan sävelkieleensä eräänlaiseksi museaaliseksi tai arkaisoivaksi muinaismuisto-syntaksiksi vastalauseena saksalaisen koulukunnan ja wagnerin ylivallalle kansallisromantiikan kukoistuskaudella kansallistunteen herätessä voimakkaana.

Melartin lienee suomen edustusvoimaisimpia ja sinfonisesti että lyyrillisiltä aspekteilta vakuuttavaimpia ja laadukkaampia sävelneroja jonka sinfonioista etenkin numerot 1, 3 ja 6 miksei suosittu kesäsinfionia 4, mutta muutkin ovat hienon ja siselöidyn tekniikan leimaamia ja pakahduttavaa tunnetta täynnään jonka varjoon kansallisromanttisesti orientoituneet jäävät auttamatta. saksalainen on aina saksalainen. kromaattisessa kompleklsisuudessaan kun yksinkertainen modaalisuus joka jättää vaisuksi ja kylmäksi kuin yön pimeys tai pilvinen kolea sää joka eristää maan asukkaat auringon porottavalta kuumuudelta ja lämmöltä joka säteilee aidoista taiteen luomuksista jotka kumpuavat taiteilijan sydämestä eivät miellyttämisen halusta, yleisön kosiskelusta, maineesta tai statuksesta, tapituksesta kapellimestarin frakinnappeihin.

kajanus on myös tosi hyvä ja sinfoninen runo Aino saa sieluni hehkumaan rakkauden loimottavassa palossa kun sinfonietta

Jaksaako näitä loputtomia hölönlörön-avauksia kukaan enää lukea?

VeHy kirjoitti:Jaksaako näitä loputtomia hölönlörön-avauksia kukaan enää lukea?

Avaukseni pohjautuu Erkki Salmenhaaran Sibelius-biografian erääseen teemaan, jota olen muokannut tarkoitusperiäni vastaavaksi vuolaan kirjoitustyylini eduksi ja on sitä paitsi täyttä tavaraa, so. asiaa, tekstin rönsyilevästä ja vaikeaselkoisesta ulkoasusta, luonteesta ja lauserakenteiden konmpleksisuudesta huolimatta jotka stimuloivat älyllisen askarteluun focusoituneita ambitioitani ja tarpeitani, mutta kernaasti olen halukas muuttamaan tyyliäni yleisönkosiskelua ajatellen otollisempaan suuntaan, jos lukijani niin haluavat.

En yhdy kritiikiisi koska Sibeliuksen musiikki on usein verraten pinnallista, hilpeää ja kevyen harmitonta populaariviihdettä ja ajanvietettä, jossain määrin salonkikelpoista käyttömusiikkia, jossa ei ole liioin syvyyttä eikä tunnetta jota vakavan taiteen luojalta sopisi jäänneksöttömästi ja ilman kompromisseja odottaa. mutta ilmeisesti hänen musiikkinsa tietynlainen eksoottisuus ulkolaisten ihailijoidensa korvissa saa heidät arvostamaan sibeliuksen omintakeista ja arkaaista muinaissuomalaista modaalista tyyliä alkuperäisesti suomalaiselle musiikkikultuurille tunnusomaisena ja siksi persoonallisena kun kaikki saksalaista ja ranskalaista koulukunnalle ominaista tyyliä ja tekniikkaa jäljittelevät eivät ansaitse tyylillisisten seikkojen perusteella puristien mielestä vastaavanlaista originellisuusleimaa joka voitaisiin samastaa kansalliseen kultuuri-identiteettiimme yhtä erottamattomattomasti vaan heidät nähdään jonkinlaisina epigoneina musiikin pahanilmanlintuina jotka eivät ole kyenneet luomaan omintakeista tyylillisistä vaikutteista vapaata ja syvästi persoonallista muotokieltä kuten vallalla olevan yleisen käsityksen mukaan juuri sibelius, vaikka hänen musiikkinsa ei yltäisikään korkeimpaan kvalitatiiviseen arvoluokitukseen kaikilla objekltiivisilla kriteerioilla mitattuna myös mitä tulee orkestraatioon tai tekniseen rakenteeseen ja on jo kauan sitten ollut selvää ettei hän ollut se uudistusmielinen modrernisti joksi hänen ihailijansa hänet kerran nimittivät vaan pikemmin kuuluen menneen romanttisen aikakauden ilmapiiriin. Harmi että missasin Wegeliuksen fantasian pianolle ja orkesterille ykkösaamussa.

Luetella voi kymmeniä taknisesti taitavia ja luomisvoimaisia inspiroivia vakavia taiteiljoita, mutta nimettömiä suomalaisia säveltäjämestareita jotka saavat aivoni kiehumaan hermojännityksestä ja pakahduttavasta ja polttavasta ekspressiivisestä kauneudesta. Läheskään kaikkia en edes minä tunne. Muistan kerran kun eräs toimittaja radiossa vertasi Sibeliuksen "ulostamaa" "kökköä" Loviisa-trioa ja Salmenhaaran sonaattia pianolle ja sellolle toisiinsa ja nimesi jälkimmäisen ilman muuta voittajaksi, 19-vuotiaan varhaisena luomuksena.

Mutta miksi niin monet ovat kenties usein syyttä joutuneet unholaan,esteetikko, kirjailija, monipyuolinen taiteentuntija ja tuottelias säveltäjä Bengt von Törne, 10 sävelrunoa, 6 sinfoniaa, 2 kamarisinfoniaa etc, Lauri Saikkola, palkittu monissa sävellyskilpailuissa, Kalervo tuukkanen Kalvean immen tarina, 6 sinfoniaa, karhunpyynti, Moberg ym. ym.? joiden musiikkia ei kertakaikkiaan saa kuulla sen enempää konserteissa kuin levytyksinäkään. Ellei ylellä ole kantanauhoja heidän teoksistaan.

Ihmettelen että suomen kokoisella maalla on varaa unhohtaa näin monta lahjakasta ja hienoa säveltäjää kirjastojen ja arkistojen hyllyille pölyttymään yhden ainoan kustannuksella kun ranskassa sekundaariset säveltäjätkin ovat kohonneet koko musiikkimaailman tietoisuuteen ja saaneet pysyvän paikan repertoaarissa.