Lauluyhtyeistä ja yhtyelaulusta

Musiikista ja Radio 1:n musiikkiohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Lauluyhtyeistä ja yhtyelaulusta

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 4.4.05 - 16:25

Ihmisen äänestä saa irti uskomattomia variaatioita, niin yksin kuin yhdessä. Varsin usein ihminen ei kuitenkaan luota omaan tuotantovalmiuteensa, vaan hakee tukea soittimesta -vaikka sen voisi saada toisesta laulajastakin. Tähän oivallukseen, sekä siihen, miten tältä pohjalta voi kehittää itseään laulajana, pohjautuu yksi hienoimmista musiikki-ilmaisun muodoista.

Suomessakin viime vuosina ilahduttavasti päätään nostanut yhtyelaulukulttuuri koki männäviikonloppuna hienon konserttikokonaisuuden, kun Joensuussa, Helsingissä ja Jyväskylässä kuultiin Naisvoice-tapahtuman konsertteja. Mukana olivat lauluyhtyeet Fiori, Suden aika, Voca ja Ketsurat ja kuten tapahtuman nimestä jo arvaakin, kaikki mainittujen kokoonpanojen laulajat ovat naisia.
Kovin paljon yhteistä ei näillä(kään) yhtyeillä ollut. Paitsi tietysti se, että kaikki olivat ohjelmavalinnoissaan persoonallisia -ja hyviä. Varsinkin karjalaisesta lauluperinteestä ammentava Ketsurat on nimi, joka kannattaa panna korvan taakse. http://www.suomenkansanmusiikkiliitto.fi/ketsurat.jpg

Toisaalta on hyvä, että suomalaisen yhtyelaulannan superkolmikko Rajaton, Fork ja Club for Five on nostanut yhtyelaulannan riman maassamme niin korkealle, etteivät muut, kuin niihin itseään vertaavat porukat uskalla lähteä edes yrittämään keikkaa. Tätä uskalluksen aitaa voisikin nyt olla tarkoituksenmukaista madaltaa -koska yhtye, joka uskaltaa verrata itseään maailman huippuihin, ei taatusti ole huono.

http://www.rajaton.org/
http://www.fork.fi/main.htm
http://www.clubforfive.fi/
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 4.4.05 - 16:37

Ketsuroita olenkin kuullut livenä. Mainio yhtye, osaavia naisia joilla on huumorin pilkettä silmänurkassa.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja laulu.lintu päivämäärä 4.4.05 - 17:35

Tampereen Sävel on taas kesäkuussa! Siellä saakin kuulla upeita lauluyhtyeitä, kuoroja ja yhtyelaulua.

Viimeksi riemastutti Riltons Vänner, jolla on nyt oma konsertti. Tallan ja Kitkerien Neitsyiden konserttia odotan myös, samoin kuin tietysti 1400-luvun musiikkia laulavaa Gollegium Vocale Gentiä. Mutta varmasti istun kuuntelemassa kuorokatselmusta ja yhtyelaulukilpailuakin sekä niiden päätöskonsertteja. Hieno alku kesälle.

http://www.tampere.fi/musicfestivals/sa ... esiintyjat
Laululintu
Käyttäjän avatar
laulu.lintu
 
Viestit: 796
Liittynyt: 4.1.05 - 22:24

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 5.4.05 - 11:56

Tampereen sävelen lisäksi myös Vaasan vuotuisilla kuorofestivaaleilla kuullaan erinäisiä lauluyhtyeitä. Vaasan kuorofestivaali pidetään 4.-8.5. ja suomalaisista bändeistä mukana ovat mm.Rajaton ja Talla.
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 12.9.05 - 12:39

moxu kirjoitti:2.6.2005:Forkia ei ole vähään aikaan näkynyt. Sunnuntain HS:sta selvisi, miksei. Silva Lillrankille parhaat onnittelut potrasta pojasta ja pikainen estraadeillepaluun toivotus!


Nostetaas tämäkin keskustelu taas pinnalle, kun aihe kuitenkin on hyvinkin relevantti... ja kun Forkilta on ilmestynyt pitkäsoitto ja Ketsuroilta ep.
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja mélisande päivämäärä 14.9.05 - 13:57

"alkuperäinen" on mielestäni ihan hyvä, eli The Real Group. vaikkapa Eric Ericson skiva Stämning. OD myöskin hyvä. taidan olla hieman konservatiivinen tai muuten vain tylsä :roll:
mélisande
 
Viestit: 356
Liittynyt: 6.2.05 - 23:09

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 19.9.05 - 15:28

Rajattoman upea oli soundi Turun Tuomiokirkossa, kun mainittu lauluyhtye pani rakennuksen tunnetusti hankalahkon akustiikan koetukselle. Keikka oli monellakin tavoin iloinen yllätys, siitä kun tiedotettiinkin vain pienellä rivarilla saman aamun Turun Sanomissa. Lastentarhanopettajaliitto oli ostanut R:n keikan liittopäiviensä iltaohjelmaksi ja ylimääräiset parisataa lippua polkumyytiin ovelta...

Rajaton on elänyt yhtyeeksi jo aika pitkän kaaren -saa nähdä, kuinka kauan se enää jaksaa toimia yhtyeenä jos soolourat houkuttavat- ja sen ohjelmassa oli biisejä joka levyltä ja niiden ulkopuoleltakin. Kostiaisen Sancta Maria soi lähes akustiikkatestin lailla, muut biisit, mm.Jussi Chydeniusta ja Mia Makaroffia, yhtye lauloi kuorista "normaalietäisyydellä" toisiinsa nähden. Klangi on pehmeä ja vaikka kyseessä olikin bändin neitsytkeikka Tuomiokirkossa, katedraaliakustiikka heillä on kyllä hallinnassa.
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Liisa Autio päivämäärä 20.9.05 - 2:23

Rajattomat lie ollut taipaleensa alkuvaiheissa, kun Tampere-talossa (talkoissa infossa) kuulin ja näin monitoreista ja sopivalla tauolla livahdin sisään. Lisää, lisää! Osa on tietty solisteinakin esiintynyt.
Liisa
Liisa Autio
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 20.6.05 - 19:19
Paikkakunta: Nokia

ViestiKirjoittaja Liisa Autio päivämäärä 20.9.05 - 2:39

Tortta po tortta jatkan vielä äskeiseen:

oletteko salalaulajia tai salasoittajia vakikävijät? Nimimerkeistä päätellen miehiä? luurangot kaapista ulos. Nimenomaan miehiä tarvitaan, jotta voimme teille esittää. Jos nuottikorvat omistaa, kuoronjohtaja koelaulussa antaa tiedon. Kehittyy ajan kanssa, lue vaikka Mari Koistisen Äänitimpurin käsikirjaa lähimmästä kirjastosta. En ole varma alkunimestä - ehkä tunne kehosi... Löytyy varmasti.
Liisa
Liisa Autio
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 20.6.05 - 19:19
Paikkakunta: Nokia

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 20.9.05 - 9:55

Karaokebaareissa koko totuus paljastuu, suomalaiset ovat laulajakansaa. Ja rohkeaa, ei tarvitse olla kuin joka kymmenes nuotti oikein ja silti vedellään täysillä volyymeilla, kitapurjeet lepattaen.

Mutta kun on kirkkohäät tai hautajaiset, niin pappi ja kanttori saavat kahdestaan mumista.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja Mortimer päivämäärä 20.9.05 - 10:30

Olen kuullut Rajattomien laulavan välillä myös kiusallisen epäpuhtaasti.

VeHy: Kirkkohäissä ja hautajaisissa ohjelmisto on harvoin yhtä inspiroivaa kuin karaokessa. :)
Mortimer
 
Viestit: 663
Liittynyt: 17.11.04 - 22:54

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 12.10.05 - 21:42

Onhan jokaisella esiintyjällä ja ryhmällä hyvät ja vähemmän hyvät hetkensä. Ei nimekäs lauluyhtye tällaisissa asioissa tee poikkeusta.

Lauantaina 15.10.on viihteellisellä lauluyhtye Bulevardin Taxilla suuri 20-vuotiskaljankumousjuhla ravintola Dubrovnikissa klo 20.
Club for Fivea voi kuulla livenä seuraavan kerran 29.10.Seinäjoella, Rajatonta 28.10.Haminassa ja tuleepa Real Groupkin taas käymään Suomessa, se tosin joutuu vetämään keikkansa Finlandia-talossa 1.11.
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja mélisande päivämäärä 13.10.05 - 11:20

Real Groupilla hauskat uudet sivut
http://www.realgroup.se/ -> painele nassuja :)
mélisande
 
Viestit: 356
Liittynyt: 6.2.05 - 23:09

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 16.11.05 - 16:32

http://www.lauluyhtyefiori.fi
http://runebergintortut.fi

Tässäpä taas pari mainiota kotimaista lauluyhtettä lisää. Jo vaikka siksi, ettei tärkeä aihe pääse hautautumaan...
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 21.12.05 - 11:33

Joulu on Rajaton! R:n joulukonsertti tulee jouluaattona klo 14 Radio Suomessa ja uusinta joulupäivän aamuna. Keikka on purkitettu 19.12. Lappeenrannassa.
Kumma, että tämä meni Suomelle. Olisi luullut Ykkösen ennemmin halajavan tätä omaan profiiliinsa... Mutta aina tietysti parempi, jos tulee lisää kuulijoita.
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Seuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron