YLE Radio 1

Kyllä Salosen tanssillisella teoksella tietty hypnoottinen tehonsa kieltämättä oli korostetun rytmisessä sykkeessään ja saumattomasti ilman taukoa toisiinsa liittyneiden jaksojen luonteenomaisten soittinmellisten sointivärien yhdistelmissä ja varioinneissa, Sibelius-assosaatioista huolimatta eräisssä kohdin, mutta melkolailla apaattisiin tunnelmiin se kuulijansa lopulta johdatti, ei täyttymykseen. Hetken muistan itsekseni kuitenkin ajatelleeni, että tämä kaverihan on viittä vaille nero. Uskomatonta mutta totta, heti kohta tämän jälkeen kuuntelemani Schubertin liedduetto Cronnan, Disufisun ja mezzo Janet Bakerin tulkitsemana teki minuun suuremman vaikutuksen kuin suuri sinfoniaorkesteri kaikkine sointipaletteineen ja raisuine dynaamisine korostuksineen patarumpupatterissa.

Nyt kun viimeksi kuuntelin Lindbergin aiemmin ylistämääni konserttoa orkesterille RSO:n konsertin uusinnassa, teos teki miltei yhtä mekaanisen ja tekotaiteellisen vaikutelman, kuin samaisessa konsertissa soitettu Hakolan sävellys mekaanisine sekvensseineen, enkä kutsuisi kumpaakaan mestariteokseksi. Musikaalinen ruokahaluni oli kai tullut tyydytetyksi niistä kymmenistä Disufisun pianistinsa Gerald Mooren kanssa tulkitsemista Schubertin liedeistä, jotka aiemmin samana päivänä kuuntelin. Sama vika tänään. 2 CD:tä seitsemästä CD:llisestä Schubertin kuoromusiikkia käsittävästä seitsemästä epätäydellisestä "kokonaislevytyksestä" saivat pienissä ulkoilmatilaisuuksiinkin sävelletyissä mieskuorokappaleissa vaihtoehtoissti käyrätorvien kera, kuuntelemaan ja lumoutumaan pariksi tunniksi ja unohtamaan maailman melut ja melskeet sekä maalliset murheet.

Tampere Filharmonian konsertti radiossa,14.10.2004.
Jouni Kaipainen:Sinfonia nr.3.
Konsertin jälkeen Jälkikoirat kehräsivät tyytyväisinä kuin kissat.Eihän nyt ystävää ruveta haukkumaan.Minä en tunne ketään säveltäjää,joten kelpaan hyvin räyskiväksi rakiksi.
Sinfonia oli toivottoman pitkä,46 minuuttia.Nuotteja oli paljon.
Minun inhoama terroristi-soitin,päällekarkaava Tom-Tom rummut pilasi sävellystä,kuten lähes aina pilaa.
Toisessa osassa alkoi jotain mielenkiintoista tapahtumaan.Orkesteri ohentui kamarimusiikkimaiseksi,oli jopa soitinsooloja.Mielikuvitusta ja ideoita oli.Ehdottomasti sinfonian paras paikka.
Mutta sitten alkoi taas yleinen sekamelska ja ne onnettomat Tom-Tom rummut.Piti olla ankara passacaglia,mutta ei tämä siltä kuulostanut.
Pidin J.Kaipaisen Sellokonsertosta,mutta tämä oli pakolla tehty järkäle.
Tässä sinfoniassa ei tarvitse puhjeta liikutuksen kyyneliin.Kyllä tämä oli Jäämeren kalan viiltävän kylmä katse.Suomessa on tosiaan jääkarhuja.
TTA.

Satui avaamaan ardion, kun sieltä tuli Kaipaisen haastattelu. Vaikutti mielenkiintoiselta. Radio oli päällä vielä konsertin alkaessa. Ajattelin, että yritänpä kerrankin kuunneella tätä nykymusiikkia. Mutta ei, migreenihän siitä tuli. Käänsin toosan kaupalliselle kanavalle, mutta sieltä tuleva ei vieenyt migreeniä. Nasautin virrat pois ja istuin loppuillan hiljaisuudessa: kuin (ei nyky-) musiikkia korville.

Mustavaris kirjoitti:Satui avaamaan ardion, kun sieltä tuli Kaipaisen haastattelu. Vaikutti mielenkiintoiselta. Radio oli päällä vielä konsertin alkaessa. Ajattelin, että yritänpä kerrankin kuunneella tätä nykymusiikkia. Mutta ei, migreenihän siitä tuli. Käänsin toosan kaupalliselle kanavalle, mutta sieltä tuleva ei vieenyt migreeniä. Nasautin virrat pois ja istuin loppuillan hiljaisuudessa: kuin (ei nyky-) musiikkia korville.

Jep, sama juttu, kun yritin kerran samaisen säveltäjän alttoiviukukonserrttoa. Ei sytyttänyt. Samaten Saariahon Orionissa oli vain pari irrallista hypnoottista jaksoa, kokonaisuuden jättäessä epäyhtenäisyyden tunnun, ja nopean loppujakso soi suorastaan brutaalina ilman minkäänlaista pointtia tai persoonallista voimaa.

RSO.20.10.2004.
Jean Sibelius:Sinfonia nr.7. Olen kirjoittanut,että säveltäjä toistaa kuin papukaija vanhoja ideoita.Jos ei muistele aikaisempia Jannen sävellyksiä,niin ei tässä sinfoniassa mitään vikaa ole.
On turha verrata Sibeliusta aikalaissäveltäjiin.Ei tässä ole atonaalisuutta,dodekafoniaa,tämä on C-duurissa,ja homma on sillä selvä.Okko Kamu johti erinomaisesti.
Igor Stravinsky:Viulukonsertto.Säälittävää näpertelyä,
että Kevätuhrin säveltäjä voi tälläistä typeryyttä tehdä.
Erik Bergman:Fantasia trumpetille ja orkesterille.
Kun säveltäjä on 93 vuotias,niin onko tämä iltaruskon musiikkia?
Ehtoopuolen musiikkia tämä on,mutta voisi olla 25 vuotiaan nuoren lupaavan säveltäjän musiikkia.Trumpettia ja orkesteria käsiteltiin kiehtovasti.Ei mellasteltu ja meluttu,vaan kuunneltiin sisäisesti eri soitinryhmiä.On ihme toi Erik Bergman.
Aulis Sallinen:Sinfonia nr.8.
Olen pitänyt Sallista suomalaisista elävistä säveltäjistä merkittävämpänä.
Sallinen on mestari tappamaan aikaa.Tässä on otettu vaikutteita Janacekilta,pienten,lyhyiden aiheiden toistolla.Tietysti Bartok on esikuvana,ehkä liiaksikin.
Ei mikään mestariteos.Jotenkin tämä sinfonia on väsähtänyt ja lässähtänyt.
Persoonallista tämä on,kyllä Sallisen tunnistaa.
TTA.

mä olin kyllä' tosi pettynyt kuullessani sen Autumnal Fragments, syksyisiä fragmentteja, sinfonian, joka ositain on saanut "inspiraationsa" Syyskuun 11. päöivän tapahtumista New Yorkissa, Hirvittävän monotonista rytmiikkaa ja yksitasoista tekstuuria, ja staattisuutta. Samoin trumpettifantasia oli pilkottu eri jaksoihin tehokkaasti jättäen hyvin epäyhtenäisen vaikutelman. Nämä suomalaiset ovat tulleet niin sinuiksi Schostakovitsilaisen muotokielen kanssa, että teokset ovat poikkeuksetta maustettu schostakovitsilaisilla aineksilla, tuoden mieleen jonkun 14-sinfonian banaalit lyömäsoitinefektit tai tumman jousisoinnin.

RSO.03.11.
Valentin Silvestrov:Sinfonia nr.5.
Tylsä sävellys ja melkein plagiointia.
Täytyisi olla YYA-sopimus,jotta tästä sinfoniasta löytäisi myönteistä.
TTA.

Hassu juttu, olisiko taustalla kuintenkin jokin syvä kulttuurinen tekijä, joka yhdistää suomalaista ja venäläistä maailmaa?

Mikki Hiiri kirjoitti: Nämä suomalaiset ovat tulleet niin sinuiksi Schostakovitsilaisen muotokielen kanssa, että teokset ovat poikkeuksetta maustettu schostakovitsilaisilla aineksilla, tuoden mieleen jonkun 14-sinfonian banaalit lyömäsoitinefektit tai tumman jousisoinnin.

Nuorempana pidin Sibeliusta yhtenä vetistelevänä slaavina, yhtä sietämättömänä kuin Tsaikovski & knit. Nyt sitten Sostakovits ja suomalaiset epigonit, jos Mikin analyysi pitää paikkaansa... (En kuullut konserttia, joten en taida sanoa asiasta mitään omakohtaista.)

Jesper kirjoitti:Hassu juttu, olisiko taustalla kuintenkin jokin syvä kulttuurinen tekijä, joka yhdistää suomalaista ja venäläistä maailmaa?

Mikki Hiiri kirjoitti: Nämä suomalaiset ovat tulleet niin sinuiksi Schostakovitsilaisen muotokielen kanssa, että teokset ovat poikkeuksetta maustettu schostakovitsilaisilla aineksilla, tuoden mieleen jonkun 14-sinfonian banaalit lyömäsoitinefektit tai tumman jousisoinnin.

Nuorempana pidin Sibeliusta yhtenä vetistelevänä slaavina, yhtä sietämättömänä kuin Tsaikovski & knit. Nyt sitten Sostakovits ja suomalaiset epigonit, jos Mikin analyysi pitää paikkaansa... (En kuullut konserttia, joten en taida sanoa asiasta mitään omakohtaista.)[/quot

Eikös me olla slaavilaista syntyperää siinä missä venäläisetkin ja mentaliteetti sen mukainen? Jopa älykkyysosamäärältään kilpailemme samassa sarjassa heidän kanssaan ja veremme on sekoittunut keskenään puolin jos toisin Tsaarin vallan ikeen alla. Mutta kun tänään kuuntelin Saint-Saensin hupaisaa Eläinten karnevaalia, makaaberia tanssia sekä kolmatta ns. urkusinfoniaa, upea teos muuten!, assosioitui hänen myöhäisromanttinen sävelkielensä paikka paikoin ällistyttävästi Sibeliukseen. Herää kysymys: "toisen luokan" säveltäjäkö hänkin? Danse makabre tuo ajoittain mieleen Sibeliuksen Valse Tristen. jotkin ranskalaiset aatelisherrat menivät venäläiseten naisten kanssa naimisiin ja näin syntyi ristisiitos nimeltä suomalais-ranskalais-venäläinen musiikki.

Koetan olla lyhyt, koska tämä ei ole enää RSO-konserttiin liittyvää.

En jaksa innostua syntyperistä enkä verenperinnöistä. Kulttuurissa ja kielessä on minusta riittämiin. Yksin protestanttisen ja ortodoksisen uskontulkinnan ero pitää suomalaisen ja venäläisen kulttuurin toisistaan erillään.

Mikki Hiiri kirjoitti:Eikös me olla slaavilaista syntyperää siinä missä venäläisetkin ja mentaliteetti sen mukainen? (...)
Mutta kun tänään kuuntelin Saint-Saensin hupaisaa Eläinten karnevaalia, makaaberia tanssia sekä kolmatta ns. urkusinfoniaa, upea teos muuten!, assosioitui hänen myöhäisromanttinen sävelkielensä paikka paikoin ällistyttävästi Sibeliukseen. Herää kysymys: "toisen luokan" säveltäjäkö hänkin? Danse makabre tuo ajoittain mieleen Sibeliuksen Valse Tristen.

En sanonut "Sibbeä" toisen luokan tekijäksi. Sanoin, että nuorempana pidin Sibeliusta vetistelijänä ja vertasin Tsaikovskiin, jonka ylitunteellisuudesta en jaksa innostua. Slaavilaisuus-viitteen musiikin yhteydessä jokainen käsittänee jo iskelmän/laulelman kohdalla: melankoliaa ja mollia - nyyh-yyh.

En tunne riittävästi Saint-Saensia, vain muutamaa sinfoniaa, Eläinten vallankumousta ja jotain pienimuotoisempaa. Allekirjoittaisin kuitenkin aavistuksen tietynlaisista yhtäläisyyksistä Sibeliukseen (paikoin myös Tsaikovskiin?). Eläinten vallankumous on minulle ehkä liian anarkistinen, mutta hänen sinfoniansa ovat hienoa vaihtelua myöhäis-saksalais-romanttiselle synkistelylle. Urkusinfonia taitaa olla hänen upein sinfoniansa. (Joku asiaa tunteva voisi esitellä Saint-Saensin konserttotuotannon, hänellähän lienee mm. laaja sarja plink-plonk -konserttoja.) Iän myötä pidän aina vain enemmän ranskalaisen musiikin selkeydestä ja jäsentyneisyydestä, joten olen Saint-Saensin kohdalla puolueellinen.

RSO.12.11.
Oliver Knussen:Viulukonsertto.
Muutamia kauniita motiiveja,hieman Bergin Viulukonserttoa,mutta olipa persoonallistakin.Rohkeasti uskallettiin kirjoittaa ohutta orkesterisatsia.
Teos loppui kuin kananlento.Hyvä näin,eihän ollut pakkotekemisen makua.
Sävellyksenä tämä on parempi kuin pikku mitättömyys.
Sitten 100 vuotta sävelletyt,1900-luvun alkupuolen klassikot,Anton Webern:Kuusi kappaletta orkesterille,Igor Stravinsky:Kevätuhri.
Nämä ovat aina olleet suosikkiteoksiani ja ovat edelleen.
Webern ymmärsi tälläisen pistemusiikin rajoituksen,ja kirjoitti vain kolme ja puoli tuntia julkaistua musiikkia.Jos ajatellaan 1950 ja 1960-luvulla tuhansia Webern plagiaattori-säveltäjiä,ne olivat vain plagiaattoreita.
Stravinsky:Kevätuhri,on niin persoonallinen teos,jos tästä on myöhemmin otettu vaikutteita,sen heti huomaa.Valitettavasti Suomessakin on ahkerasti kopioitu näitä säveltäjiä.
TTA.

Jesper kirjoitti:Koetan olla lyhyt, koska tämä ei ole enää RSO-konserttiin liittyvää.

En jaksa innostua syntyperistä enkä verenperinnöistä. Kulttuurissa ja kielessä on minusta riittämiin. Yksin protestanttisen ja ortodoksisen uskontulkinnan ero pitää suomalaisen ja venäläisen kulttuurin toisistaan erillään.

Mikki Hiiri kirjoitti:Eikös me olla slaavilaista syntyperää siinä missä venäläisetkin ja mentaliteetti sen mukainen? (...)
Mutta kun tänään kuuntelin Saint-Saensin hupaisaa Eläinten karnevaalia, makaaberia tanssia sekä kolmatta ns. urkusinfoniaa, upea teos muuten!, assosioitui hänen myöhäisromanttinen sävelkielensä paikka paikoin ällistyttävästi Sibeliukseen. Herää kysymys: "toisen luokan" säveltäjäkö hänkin? Danse makabre tuo ajoittain mieleen Sibeliuksen Valse Tristen.

En sanonut "Sibbeä" toisen luokan tekijäksi. Sanoin, että nuorempana pidin Sibeliusta vetistelijänä ja vertasin Tsaikovskiin, jonka ylitunteellisuudesta en jaksa innostua. Slaavilaisuus-viitteen musiikin yhteydessä jokainen käsittänee jo iskelmän/laulelman kohdalla: melankoliaa ja mollia - nyyh-yyh.

En tunne riittävästi Saint-Saensia, vain muutamaa sinfoniaa, Eläinten vallankumousta ja jotain pienimuotoisempaa. Allekirjoittaisin kuitenkin aavistuksen tietynlaisista yhtäläisyyksistä Sibeliukseen (paikoin myös Tsaikovskiin?). Eläinten vallankumous on minulle ehkä liian anarkistinen, mutta hänen sinfoniansa ovat hienoa vaihtelua myöhäis-saksalais-romanttiselle synkistelylle. Urkusinfonia taitaa olla hänen upein sinfoniansa. (Joku asiaa tunteva voisi esitellä Saint-Saensin konserttotuotannon, hänellähän lienee mm. laaja sarja plink-plonk -konserttoja.) Iän myötä pidän aina vain enemmän ranskalaisen musiikin selkeydestä ja jäsentyneisyydestä, joten olen Saint-Saensin kohdalla

puolueellinen.

Et sanonutkaan, mutta Alain Rich sanoi niin Saint-Saensista ja jonkun ranskalaisen kapellimestarin, Rene Leibowitzin kirjoitusten ansiosta, kuten esim. Sibelius - maailman huonoin säveltäjä, ansiosta, hänen musiikkinsa painettiin villaisella Ranskassa pitkät tovit. Olipa upea kuulla Classic-radiosta Schubertinb Grad Duo orkesterisovituksena, vaikka hän ei itse siitä vastuussa ollutkaan. Vaikuttavaa musiikkia silti. Hienoa. Olin myös ensimmäistä kertaa elämässäni lumoutunut Mahlerin musiikista, sinfoniasta numero 5, kuunneltuani sitä 2 euron levyltä, merkiltään ABM. Myös äänitykseltään laadukas Classical collection on levyttänyt sen, mutta Naxosta en voi sietää. Todiste siitä, että jopa 2 eurolla voi sada huippulaadukaita levytyksiä klassisesta musiikista. Mm näin on laita suomalaisen Ville Laiho-musiikki OY:N äänitteiden kanssa, jotka useimmiten ovat hintatasoltaan uskomattoman laadukkaita, parempia kuin useimmat 10 eurton tai jopa 20 euron hintaiset levyt., En yhtään ihmettele jos levyfirmoilla menee huonosti.

RSO.01.12.2004.
Harri Vuori:Sinfonia.
Murhaaja on H.Vuori.Säveltäjä kertoi etukäteen,mitä tässä sinfoniassa
tulee tapahtumaan.Pitäisi pitää turpa kiini ennen kantaesitystä.
Nyt oli odotukset suuret,mutta pettymys myös suuri.
Ei tässä saatu sinfonista jännitettä,imua aikaan,niin että jotain olisi kehittynyt.Paljon motiiveja,paljon vaskeja,paljon lyömäsoittimia ja
paljon nuotteja.
Entä persoonallisuus?Lainatavaraa enimmäkseen.
Oli joku omintakeinenkin tärähdys.Sinfonian keskellä pysähdyttiin sisäisesti kuuntelemaan,mutta sitten tuli taas hatähousu,ja kynä alkoi savuta.Olisi pitänyt olla eri soitinsooloja kontrastina.
Nykyään Suomessa on sävelletty paljon sinfonioita.Tämä kuuluu harmaaseen massaan.
On tämä parempi kuin huono sinfonia,mutta unohdus odottaa.
TTA.