Ykkösaamu

Keskustelua YLE Radio 1:n ohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Ykkösaamu

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 14.4.05 - 13:06

Ykkösaamussa on viime aikoina ollut äänenä taas toimittaja Petri Kejonen,
joka pääosin on ollut Radio Suomen puolella. Kun olen aiempina vuosina
hänen ääntä kuullut hahmotin sen perusteella tukevahkon miehen.
Oletettavasti kyse on kuitenkin hoikahko henkilö, mikäli kerran TV-uutisen
hetkellinen kuva "vaalean parrakkaasta" toimittajasta oli hän.

No toimittajat Sakari Kilpelä ja Leena Pakkanen on henkilöinä tutumpia,
mutta muut nuoremmat äänet itselleni vielä vieraampia.
Vaihdiossa lienee tavanomaisesta koulutus, loma- tai muusta vaihdosta.

Hyvä olisi antaa ohjelmien toimittajille preppausta tähän internet-sivun
vuorovaikutteisuuteen. Sillä kun täällä keskustelee harvahko kuuntelija
ei toimittajat juuri omaehtoisesti tule sooloilemaan ohi toimituksen
johtolinjausten.
Mikäli jokaisen ohjelman tekijät lisäisivät säännöllisesti tietoiskuja
tekemisistään palstalla olisi kuuntelijoidenkin helpompi päiväkohtaisiin
aiheisiin palata, ja näin uusiakin keskustelijoita löytyisi luontevammin.
Tietysti toimittajien osallisuus on työaikaista, eli aikavarausta muutama
viikkotunti tarvitaan, sillä jokaisen vapaa seuranta on omaehtoista.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

ViestiKirjoittaja Jesper päivämäärä 27.4.05 - 9:25

"Mitä meillä oli ennen kuin tuli Ykkösaamu?"

"Mitä, ettei ollut Ykkösaamua!?"

Uuden toimitusjohtajan kanssa on yhteistä se, että Ykkösaamu yritetään kuulla aina kun se vain on mahdollista. "Formaatti" on hyvä. Keskustelua, haastatteluja, kolumneja, katsauksia. Ei sähkeuutisia. Teetättää myös toimittajille hieman taustoitustyötä, joten jokainen maakuntaratiosta tuttu Maukka ei kvalifioidu - Luojan kiitos.

Vihlaisi kunnolla, kun Jertta Blomstedt luki Financial Timesin taidetoimittajan Peter Aspdenin ylistystä Pirjo Honkasalon tuoreelle elokuvalle "Kolme melankolian huonetta". Aspden viritti kysymyksen, miksi valitsemme elokuvataiteen puolelta vain kaikkein matalaotsaisimman tarjonnan, vaikka tarjolla olisi Honkasalo(ja). Täytyy myöntää, että liian usein on tullut tyydyttyä maanantai-illan pizzamainoksiin (tiedättehän, "want to talk to my pitsa?"), vaikka ajan olisi voinut käyttää hyvinkin. Pitsamainosten jäljiltä ei ole ravittu edes ns. henkisesti, saati virkistynyt. Silti niitä katsoo...

Aspdenin jutun raportti löytyy Movie City Indien sivulta

http://www.mcnblogs.com/mcindie/

otsikolla "How the human tribe leads life: watching one of the year's best films". Vain rekisteröityneet käyttäjät saavat lukeakseen koko jutun. Pahoittelemme.
Jesper
 
Viestit: 675
Liittynyt: 26.9.03 - 8:32

ViestiKirjoittaja Kari Vuokare päivämäärä 27.4.05 - 10:27

Jertta Blomstedtin osuudesta olen täsmälleen samaa mieltä. JB on yleensäkin niitä radioääniä, joita kannattaa kuunnella tarkasti.
Kari Vuokare
 
Viestit: 314
Liittynyt: 26.9.03 - 7:30
Paikkakunta: Siilinjärvi

ViestiKirjoittaja mélisande päivämäärä 27.4.05 - 10:27

Maanantai-illan puhuvat pizzat.. :roll: Ilmeisesti eri kanava, tv2 ei tule mainoksia, ei siis (luojankiitos) puhuvia pizzoja. (FST:n dokumentit katson, samoin Aikaa elokuvalle, mm. viime ma FST: Lähikuvassa Per Fly.)

Ykkösaamu kehuttiin taannoin maanrakoon, liekö tilanne siitä muuttunut. "Radio nyt vain jää päälle, Kultaa ja hopeaa lipsahtaa muutoin ohi." :wink:
mélisande
 
Viestit: 356
Liittynyt: 6.2.05 - 23:09

ViestiKirjoittaja Iikka päivämäärä 27.4.05 - 14:21

Kari Vuokare kirjoitti:Jertta Blomstedtin osuudesta olen täsmälleen samaa mieltä. JB on yleensäkin niitä radioääniä, joita kannattaa kuunnella tarkasti.


Samaa mieltä. Tosin Jertta voisi välillä taas referoida jotain Vienan Viestiä ja Karjalan Sanomia noiden englanninkielisten lehtien sijasta.
Iikka
 
Viestit: 387
Liittynyt: 10.1.04 - 18:43
Paikkakunta: poistui palstalta 8.2.2006

ViestiKirjoittaja Kuunnelmafriikki päivämäärä 31.10.05 - 19:45

Etsin varta vasten paikan jossa voi kertoa että harmittaa. Ykkösaamu on ollut suorastaan aamujeni pelastaja ja toivo. Se tulee juuri sopivasti kun ajelen töihin ja pitää minut sen verran ajan tasalla kuin tämänmaailman jutuista haluan pysyä. Kertoo kaiken tähdellisen ja vielä jututtaa päivänkohtaisia henkilöitä. Tai piti ja pelasti ja antoi toivoa.

Ensinnäkin harmittelen sitä että Leena Pakkanen näyttää kokonaan häipyneen ykkösaamusta. Se miellyttävä-ääninen ja lempeä ja hyviä kysymyksiä tekevä ihminen. Toiseksi piti valittamani sitä, että se - Kilpeläinenkö sen nimi on - harrastaa minusta iltalehtimäistä, sensaationhakuista ja kiemurtelevaa tyyliä haastatteluissaan. K. esittää kummallisia johdattelevia kysymyksiä kuten: "miten hankalaa tai vaikeaa tämä on teille?". Ihan kuin viestisi salaa taustalta että tiedän kyllä että se on vaikeaa mutta haluan vain kuulijoiden takia tiedustaa, että mikähän vaikeusaste on kyseessä.

Takaisin Leena ja heti. Hän osasi paremmin.
Kuunnelmafriikki
 
Viestit: 8
Liittynyt: 31.10.05 - 19:18

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 1.11.05 - 18:13

Leena Pakkanen näkyy YLEn esitteen mukaan olevan jälleen
Aamu-tv:n puolella, johtamistehtävissä.

Itsekin nukahtelen välillä kuunellessani tätä. Nämä USA:n lähes
päivittäiset katsaukset on liikaa, emmehän ole amerikkalaisia.
Myös ainaiset puolue- ja ehdokaskannatukset ohitan rasitteena,
kun ei edes viitsitä muistaa ääntään käyttämättömien osuutta.

Herätyksenäni tämä klo 8:00 uutiset jatkoineen kuitenkin yhä on.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 18.1.06 - 18:17

Uusia näkökulmia havaitsin aloituskirjoitukseeni, YLE Radiouutisten toimittaja Petri Kejoseen
presidenttiehdokashaastattelujen yhteydessä.

Mahdollisesti onkin tukeva henkilö. Ja hiukset tummat, joko jakauksella vasemmalle ylös,
tai hieman vaaleammin osahiuksin (päältä hiukseton) ja silmälaseilla.
No, arvaan edellistä, en nyt muista toisen toimittajavaihtoehdon nimeä.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

ViestiKirjoittaja Hammer päivämäärä 15.3.06 - 15:22

Ykkösaamusta olen minäkin nauttinut, sillä radiossa on nykyisin liian vähän laadukkaita puheohjelmia.

Yksi asia kuitenkin mietityttää eli käytettyjen asiantuntijoiden taso. Tässä taannoin keskusteltiin Iranin ydinaseista ja mielestäni Tuomo Melasuo ei vasemmistolaisine mielipiteineen ole täysin ymmärtänyt, mistä kenkä puristaa. Tuntuu ongeman aiheuttaja olevan aina Yhdysvallat ja muslimit ovat pelkkiä tahdottomia pelinappuloita.

Ongelma ei välttämättä ole Ylessä vaan yliopistoissa, jossa asiantuntijamielipiteiden esittäjiksi on tarjolla vain Melasuon kaltaisia.
Hammer
 
Viestit: 2
Liittynyt: 10.3.06 - 11:30

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 15.3.06 - 15:53

Samaa on meikäläinen ihmetellyt että miten on mahdollista että kaikissa rähinöissä joissa A.Y.V. on mukana, se tulkitaan aina syylliseksi ja varsinkin ylen ohjelmissa.
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

ViestiKirjoittaja Hammer päivämäärä 23.3.06 - 17:26

Viimeksi tänä aamuna taas ihmettelin, miksi lehtikatsauksissa aina lainataan brittiläisen Guardianin kirjoituksia. Guardian on vasemmistolainen sanomalehti, mutta on Britanniassa muitakin lehtiä ja muunlaisiakin mielipiteitä kuin Guardianin esittämiä.
Hammer
 
Viestit: 2
Liittynyt: 10.3.06 - 11:30

ViestiKirjoittaja Taavetti päivämäärä 3.10.06 - 7:11

Pidin Leena Pakkasen tavasta ykkösaamussa, siksi olin pahoillani, kun hän pääsi taas yhden oksan ylemmäs ja pois radion puolelta. Hyvä harppaus Pakkaselle, huono kaltaiselleni radion kuuntelijalle.
Olin sitten ilahtunut, kun Kejonen tuli juontajaksi, tunnen Kejosen äänen ja tavan jo ennen radio Suomen aikaa, kun hän Oulu-radiossa juonsi ohjelmia mielenkiintoisella tavallaan.
Kuuntelin aikanaan jo ykkösaamun edeltäjän Tänään 10.03 lähetyksiä radio Suomesta. Kun ykkösaamut alkoivat, on perin harvoin tullut poiketuksi raqdio ykkösen puolelta minnekään.
Olemme kuulolla, pakkula
Käyttäjän avatar
Taavetti
 
Viestit: 34
Liittynyt: 10.8.06 - 21:39
Paikkakunta: Muureppeä

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 3.10.06 - 15:45

Guardian on ns. laatulehti, vaan ei Englannin ainoa. On siellä pari muutakin, Daily Telegraph ja Times. YLE tuskin tilaa kaikkia lehtiä - edes laatu-sellaisia.

Hammer kirjoitti:Viimeksi tänä aamuna taas ihmettelin, miksi lehtikatsauksissa aina lainataan brittiläisen Guardianin kirjoituksia. Guardian on vasemmistolainen sanomalehti, mutta on Britanniassa muitakin lehtiä ja muunlaisiakin mielipiteitä kuin Guardianin esittämiä.


En oikein tiedä, onko tuo varsinaisesti vasemmistolainen. Muusta kuin konservatiivis-oikeistolaisesta vinkkelistä. Eräässä vaiheessa, jolloin luin sitä säännöllisesti, se oli lähinnä liberaaliksi luonnehdittava: ei tory- eikä labour-mielinen.
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

ViestiKirjoittaja d(ee)p päivämäärä 12.6.07 - 14:32

Hyi kun taas oli ammattitaidoton selittäjä aamulla haastattelemassa ihmisiä perunankäyttötottumuksistaan. Radioon (siis Yle 1) kuuluu virallinen kirjakieli, eikä vokaalivikainen hesalaispimu.
(i have nothing to write & i am writing it)
Käyttäjän avatar
d(ee)p
 
Viestit: 400
Liittynyt: 18.1.07 - 12:36
Paikkakunta: Teksas

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 18.6.07 - 10:19

Minna Lindgren totesi, että Ykkösaamu on Ykkösen kuunnelluin ohjelma: se kerää n. 200 000 kuulijaa! (Lähes) yhtä suosittu on vain iltahartaus.
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Seuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron