YLE Radio 1

http//blogit.yleradio1.yle.fi/kirsivirtanen < (ei mene linkki läpi, mutta YLE Radio 1 - etusivulta löytyy).
Tänään oli Kansakunnan nuoret toivot - Suuret ikäluokat vertailun kautta. Suurina ikäluokkina - 1945 jälkeen
syntyneitä 1950 saakka. Tästä on kirjakin, mutta ei Kirsi Virtanen siihen viitannut:
Suuret ikäluokat luokkakuvassa [Mitä meistä tuli] - Riitta Hildén ja Ulpu Iivari / Ajatus Kirjat 2008.
SDP-vaikuttaja Osku Pajamäki on myös julkisuudessa tähän kirjan ja omalla kirjoittamisellaan kommentoinut...

Kirjan kerrontaan en nyt perehdy, mutta loppuluku alkaa; " 'Lopettakaa marina ja tarttukaa elämäänne. Asettakaa
omat tavoitteet. On teidän vuoronne muuttaa yhteiskuntaa.'
Tämä voisi olla suurten ikäluokkien tässä kirjassa antama viesti nuoremmille."

Huomatkaa "nuoremmille", ei ole kyse vain nuorista, vaan meistä kaikista suuria ikäluokkia nuoremmista,
ja sitten kokonaisuutena myös heitä vanhemmista koko yhteiskunnastamme...

Helposti menee vaan oman sukupolven asioiden ajamisesksi tai sitten lastensa - jota viimeksi mainittua
Kirsi Virtanenkin taisi toimittajuutensa jälkeen päällimmäiseksi edustaa...

Kirsi Virtanen nopeassa kerronnassaan totesi mm. > 1922 täysi-ikäisyyden raja oli 16 vuotta,
nykyään 18 vuotta. Tämä perustelematon väite lienee lähinnä äänestyskeskusteluun liittyvää, arvelen...
Mainitsemassani kirjassa on lopussa; Virstanpylväitä -vuosilukuja:
Vuodelta 1972 > "Äänioikeus- ja vaalikelpoisuusikäraja laskettiin 21 vuodesta 18 vuoteen."
Tämäkin on eräänlainen "täysi-ikäisyyden" tunniste, eikä mielestäni ole hyväksi mennä Suomessa
keskusteltuun 16 ikävuoteen tässä asiassa. Eikä myöskään auton ajokortti-iässä, kuten USA:ssa...

http://blogit.yleradio1.yle.fi/kirsivirtanen >
Keskustelustani jäi eilen pois viittaamastani kirjasta; Virstanpylväitä loppulause:
"Suurten ikäluokkien eläköitymisen arvioidaan vuodesta 2008 alkaen vähentävän
työmarkkinoiden käytössä olevan väestön määrää."

En tiedä mihin liittyy, mutta olisi kiva tietää, oliko noin. Kun nyt siellä Yliopiston kirjastossa pyörit, niin löydätkö mistään tietoa - esim. vanhat lait? - koskien täysi-ikäisyysrajaa 1920-luvulla?

lasser kirjoitti:Kirsi Virtanen nopeassa kerronnassaan totesi mm. > 1922 täysi-ikäisyyden raja oli 16 vuotta,
nykyään 18 vuotta. Tämä perustelematon väite lienee lähinnä äänestyskeskusteluun liittyvää, arvelen...

Minusta voisi olla täysin mahdollista, että raja oli noin alhaalla joskus muinoin. Alkukantaisemmissa yhteisöissä täysi-ikäisestä on käynyt, kun saattoi saada lapsia, kykeni metsälle ja tappamaan. Ei se paljoa vaatinut. No, silloin kyllä kuoltiinkin aika nuorina. Meillä on nykyään äänestysikärajan ohella nämä oppivelvollisuudet (olen odotellut, josko kohta alkaa tosissaan keskustelu oppivelvollisuusrajan nostamisesta 18 vuoteen), ajokortit ja viinanjuonnit tärkeitä rajapyykkejä. Kun oppivelvollisuus (kansakoulu 1920-luvulla) oli suoritettu, niin mitäpä siinä muuta kuin töihin. Ja kun olit töissä, niin sait palkkaa ja olit oman itsesi herra eli rouva. Miksei tuo voinut aivan hyvin käydä askeleesta täysi-ikäisyyteen? Ei silloin harrastettu moternia psykopöpinää kypsymisestä kuten nykyään.

Kyllä se Kirsi siihen suuntaan sanoi,
ja itsekin otaksun sen liittyneen jotenkin oppivelvollisuuden päättymiseen.

Missään yliopiston kirjastossa en ole nyttemmin käyskennellyt, vaan kirjalähteeni olleet
paikallisten kirjastojen kautta (Halikko ja Salo).
Etsisitköhän itsekin haluamaasi tietoa kirjoista...

Tänään oli aiheena sota ja sen oikeutus, josta en nyt kommentoi.

Aiheen sisällä kuitenkin Kirsi otti erään toteamuksen; Milloin nainen on kauneimmillaan? >
Jota kysymystä kertoi nykyisten filosofien miettivän, ja antoi siitä esimerkkejä.
Loppuun lisäsi oman naistoteamuksensa, että naiset ovat siis aina kauneimmillaan...
Tarkoittaen oletettavasti sitä mitä nainen odottaa miehen(sä) tähän kysymykseen vastaavan.

Tähän edelliseen ei Virtanen antanut lähdeviitettä, mutta löysin sen tuoreeltaan:

Nyt-liite / Helsingin Sanomat > http://nyt.hs.fi NRO 21/2008 - 23.5.-29.5.
- sivu 6 / Mitä nyt - Kysy mitä vain;
"Radiofilosofit Jukka Relander ja Tuomas Nevanlinna vastaavat mihin tahansa yleisön kysymykseen."

Ensimmäisenä kysyttiin; Mikä saksalaisuudessa huvittaa?
Toisena kysymyksenä oli Kirsi Virtasen ote, jonka vastauksen lainaan tänne kokonaan. Mahdollisesti
käsitelleet aihetta radio-ohjelmissaankin, mutta en niitä taajuuksia ole kuunnellut >
Filosofit Radio Helsingissä (88,6 MHz) ma klo 13-15. >

"2. Milloin nainen on kauneimmillaan?
Heittäessään päänsä taaksepäin nauraakseen. Laittautuessaan. Puhaltaessaaan otsahiuksiaan.
Salkku kädessään. Hymyillessään:´tiedän mitä ajattelet´. Improvisoiduissa, käytännöllisissä asuissa,
joita ei ole tarkoitettu eroottisiksi. Pyyhältäessään myöhässä sisään. Jäädessään kiinni jostain pienestä
ja vähän tyhmästä. Ollessaan lämmin ja avoin. Antaessaan olla. Katsoessaan ihan aavistuksen kieroon.
Aikuisena. Kahdeksan maissa. Kun kuvittelee, että kukaan ei katso."

Kirsi Virtanen todistaa tarkalleen sanottuna sen, että radioblogilla ja radioblogilla on eroa.

On (oli) Hannu Taanila, jolle suomen kieli oli täydellisessä hallinnassa oleva soitin; jolle ironia ja sarkasmi olivat plektran arvoisia välineitä.

On Kirsi Virtanen, jolle plektra on tärkeintä. Vähät ja viis siitä, että lauserakenteet ovat löysiä, intonaatio kaukana suomesta, faktat mutu-tuntuman varassa ja kaikki höystettynä teennäisillä hymähtelyillä tai oudolla artikuloinnilla.

Mukavaa on, että ajatuksia herätellään. Mutta Virtanen on väärällä kanavalla.

Olen 60-vuotias pienyrittäjä, ollut koko ikäni. Minun tapaiselle ihmiselle ei ole oikeen ollutkaan muuta mahdollisuutta.

Useissa yksityiskohdissa olen kutakuinkin samaa mieltä kuin KV, mutta
- kun jo varakkaiksi tulleiden yrittäjien työnteon motiiveista tulee kyse, niin kyllä ahneudella on suuri merkitys heille ja erityisesti sillä, että emme osaa tehdä mitään muuta ( yleensä ), pakenemme ihmiskontakteja työhön, kun tulemme uuteen tilanteeseen, tapaamme uusia ihmisiä niin ensimmäisenä ajattelemme kuinka voimme hyötyä tilanteesta. Mitä tekee ihminen lisärahalla, jos hänellä on jo miljoona euroa - jota hän ei loppuikänään ehdi tuhlata. Tässä piilee jokin elämän valhe, jota puolustetaan raivoisasti/vallanhimo) kaiken maailman viherpiipertäjiä ja risupartoja vastaan
- lääketeollisuudesta. Tokihan kapitalismi on saanut aikaan valtavasti kehitystä, mutta malariankin osalta on niin, ettei lääkeyrityksillä ole ollut kiinnostusta sijoittaa sen parantamisen tutkimukseen, koskei sieltä ole odotettavissa ylisuuria voittoja, mihin he ovat tottuneet. ( USAn 500:sta suurimmasta yrityksestä 8 suurinta on lääkeyrityksiä, joiden voitot ovat enemmän kuin kaikkien muiden listassa mainittujen yhteensä ).
Perinteisen terveystiedon sättiminen KVn taholta kuulostaa sellaisen puheelta joka on lääketeollisuusden lobbauslistalla ( näinhän asianlaita ei ole, ihmettelen vain hänen populistista yksinkertaistamista ). Malarian paras toimiva lääke on vanhaa kiinalaista perinnelääketiedosta peräisin.
- ja kaikkein tärkein: kapitalismi on ajanut ihmiskunnan tilanteeseen jossa välistävetojen vuoksi on ylitsepääsemättömältä näyttävän vaikeaa saada meitä riittäviin toimiin ympäristökatastrofeja vastaan

Jne, mutta en nyt ehdi enempää kirjoittaa - yrittäminen kutsuu..

Kirsi Virtanen osoitti, ettei ollut perehtynyt kapitalismin kriitikoiden argumentointiin pelatessaan lähinnä stereotypioilla. Kriitikko on Virtasen katsannossa nostalginen vanhojen aikojen/Neuvostoliiton haikailija tai ekohippi/ekofasisti. Koko juttu perustui sellaiseen talousliberalistiseen eetokseen jossa ei ole mitään uutta sitten 1800-luvun lopun. Virtanen kyseenalaisti mm. lapsityövoiman käytön vastaisen taistelun tavalla, joka ei juuri poikkea viime vuosisadan vaihteen talousliberalistien sanahelinästä. Tällaisen ajattelun mukaan työ on kehittymättömissä oloissa eläville lapsille jonkinlainen pienempi paha. Ehkä lapsityön kriitikot voivat kuitenkin asiallisen työlainsäädännön ohessa esittää ja vaatia julkisen rahoituksen avulla järjestettävää koulutusta. Lapsityö ja halpa työvoima yleensäkin on nähty taloushistoriallisessa tutkimuksessa pikemmin kehityksen (automaation muodossa) jarruna kuin vauhdittajana.

Se että kritisoi nykyistä kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää, ei tarkoita negatiivista asennoitumista kaikkiin sen piirteisiin. En ymmärrä miten se voisi olla edes mahdollista, sillä olemme kaikki kapitalistisen teollistumisen historian lapsia. Tuottavuuden nousu, työnjaon eriytyminen ja aineellisen elintason kasvu ovat kiistämättömiä tosiasioita. Tietyt kapitalistisen talouden piirteet tai tendenssit on syytä asettaa abstraktin teoreettisen tarkastelun alle. Näin teki nerokkaalla tavalla Virtasen haukkuma Karl Marx. Tämä ei kuitenkaan saisi johtaa taloudelliseen reduktionismiin, jossa kaikki yhteiskunnan ilmiöt palautetaan taloudellisesta sfääristä (joka on nimenomaan abstraktio) johtuviksi. Vaikka kapitalistinen talousjärjestelmä saattaa talousuutisissa esittäytyä omana, muusta yhteiskunnasta ja todellisuudesta erillisenä systeeminään, se ei sitä tietenkään oikeasti ole. Jos tehdään teoreettinen erottelu ihmisten sosiaalisessa toiminnassa siten, että erotetaan poliittinen (sen enempää tarkentamatta mistä on kysymys) omaksi alueekseen, voidaan todeta että sillä on ollut (ja on yhä) valtava merkitys yhteiskunnan muotoutumiseen sellaiseksi kuin se on. Merkitystä on ollut myös sellaisella poliittisella toiminnalla, joka ei ole pitänyt pyhänä Virtasen palvomaa yksityistä omistusoikeutta. Tarkoitan vasemmistolaista työväenliikettä eri muodoissaan. Olisiko hyvinvointivaltiollinen kapitalismi mahdollinen esimerkiksi ilman ammattiyhdistysliikettä? Tulonsiirrot rikkailta köyhille sekä kollektiiviset palkankorotusvaatimukset nähtiin vapaan omistusoikeuden ja yritteliäisyyden tuhoajina 1800-luvulla. Samat huolenaiheet ovat säilyneet nykyisillä uusliberalismin ideologeilla ja heidän seuraajillaan – Virtanen mukaan luettuna. Pohjaa massamuotoiselle kulutukselle ei yksinkertaisesti olisi ollut ilman näitä punaisten pirulaisten ja silmille hyppivien työläisten vaatimia pikkujuttuja.

Yksityisomaisuuden suojan kannustavan vaikutuksen Virtanen nosti erääksi edistyksen ja hyvän yhteiskunnan tärkeimmistä edellytyksistä. Nykyisessä kapitalismissa ihmiset eivät työskentele ”omaan laskuunsa” vaan sen peruspiirteisiin kuuluu laaja palkkatyöläisyys (minkä Virtanen myös totesi). Kannustinvaikutus ei tule ”luonnostaan” vaan vaatii erimuotoisia kontrollitoimia. Kannustavuutta, jonka Virtanen antoi ymmärtää vapaan markkinatalouden myötäsyntyisenä ominaisuutena, joudutaan käytännössä tukemaan valtion ja työnantajien kontrollitoimin. Tästä tämän päivän esimerkkeinä Euroopassa kannustava sosiaaliturvajärjestelmä, joka pakottaa ihmiset työhön kuin työhön. Työnantajalla on tietysti liuta keinoja työntekijöidensä tarkkailemiseksi ja kontrolloimiseksi mm. valtiosta ja sen työlainsäädännöstä riippuen. Siellä missä yksityisomaisuuden suoja on parhain, täytyy työntekijän yksityisyyden suojan olla heikompi. Kameravalvonta kehittyneemmissä valtioissa (siellä missä ay-liike ei ole saanut läpi sitä rajoittavaa lainsäädäntöä) ja työnantajan palkkaamat kyylät vähemmän kehittyneissä saattavat toimia loistavina yksityisen omistusoikeuden suojelijoina. Näitä pakkokeinoja mielenkiintoisempaa pohdittavaa antavat toki historiallisesti kehittyneet ideologiset muodot vaikkapa kalvinistisen työetiikan muodossa. Pintapuolisesta, huonon kahvipöytäkeskustelun tasoisesta radio-ohjelmasta ei hevillä sellaiseen ponnisteta. Kapitalismin kritiikki ja yleensäkin yhteiskuntakritiikki on parhaimmillaan tunkeutumista juurille. Se ponnistaa tämän yhteiskunnan analyysista, eikä keinotekoisten utopioiden kehittelemisestä. Sen ansiosta saatetaan huomata että kapitalismikin on historiallisen kehityksen jatkuvasti muotoaan muuttava tulos, ei ikuisten luonnonlakien ilmentymä tai evoluution päätepiste. Saatetaan jopa huomata että sen rautaiset lait ovat ylitettävissä. Kritiikkiä on tietysti monenlaista, se on myönnettävä. Kaikkea sellaista ei tarvitse kuitenkaan tunkea saman nimikkeen alle. Yleisradion ohjelmia toimittavilta odottaisi edes hieman arkijärjen latteuksien kyseenalaistamista ja perehtyneisyyttä yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Olen kuunnellut Kirsi Virtanen -ohjelmaa silloin tällöin. Ihmetellyt ohjelman jälkeen - silloin, kun voinut kuulla koko ohjelman - mikä tässä minua häiritsee. Nyt hiffasin: Kirsi Virtanen on liian pitkä (siis ohjelma, eikä henkilö, jota en tunne).

Jos pointsi on koettaa saada kuulija edes hetkeksi luopumaan tavanomaisesta näkövinkkelistään, niin oman kokemukseni mukaan se toimii paremmin yllättävästi asioita/argumentteja yhdistelevällä puheella kuin aina vain jatkuvalla yrityksellä horjuttaa uskomuksiani eräänlaisella argumentin irvikuvalla. Tarkoitan 'irvikuvalla' tässä sitä, että pikemminkin stereotyyppisiä mielipiteitä kuin todistettuja asiantilojen kuvauksia lähes tunnin ajan vyöryttämällä ainakin minussa voimistuu tietynkaltainen absurdi(n) olo. Tämä voi hyvinkin olla Kirsi VIrtasen (ohjelman) yksi päämäärä, olen tuuminut jo aiemminkin.

Ohjelma saisi kuitenkin latausta lisää, jos se olisi max. 30 minuutin mittainen, jolloin tekijän esimerkit, argumentit ja vastaava olisi siivilöitävä ankarammin, jotta jäljelle jäisivät vain hätkähdyttävimmät ja herättelevimmät "pointit" (esimerkit, argumentit ja vastaava).

Sekä Kirsi Virtanen (henkilö) että Tuomas Enbuske ovat aivan äskettäin todenneet taloudesta, "ettei se ole nollasummapeli". Näin saattaa globaalisti ajatellen ollakin. Väite on aikoinaan käsittääkseni esitetty ns. kansallisvaltion tai suuremman talousalueen luonnehtimiseksi. Väite ei kuitenkaan sovi joka yhteyteen. Sekään ei ole ns. universaali totuus. - Voi hyvinkin olla, että uusien vahvojen bisneksien meno jollekin pienelle, suljetulle markkina-alueelle jossakin kehitysmaassa piristää sikäläistä taloutta jonka ansiosta alkaa kehittyä jopa paikallista vaurautta, vaikka ulkomaiset bisnekset kotiuttaisivatkin hyviä voittoja per vuosi. Sen sijaan jonkin Walmart-tyyppisen jättimyymälän sijoittuminen joka pitäjään tappaisi pienkaupan. (Tämä kyllä kuuluisi pikemminkin Enbuske-ketjuun, mutta tähän tämä kuitenskin tuli...)

Minua ihmetyttää Kirsi "Minä" Virtasen ohjelmissa oikeastaan vain yksi asia. Kirjoittaako hän paperille yhtä löysiä virkkeitä kuin paperiltaan lukee?

Haluaisin vielä palata keskusteluun koskien toimittaja Virtasen taannoista ohjelmaa historian kipukohdista.
Mitä tulee Suomen sodanaikaiseen liittolaissuhteeseen Saksan kanssa,totean vain,että katsomosta on aina ollut helppo huudella ja jälkiiviisastelu on helppoa.Tähän on ruotsalaisessa kouluopetuksessakin sorruttu.
Suomen liittolaissuhteesta Saksaan on puhuttu jo vuosikymmeniä.Mikään uusi ja mullistava juttu tämä ei ole,kuten toimittaja asian esittää.Tässä liittolaissuhteessa ei ole mitään hävettävää.On luonnollista,että turvaa haettiin sieltä,mistä sitä saatiin.Eikä tällä liittotumisella ollut natsiaatteen kanssa mitään tekemistä.
Mitä taas Ruotsiin tulee,niin valtion,joka kohtelee kaltoin omaa suomenkielistä vähemmistöään,ei kannattaisi esiintyä maailman omanatuntona.Oma takapiha olisi putsattava ennenkuin voi lähteä toisten tekemisiä tuomitsemaan.
Unohtaa ei sovi nimittäin sitä,että rotuopeilla oli aikoinaan vankka kannatus Ruotsissa.Näiden oppien vaikutus näkyy siellä ajoittain vielä tänäkin päivänä rasistisena suhtautumisena maahanmuuttajiin ja suomenkielisiin.
Paradoksaalista on,että tasa-arvoa ja humanismia korostavat ruotsin sosialidemokraatit ovat hekin hyvin nihkeästi suhtautuneet suomenkielisten oikeuksien parantamiseen.Ruotsin historian pimeistä kohdista,kuten rotuopeista ei maassa ole vieläkään uskallettu keskustella.Surullista.
On tärkeätä nostaa esille arkaluontoisiakin asioita,mutta toivoisin jatkossa toimittaja Virtaselta asiantuntevampaa argumentointia.
tutkija

kommentaattori kirjoitti:Haluaisin vielä palata keskusteluun koskien toimittaja Virtasen taannoista ohjelmaa historian kipukohdista.
Mitä tulee Suomen sodanaikaiseen liittolaissuhteeseen Saksan kanssa,totean vain,että katsomosta on aina ollut helppo huudella ja jälkiiviisastelu on helppoa.Tähän on ruotsalaisessa kouluopetuksessakin sorruttu.

Suomen vaihtoehdot taisivat olla tuohon aikaan olla lähinnä taistele vastaan (liittolaisen kanssa) tai seuraa Viron mallia...
Mahdetaankohan muuten ruotsalaisessa kouluopetuksessa mainita sitä, että Ruotsin "puolueettomuuspolitiikka" ilmeni toisen maailmansodan aikana siten, että aseita myytiin kaikille maksukykyisille osapuolille?

Kirsi Virtanen oli uusinta. Saimme taas tietää, ettei paperi- ja sellutehtaan välillä ole mitään eroa. Samoin opimme, että suomalainen työntekijä on laiska, epärehellinen lusmu. Ihmeellistä, että Suomen elintaso nousi 2. maailmansodan jälkeen niinkin paljon kuin nousi!

Ernesti kirjoitti:Mahdetaankohan muuten ruotsalaisessa kouluopetuksessa mainita sitä, että Ruotsin "puolueettomuuspolitiikka" ilmeni toisen maailmansodan aikana siten, että aseita myytiin kaikille maksukykyisille osapuolille?

Kyllä Ruotsin kuningaskunta oli kansainvälispoliittisesti puolueeton. Se vain oli sellaisessa geopoliittisessa asemassa, ettei sillä liiemmin ollut varaa poliittiseen hurskasteluun.

On toinen asia, että ruotsalaisen eliitin keskuudessa oli Hitler-sympatioita siinä kuin Englannissa, Ranskassa ja Suomessa. Asia tuli hienosti esiin parin illan takaisessa "Tiededokissa", jonka aihe oli "Ydinreaktion historia" (uusinta Teemalla lauantaina). Lisa Meitner oli itävallanjuutalainen fyysikko, joka nousi ydinfysiikan pioneeriksi. Hän toimi Berliinissä n. 1907-38 nousten sikäläisen tutkimuslaitoksen (nyk. Max Plack Institutin) fysiikan osaston johtoon. Berliiniin siirtymisen aikoihin hän myös vaihtoi uskontokuntaa (protestantiksi).

Vuoden 1933 jälkeen Meitnerin asema heikkeni ja Niels Bohr houkutteli häntä Tanskaan. Lopulta hän päätyi maanpakoon Ruotsiin, sikäläiseen tutk.laitokseen. Ruotsissa hänet eristettiin muista tutkijoista, eikä häntä pyritty tukemaan oikeastaan millään tavoin. Tutkimuseliitti näes oli hitleriläisittäin orientoitunut.

PS. Kannattaa vilkaista tuota dokumenttia, jos aihepiiri kiinnostaa. Meitnerin elinikäinen ystävä, Saksassa koko sota-ajan työskennellyt kemisti Otto Hahn sai Nobelin palkinnon heti sodan jälkeen: v. 1938 Hahn hajotti uraaniatomin (fissio), muttei käsittänyt mitä ja miksi oli tapahtunut. Hahnin koetulokset ensimmäisenä selittänyttä Meitneria sen sijaan ei Nobelilla muistettu. Tänään häntä pidetään uraaniatomin halkaisemisen uranuurtajana.

Korjaus: Hahnin Nobel v. 1944.

Uusinta niin, näin kesäaikaan...

Huomasin vuodelta 2004 Seura -lehdessä Kirsi Virtanen nimisen kirjoittajan
tehneen juttua erässä auton jarrutusmatkaa käsittelevässä yhteydessä.
En tiedä, mutta mahdollista kyllä on, että ollut myös tämä sama toimittaja (?).

Eihän koko siinä Virtasen suomalaismyyttiohjelmassa ollut yhtään uutta tietoa! Sekin "Ruotsi-Suomi"-väite oli täyttä höpöä. Ainakin 70-luvun peruskoulussa meille puhuttiin Ruotsin suurvalta-ajasta. Se Suomi-lisäke on siinä vain siksi, että takapenkin pojatkin muistaisivat esi-isien resunneen hommassa mukana. Ja samaa höttöä on suurin osa muustakin Virtasen puheesta, puuduttavaa nasaalipaasausta oudon intonaation kera tarjottuna.

Vaihtelua olisi tosiaan ohjelma Ruotsin ase- ja malmikaupoista, kallonmittauksista ja sterilointiohjelmasta. Tai miten olisi katsaus Ruotsin johtopoliitikkojen pedofiilisiin lapsiprostituutioharrastuksiin - päivä Vietnam-kyltin varressa mielenosoituksessa ja illalla kansankodin pojat vaihtavatkin sitten vapaalle... Kerrottiinkohan siitä Ruotsin ihmeellisissä kouluissa?