YLE Radio 1

Norjalaista Henrik Ibseniä (1828-1906) pidetään yhtenä modernin realistisen draaman merkittävimmistä kehittäjistä. Hänen tuotannossaan murtui vanha arvio siitä, että draaman pitää olla ns.moraalisesti rakentavia ja kestäviä.
Ibsen loi modernin näytelmän ottamalla käyttöön kriittisen näkökulman ja elinolojen sekä moraalikysymysten vapaan käsittelyn. Lopputulokseksi oli aiemmin oletettu syntyvän jotain muuta, kuin Nukkekodin Noran ratkaisu jättää perheensä paremman elämisvaihtoehdon toivossa.

Helsingissä on tällä hetkellä tarjolla kaksikin modernisoitua tulkintaa Ibsenin klassikoista. Valitettavasti molemmat ovat tulkinnan modernisoinneissa aika pahasti pielessä -tekstit kun kestäisivät ihan hyvin ilman "aikalaistamiskrumeluurejakin".
Paavo Westerbergin ohjaama Villisorsa Kansiksen Pienellä Näyttämöllä on laahaava esitys, joka kompastuu sellaiseen tosiseikkaan, että maailma on muuttunut. Nykyaikana ei perheidylli minkään logiikan mukaan enää murru näytelmän perusproblematiikan mukaisiin "kriiseihin". Lisäksi Robin Svartströmin tulkinta on kokonaisuuteen nähden kovin ulkopuolinen ja Katariina Kaitue on palannut vanhoihin tökeröihin puhemaneereihinsa.
Mutta kyllä esityksen jotenkuten kestää katsoa, kun nuoren Hedvigin roolissa on suloinen Anna Paavilainen. Hänen ja vain hänen ansiostaan jutussa säilyy jännite ja raikkaus.

Svenskiksen Minillä pyörivä Hedda Gabler on sekin aikamoinen kummajainen. Norjassa asuvan puolalaisohjaaja Piotr Cholodzinskin näkemys Ibsenin tuotannon ehkä kuitenkin itsenäisimmän naishahmon katastrofista kääntyy 2000-luvun viitekehykseen hiukan Villisorsaa paremmin, mutta se ei riitä perusteeksi niihin näyttämöllä nähtyihin kummallisuuksiin, joilla pakettia on...kaiketi pyritty ryydittämään. Lisäksi jutun juonesta on karsittu liikaa yksityiskohtia ja pesuveden mukana on mennyt koko se huumori, millä Ibsen perusvireeltään aika synkkää tarinaa on höystänyt. Anna Hultin on Heddana täysin uskottava, eikä muunkaan tiimin roolisuorituksissa varsinaisia ongelmia ole. Anders Larssonin tuomarin puhuma riikinruotsi on erinomainen tehokeino muuten aika tasapaksuun ilmaisuun.

Mutta koska Ibseniä tällä hetkellä tuntuu pyörivän yhdessä jos toisessakin teatterissa niin meillä kuin muuallakin Euroopassa, olen melko varma, että parempiakin versioita näistä sekä muista kirjailijan näytelmistä on tarjolla. M-O

Espoon KT:n Periaatteen mies kuuluu sarjaan näytelmät, jotka ajankohtaisuudessaan hätkähdyttävät. Voi olla, että Ibsen kirjoittaisi Kansanviholliseensa nykyään toisenlaisen loppuratkaisun, mutta perusidea siitä, miten yhden totuuden ilmeneminen murentaisi kokonaisen yhteisön kaikinpuolisen hyvinvoinnin ja tämän faktan salaaminen on niin kovin tuttua meidänkin aikanamme -ilmastonmuutoksen ja kasvihuoneilmiön johtuessa hyvin pitkälti ns.hyvinvointiyhteiskunnan tukirakenteiksi mielletystä kulutuksesta.

Atro Kahiluodon sovittaman ja ohjaaman esityksen keskushenkilönä on Mika Nuojuan oivallisen pienieleisesti tulkitsema tohtori Stockmann, meidänkin monesta yhteydestä tuntemamme vähäkarismainen tutkijatyyppi, joka havaitsee kaupungin elinkeinoelämää hallitsevan kylpylän veden olevan saastaista. Totuudenpuhujalle ei ole sijaa majatalossa, kuten sitten illan mittaan useallakin tavalla selkenee.
Esityksen tyyppigalleria on tietysti vähän kliseinen, mutta varsinkin Jouko Puolannon ja Teemu Aromaan opportunistinen toimittajakaksikko sekä Seppo Halttusen kustannuspäällikkö ovat oivallisesti osuvia tyyppejä nimenomaan luonnehdittaessa sananvapauden ja asioiden kertomisen tarpeellisuuden punnitsemista. Muutenkin Periaatteen mies on -muutamista modernimpaan aikaan viittavista kummallisuuksista loppupuolellaan huolimatta- varsin ehyt ja ajatuksia herättävä esitys. Ja ainakin taatusti parasta Ibseniä, mitä pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä on tarjolla...

Joihinkin Ibsenin draamoihin Deliuskin oli aikeissa säveltää parikin oopperaa mutta ne jäivät fragmenteiksi ja sittenhän on tämä vaikuttava narratiiviseen runoelmaan kirjoitettu melodraama Paa vidderne, jota olen levyltä kuunnellut useammankin kerran haltiotuneena Valleyyyy.