YLE Radio 1

Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 30 vuotta siitä, kun ensimmäinen Pikku Kakkonen ilmaantui televisioon. Muistan tuon tapahtuman hämärästi, sillä -70-luvun lastenohjelmien yleisestä, kovasti valistavasta ja nykyvinkkelistä katsottuna jopa surkuhupaisalta vaikuttavasta ilmapiiristä uusi ohjelmakokonaisuus poikkesi edukseen.
Pikku Kakkosen alkuvuosien klassikkoja olivat tietenkin lasse Pöystin iltasadut, joista pongahti esiin Pelle Hermanni. Puolalainen nukkeanimaatio Nalle Luppakorva jaksaa aina vaan olla yhtä ihana ja Nukkumatti puolestaan todistaa, ettei DDR ollut yksinomaan mätä valtio...
Pikku Kakkosen juontajapolitiikassa on aina sovellettu rauhallista ja uskottavaa linjaa. Viime vuosina mukaan on tullut myös maanmainio Eila Roine -vaikka läpi historiansa ohjelma on pyrkinyt nuoria naisjuontajia hyödyntämällä saada nimenomaan isät katsomaan lasten kanssa telkkaria...

Pikku Kakkosen ohjelmallinen perusidea lienee se, että samoja ohjelmia voidaan toistaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen -lapset kasvavat ja katsovat lopulta uusia Pikku Kakkosia omien lastensa kanssa. Ja lasten näkemyksiä Pikku Kakkonen ei varmaan koskaan ole -ainakaan hirveän pahasti- syyllistynyt aliarvioimaan, sillä silloin se ei olisi elänyt näin pitkään.
Pikku Kakkosen nimen keksi muuten aikanaan teatteriohjaaja Reima Kekäläinen ja musiikin niin ohjelman omaan kuin Nukkumatinkin tunnukseen loi Jukka Siikavire -sama mies, jonka sävellys Hengaillaan Kirkan esittämänä piti yllä suomalaista euroviisukulttuuria peräti yhdeksännen sijan edestä Luxemburgissa vuonna 1984.

Parhaimmat onnittelut Tohlopin Pienelle Suurelle Kakkoselle!!

moxu kirjoitti:Nukkumatti puolestaan todistaa, ettei DDR ollut yksinomaan mätä valtio...

Minulla on vieläkin maalla vaatekaapissa tallessa Nukkumatti-nukke, jonka sain lahjaksi vanhemmiltani 40v-lahjaksi, aito matkamuisto Itä-Berliinistä.

Katselin sitä juuri jokin aika sitten ja se toi lämpimällä tavalla mieleeni jo edesmenneen isäni.

Onnea minultakin Pikku Kakkoselle! Vahinko ettei hymiöiden joukosta löytynyt tähän sopivaa.

Meillä on metrinen Ransu - Joonas on pitänyt sitä muutosta toiseen. Rosinanteko se oli se ratsu! ihastutti itseäni siihen saakka kun panin telkat pois. Vastako kolmekymmentä vuotta, omat lapset ovat silloin alkaessa siis jo olleet teini-iässä.

Meidän Tohloppi on aina tuottanut teeveen parasta antia. Kerran Nokialla bussia odottaessa juttelin pysäkillä yhden lastenohjelmien toimittajan kanssa, ilmapiiri tuntui innostuneelta. Arne Wessbergin lähtöä Helsinkiin alaiset surivat. Eilenkö oli Aamulehdessä surullisia ennustuksia Tohlopin toiminnan jatkumiselle. Ei pelkkä Helsinki ole mitään ilman meitä taustoja. Kiitos Tohloppi ja Pikkukakkonen.

***



Kolmekymmentä
vuotta Pikku Kakkosta.
Eläköön Ransu!



***