YLE Radio 1

Svejk on klisee hahmosta, jollaisia sodan absurdius synnyttää, jos ei pakosta, niin puolittain. Honkajokea ei kuitenkaan ole tarvinnut keksiä, juuri tästä syystä.

Tuntematon sotilas on romaani suomalaisista miehistä eräässä maatamme koskeneessa sodassa. Se on minulle henkilökohtaisesti tärkeä kirja, mutta se miksi näin on, ei selity yksinkertaisesti sillä, että olen itse suomalainen. Tietenkin valehtelisin, jos väittäisin ettei Tuntemattoman sotilaan tai vaikkapa Kiven veljesten hulvaton henkilökavalkadi kosketa minua erityisesti suomalaisen kulttuurin piirissä varttuneena miehenä. Fiktiivisten henkilöiden tutunomaisuus ja siitä koituva "tunnistamisen" ilo on kuitenkin vain osa kirjallisuuden tuottamaa tyydytystä, eikä sitä paitsi läheskään aina johda yksinkertaiseen samaistumiseen, mitä teoksen pintapuolinen "suomalaisuus"-luenta tavallaan edellyttäisi.

Minua harmittaa usein se, että tiettyjä kotimaisen kirjallisuuden merkkiteoksia on niin vaikea lähestyä viattomasti, ihan vain kirjallisuutena, ilman ylenmääräisen identiteettipolitiikan painoa, koska niitä on tapana lukea jonkinlaisina suomalaisuuden raamattuina.

Tiettyihin suomalaisen kirjallisuuden klassikkoteoksiin liittyy eräänlainen "kansallisen identiteetin" pintakuorrutus, jonka avulla teoksia pidetään pysyvästi ajankohtaisena kotimaisena kirjallisuutena, mutta tämä kliseiden ja mainospuheiden taso tulisi pystyä erottamaan siitä, mitä teokset oikeasti merkitsevät lukijoille yksilöinä. Jo peruskoululaiset osaavat toistella ainekirjoituksissaan rutinoituneita latteuksia, kuten "Vasta Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen luettuani ymmärsin todella mitä on suomalainen sisu." Teosten kytkentä kansalliseen identiteettiin tapahtuu usein sukupuolen kautta, kuten näkyy erään Tuntemattoman sotilaan painoksen mainoslauseessa, jossa teoksen sanotaan kulkevan "isältä pojalle".

Erityisen masentavaa Tuntemattoman sotilaan ja Seitsemän veljeksen kaltaisten teosten virallisissa, suomalaisuuden myyttiä toisintavissa tulkinnoissa on se, että ne latistavat tai suorastaan väärentävät teosten todellista sisältöä. Tuntematon sotilashan irvailee juuri sille "hurraaisänmaallisuudelle", jonka nojalla teos on myöhemmin yritetty pyhittää peräti "suomalaisen sotilaan monumentiksi", eivätkä Seitsemän veljeksenkään henkilöt mitään ihannekuvien sankaripoikia ole. On muuten huvittavaa, että joku Juutas Käkriäinen (koominen hulttio Joel Lehtosen Putkinotko-romaanissa) ei yllättäen olekaan sopivaa materiaalia erityisesti "suomalaisuuden" kontekstissa tulkittavaksi, vaikka hänessähän tuntuisi olevan jotakin perin suomalaista!

Tuntematonta voi, saa ja pitääkin versioida uusiks, sillä eihän se mitään absoluuttista, sen paremmin totuutta, kuin muutakaan, ole. Olkoonkin, että kirjana se lienee noussut sellaiseen asemaan, josta sittemmin raamattuun (lue vanhaan testamenttiin) poimittu historian ja profetioiden kirjallisuusmateriaali on aikanaan poimittu.

Tässä nyt vähän eri näkemyksiä:
Rokka Edvinin mukaan
Edvinin TS:n versiointia Bob Marleyn kera

Ja tässä on se TT.Anttilan toisaalla esittämäksi aikoma, Kansiksen esityksestä poistettu metsävideo, joka Kristian Smedsin omankin kertoman mukaan oli vähintäänkin "omituinen":
Kristian Smedsin metsävideo

Eikö juuri se, että teos innostaa mitä erilaisimpiin tulkintoihin, ole vahvuus, joka kertoo alkuperäisteoksen erinomaisuudesta..?

Panu Rajala esitti oman tulkintansa kohutusta tuntemattoman versiosta.
Minua,- näkemätöntä se miellytti ja voipi olla niin että tuli myös tekijää oikeuttava tulkinta.
Näin lyhyesti ja omin sanoin:

Versio on kohdistettu nykyiseen Suomeen, jota ei olisi kannattanut puolustaa.
Vihollinen ei ole Neuvostoliitto,- vaan nykyisen Suomen nomenklatuura (etuoikeutetut,) hän ei käyttänyt tuota sanaa, minä käytän) Hän totesi esityksen olevan eräänlainen jatkosodan jatkosota.
Korosti että tekijöillä on ainakin ollut hauskaa.

Tuon lainauksen perässä on myös tulkintaa joka ei tue kovin paljon radiossa sanottua (oikeasti TV:ssä, joka tuli uusintana Peilissä.)
Hän kuitenkin lupaa lisäystä tulkintaansa.

http://www.saunalahti.fi/panu/marras07.htm

Minusta Rajalan tulkinta oli toistaiseksi paras ja ehdottomasti raikkain näihin historiaan pöhöttyneiden joukossa.
Kristian Smedsillä lienee oikea visio,- tai ainakin hyvä.

Suomen uhka todellakin kansalaisiaan kohtaan tulee omasta etuoikeutettujen joukosta, johon on taivutettu Väinö Linnan Tuntematon Sotilas.

En ole näytelmää nähnyt ja tuskin näenkään ennen kuin se tulee telkkarista ja tiedän, että se ei ole silloin ollenkaan sama juttu kuin näyttämöllä. Varon myös ottamasta kantaa tähän Smedsin teokseen, mutta pari kommenttia sallittaneen.

Panu Rajala kirjoitti:Minusta Smeds olisi voinut jättää Linnan kokonaan jo omaan rauhaansa, hän olisi hyvin pärjännyt omillaankin.

Samaa ehdin minäkin jo miettiä. Olisiko Linna tuntenut ja tunnistanut oman teoksensa tästä esityksestä? Olisiko hän hyväksynyt tämän tulkinnan?
Ei Tuntemattomasta tarvitse mitään Korkeajännitystä tehdäkään ja puskateatterin sketsisikermiä on varmaan nähty niitäkin jo tarpeeksi.

Panu Rajala kirjoitti:Totta kai tätä on pakko kehua, tämähän on julistettu mestariteokseksi ennen kuin kukaan oli nähnytkään. Maahan mahtuu yksi messias kerrallaan, nyt se on tämä Kristus Smeds.

Taidettiin loppukahinoissa ampua Turkkakin mikäli iltapäivälehtien tiedot pitävät paikkansa. Hänen Seitsemän veljestään aiheutti aikoinaan samanlaisen kalabaliikin mutta nyt kun aikaa on kulunut, niin kuka sitä enää muistaa? Eräältä mukana olleelta yritin kysellä asiasta tarkemmin, mutta hän vain hymähteli vaivautuneena.

VeHy kirjoitti:Taidettiin loppukahinoissa ampua Turkkakin mikäli iltapäivälehtien tiedot pitävät paikkansa. Hänen Seitsemän veljestään aiheutti aikoinaan samanlaisen kalabaliikin mutta nyt kun aikaa on kulunut, niin kuka sitä enää muistaa?

Minä kyllä muistan enkä lainkaan pahalla. Sellaista koreografiaa en ole veljesten esityksessä aiemmin nähnyt. Pitäväktö englantilaiset melua Shakespeare-sovituksista tai ranskalaiset Moliere-veikon juttujen tulkinnoista. Täällä nousee kohu vähänkin yritteliäämmästä tuotteesta.

En aio lukea esityksestä juuri mitään, koska 9.1. on minulla liput esitykseen. Useita viikkoja sitten ne varasin, mutta tämän vuoden esitykset olivat myydyt ainakin sellaisilta paikoilta, joita saatoin ajatella.

Esityksestä ei voi sanoa mitään, kun sitä ei ole nähnyt mutta esityksen kommenteista voi kyllä sanoa. Hesarissa on tänään Jyrki Räikän kirjoitus "Taiteilijan tehtävä on ampua kuvia" ja siinä sitten HS-raati ruotii erään kohtauksen antia, josta voin sanoa jotakin vasta sen itse nähtyäni ja koettuani(C1). Ohessa on Sanottua -osasto, jonka kärjessä prof. Panu Rajala on lehden mukaan Ykkösen aamu-tv:ssä sanonut seuraavaa:

Smedsin Tuntematon on naisten näytelmä, mutta tällaista paatunutta reservin luutnanttia se ei koskettanut. Näytelmä oli enemminkin viihdyttävä, ei vaatinut eläytymistä ... Johtavat naiskriitikot ylistivät Tuntemattoman jo etukäteen. Smeds olisi tehnyt loistavan karnevaalin ilman Linnaakin.

Tämä lainaus on outo, jos se sisältää kokonaisnäkemyksen Rajalan puheesta, jota en katsonut telkasta. Aivan kuin hän kokisi itsensä eturivin mieheksi tuossa kyseisessä sodassa. Muistaako hän lainkaan, että Suomen armeijassa palvelee nykyään naisiakin. Vai onko kyse naisten kyynelistä, armeijan käymättömyydestä ts. tietämättömyydestä koskien monia asioita vai mitä. Vaiko Panu Rajalan katseesta naisiin: no ne nyt kokevat sen tuolla tavalla, kiittäen, koska ovat naisia, voi heitä rassuja!

Marja Salonen kirjoitti:Muistaako hän lainkaan, että Suomen armeijassa palvelee nykyään naisiakin. Vai onko kyse naisten kyynelistä, armeijan käymättömyydestä ts. tietämättömyydestä koskien monia asioita vai mitä.

Ei pidä unohtaa lottia, jotka kantoivat oman raskaan osuutensa siitäkin revohkasta, vaikka eivät armeijan organisaation suoraan kuuluneetkaan.

Nyt tulee tästä aiheesta Eve Mantun keskustelua aiheesta,
josta oli iltapäivällä alustusta. Oli vaan Eve antanut jonkin
YLEn rinnakkaiskeskusteluviitteen tämän 1:n keskustelun sijasta.
En viitsi lähteä tätä keskustelua etsimään, mutta radiopuhelut jätin nauhoitukseeni.
Eräissä muissa yhtyksissä Eve on kertonut mielilausahduksekseen;
"Vie mennessäs tuo tullessas", joka tarkoittaa sitä jatkuvaa työskentelyä
eri asioita yheensovittaen. Naisilla onkin esitetty tätä yhteensovittamista,
joka on sitä ns. Raamatun Martan osaa työn touhussa.
Itselleni tuli tähän mieleen asia, joka monesti naisilta jää huomaamatta,
mutta oli myös paikallaan, siis asiassa ajankohtaisesti mukana oleminen;
"Vie mennessäs tuo tullessas, nai ollessas".

Nyt näyttää olevan Panu Rajalalta päivitetty tulkinta kohutusta näytelmästä.
Löytyy linkistä muutaman viestin verran peruuttamalla.

Minua se miellyttää. Poikkeaa raikkaasti tuosta ensiryntäyksestä jossa tulkitsijat eivät näköjään ymmärtäneet koko ideaa.

Ihmettelen esim Sauli Niinistöä, eikö hänellä todellakaan ollut tilannetajua ymmärtämiseen, että hän yhteiskunnallisen aemansa vuoksi oli osa viholliskuvaa. Niin, ja itsenäänkin, eihän ihmistä voi erottaa asemasta itseensä, ja itsestä asemaansa. Kylmä kyynikko,- siksi kohde.

kritiikki kirjoitti:Vihollinen ei ole Neuvostoliitto,- vaan nykyisen Suomen nomenklatuura (etuoikeutetut,) hän ei käyttänyt tuota sanaa, minä käytän.

Ketkä tuon nomenklatuuran muodostavat? Kuuluuko Ransu-koira siihen?

Ransu-koira ei ainakaan ollut kriittinen koneistoa kohtaan. Se tarkoittaa hyväksymistä,- se puolestaan syyllisyyttä.- Vihollinen siis.

Suomessa ns. vakava teatteri on vähän niin kuin ooppera: se on aina hyvää, eikä voisi muuta ollakaan. Molemmilla taiteenlajeilla on oma vakioyleisönsä, joka tietää tämän säännön, eikä mitään todellista keskustelua näin ollen pääse syntymään.

Smedsit ja turkat ja muut toimivat aivan samalla kannattavuusperiaatteella kuin populaari viihde, eli antavat aina vain sitä mitä heiltä odotetaan nimenomaan smedseinä ja turkkina. Ainoa ero on se, että heidän työnsä on arvotettu korkeammalle kuin poppis, joten se on aina relevanttia. Jälki voi olla melkein mitä tahsansa, koska "vakava taide" on sitä kuluttavan kansanosan kollektiivisessa tajunnassa joka tapauksessa arvokkaampaa kuin viihde.

Yleensä teatteriarvostelut keskittyvätkin puhumaan kaikesta muusta kuin itse teoksesta, koska teoksesta ei ole useinkaan mitään mielekästä sanottavaa, muuta kuin että kyseessä on senjasen näyttämötaiteen pahan pojan uusin provorevittely. Teosten arvostelu onkin usein vain tekosyy päästä puhumaan sosiaalisista kysymyksistä, eli toistamaan ne samat virret modernista mielekkyyskriisistä ja "pienestä ihmisestä".

No en nyt sanoisi aivan noinkaan.

Matti Tirkkonen kirjoitti:Suomessa ns. vakava teatteri on vähän niin kuin ooppera: se on aina hyvää, eikä voisi muuta ollakaan. Molemmilla taiteenlajeilla on oma vakioyleisönsä, joka tietää tämän säännön, eikä mitään todellista keskustelua näin ollen pääse syntymään.

Smedsit ja turkat ja muut toimivat aivan samalla kannattavuusperiaatteella kuin populaari viihde, eli antavat aina vain sitä mitä heiltä odotetaan nimenomaan smedseinä ja turkkina.

Vakioyleisö voi olla, mutta minä olen sitä mieltä, että monia asioita kyseenalaistetaan. Turkka aikanaan, kun hän eniten herätti teatterialalla huomiota, sai siipeensä monta kertaa niin kriitikoilta kuin siltä vakavan teatterin yleisöltäkin, saati sitten yleisöltä, joka ei edes katsonut Turkan ohjaamia juttuja.

Muistaisin tällaista: Turkka oli ohjannut Helsingin kaupunginteatteriin Canthin "Murtovarkauden" (?). Se oli miimityö. En nähnyt sitä itse mutta käsitin siitä nousseesta hälystä, että esityksessä ei kaiketi puhuttu sanaakaan. Työssäni tapasin monia ihmisiä, joiden kanssa juttelin myös työn ulkopuolisista asioista. Kerran eräs nainen, joka oli hyvin huonokuuloinen, kehui minulle juuri tätä Turkan ohjausta. Hän sanoi siinä olleen niin paljon arvoa ja merkittävää. Hän käsitti sen toisin kuin kuulevat. Hänelle ele ja ilme kertoivat varsinaisen asian. Ilmettä hän haki puhuessaan minunkin kasvoiltani, koska kuuli niin huonosti.

Kyllähän teoksistakin puhutaan. Sanotaan, että ei tuo ole oikeanlainen Rokka tai muuta vastaavaa. Jos on klassikkokirja ja sen dramatisointi kyseessä, niin helposti nousee ääniä pintaan. Lukukokemus on kovin intiimi, kahdenkeskinen juttelu kirjan kanssa. Teatteri on sitten aivan toista. Tämähän on sama asia kuin elokuvissa. Monikaan ei löydä täydellistä jonkun rakastamansa kirjan filmatisointia, jos odottaa yksi yhteen tyyppistä tulkintaa.

Mutta tietenkin helposti asetetaan ooppera populaarikulttuurin yläpuolelle. Ooppera ei vältä arvostelua eikä haukkumista, mutta musiikin vaikeudet ja niiden vaikeuksien voittajat koetaan arvokkaina. Heillä on pitkä koulutus ja heillä täytyy olla hyvä ääni. En ole kokenut, että oopperaa kuuntelevat ihmiset eivät antaisi arvoa muunlaiselle musiikille lainkaan. Kun ensi kerran kuulin "Figaron häistä" kreivittären aarian, ihastuin ja ihmettelin. Pidän siitä huolimatta esim. Beatlesien joistakin lauluista tms. Itse en pysty laulamaan enää paljon mitään. Jotian eroa näillä asioilla mielestäni on. Ne kulkevat eri teitä.

kritiikki kirjoitti:Ransu-koira ei ainakaan ollut kriittinen koneistoa kohtaan. Se tarkoittaa hyväksymistä,- se puolestaan syyllisyyttä.- Vihollinen siis.

Kenen vihollinen?

VeHy kirjoitti:Kenen vihollinen?

Sen tahon vihollinen, joksi professori Rajala tulkitsee Kristian Smedsin Tuntemattoman sotilaan version vihollisen.