Joko olet heittänyt talviturkin?

Oletko siis käynyt jo tänä vuonna uimassa järvessä, meressä, lammessa, ym. Suomen vesistössä? Milloin yleensä aloitat uimakauden vai uitko kenties vuoden ympäri (talvella avonnossa)?

Itse kävin tänään heittämässä talviturkin, karvalakkia myöten, järvessä. Siitä tulikin tämän ketjun aloittaminen mieleen. :D Vesi oli kieltämättä kylmää, arviolta noin kymmen asteista, enkä päässyt edes saunaan sen jälkeen.
Yleensäkin aloitan uimisen toukokuussa, avantouintia en harrasta.

Kiroilu

Mitä mieltä olet kiroilusta? Millainen on oma kiroilu käytöksesi? Mikä on kaikkein hauskin/paras kirosana?

Itse kiroilen melko vähän (ammatin sivuvaikutuksia), yleisimmin käytän pentelettä, se on melko neutraali. Mutta kun oikein vituttaa niin silloin kiroilen myös paljon.

Kiroilu ei sinällään minua häiritse, mutta vitun käyttäminen välimerkkinä on välillä jopa surkuhupaisaa.

Tositarina: Ollessani prometheus leirillä ohjaajamme kyllästyivät sanan vittu yleistä esiintymistä ja yhdessä sovimme että korvaamme sen sanalla enkeli. Hauskoja hetkiä tuli saunassa virsiä laulellessa... "Enkeli taivaan lausui näin..."

kerro vitsi

ei kai sitä sen kummemmin tarvii selitellä. Kerro vitsi, ja näin voit parantaa muiden päivää. Vitsi saa olla ihan minkälainen tahansa, kunhan se on hauska. Ja jos haluat, niin kerro ihmeessä useampikin.

kumminkin, myös minä kannan korteni kekoon:
Kaksi miestä oli taivaan portilla. Toinen miehistä kysyi:
-Miten sinä tänne jouduit?
-olin ostoskeskuksessa, kun kuulin jonkun huutavan: LIIKKUMATTA TAI AMMUN! Mutta mitäs minä poloinen voin tehdä, jos olen liukuportaissa?

Mikäs ikäistä väkeä täällä on?

"Net-kot-ut-kut-utelias." Ja juhlitko synttäreitä?
Mä oon 19 ja kesäkuun 14 on vanhetumispäivä :)
Syntäreitä en juhli.

Eka Leffa teatterissa

Mikäs on ollut ensimmäinen elokuva, jonka olet käynyt katsomassa elokuvateatterissa? Oliko se Bambi vai Uuno Turhapuro?

Mä olin joku neljä vuotias, niin kävin joulun alla katsomassa Peppi-elokuvan kummitädin kanssa. Mieleen jäi Marilynin pimeä tunnelma. Nykyään pitää katsoa elokuva silloin tällöin videolta...

Mp3 Soittimet

onko itselläsi Mp3 soitinta ja jos on millainen se on?

Itselläni on philips go gear 512mb soitin ja postissa tulossa Logikin 1gb soitin

Miten nukut yösi?

Onko sulla joku tietty hassu tapa/asento nukkua? Pyöritkö yleensä valtavasti, vai nukahdatko ennenkuin pää edes osuu tyynyyn? Nukutko tyynyvuoren päällä, vai onko sulla ollenkaan tyynyä? Mites peitto, paksu untuva vai normi ohkasempi? Ja entäs unikaveri, nukutko yksin vai jonkun toisen kanssa - vai pehmolelujen keskellä?
Mikä on sun keino saada unta palloon, jos se ei meinaa suosiolla tulla?

Itse kun nukun mahallaan, nukun aina pää tyynyn alla. Iskä nukkuu myös näin, joten sieltä sen olen ominut itselleni. Lisäksi huoneen pitää olla mahdollisimman pimeä, enkä metelissä pysty nukkumaan. Kesäisin siis on vähän tuskaa nukkua kun on a) valoisaa, b) kuuma ja c) linnut laulaa aamusella niin helkatin kovaa.
Jännä juttu, kun on useamman kuukauden nukkunut toisen vieressä, niin nyt tuntuu oudolta nukkua yksin. Vaikka siis onhan toisen kanssa nukkumisessa niitä huonojakin puolia: välillä tulee liian kuuma kun on yhteinen peitto, sitten tulee kylmä kun toinen ryövää sen peiton, välillä meinaa pudota sängystä...mutta kivempi se silti on nukkua kullan kainalossa! :)

Mistäspäi suomea te x-stagelaiset ootte?

elikkä which city you´re from? :) olis kiva kuulla^^

Mä oon Savonlinnasta..ainakin vielä toistaseks..en mä tänne juurtua meinannu.

Paljonko ostat levyjä?

Elikkäs kysymys kuuluu: Montako äänitallennetta ostat vuoden aikana ja mitä formaattia suosit?

Itselläni luku on noin 100-150, pääasiassa cd-levyjä, joskus tosin vinyyli ihan vaan hyllyä koristamaan. Vinyyleissä kuitenkin on se kansitaide niin paljon hienomman näköistä.

Viimeksi ostamasi dvd?

Laitetaan nyt tällanenkin...
Niin, minkäs dvd:n ostit viimeksi? Tuliko vastinetta rahoille? Petyitkö? Ihastuitko? Olitko jo aikaisemmin nähnyt kyseisen rainan?

Juu, mä kävin tänään diiviidii-kaupassa ja mukaan tarttui huikaisevaan 14 euron hintaan Harry Potter ja Azkabanin vanki sekä Kuka viritti ansan Roger Rabbit?. Olin jo aikaisemmin nähnyt nuo lehvat joten yllätyksiä ei ole tiedossa. Potter on paras niistä kolmesta mitä on tähän mennessä tullut, ei silti mikään mestariteos. Roger Rabbitin näin eka kerran joskus pentuna ja sillon se oli hirveän hauska (joskin aika pelottava). Olen kyllä nähnyt sen monta kertaa senkin jälkeen, pitää varmaan joku päivä taas verestää muistoja.