yle.fi


OlliJu Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.

Olli

Hei,

Olen Olli Junes ja toimin YleX Aamu -ohjelman tuottajana. Istun siis studiolasin väärällä puolella ja tuijotan jäätävästi kohti tiimimme päivittäisiä toimia. Lähetysten ulkopuolella istun puhelimessa (pääosin työasioita), naputtelen sähköpostiviestejä ja kokoustan.

Olen palvellut samaa radiotaajuutta liki koko aikuisikäni ja olen nöyrän kiitollinen siitä, että saan tehdä erittäin mieluisaa työtä "kasvattajaseurassani" jo kolmattatoista vuotta.

Pysyn luontevasti kärryillä maailman tapahtumista ja populaarikulttuurin tuoreimmista tuulista, sillä: (luetaan TV Shop -kuuluttajan äänellä) "Meillä YleX Aamussa kuuluu hauskimmat ajankohtaiset jutut sekä tuorein musiikki. Uutisiakin tarjoillaan jopa puolen tunnin välein. Eikä siinä vielä kaikki - Paljon ajankohtaisia vieraita höynätään studioon haastateltaviksi..."

Harrastan (hyvin) satunnaista liikuntaa ja tallentavaa digiboksia. Musiikin suhteen olen (oikeasti) kaikkiruokainen - Viime aikoina on kolahdellut isosti mm. Petteri Sariolan levytykset, Karnivoolin moderni proge ja tenhoava tanssilattian täyttäjä Medinan You And I (reippailla Ibiza-huudoilla).

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.
  • sanelukone Ärrh! En saanut unelmaduunia. En tällä kertaa. Eespäin, eespäin...
  • kuurake Lahden Levykauppa Äx TO 5.5. Klo 17.00 The Blanko soittaa akustisesti Kukka lähtee? No kaikki tiätty?
  • pellehermann Hubbabubba joopajooo eka tilapäivitys vai mikäs tämä nyt sitten on :)
  • WezcO iPodini taisi kuolla. Prkl...
  • Tantsku Minusta on tulossa Mr. Bisnis
  • NewRecipe Mistä tuuli siipien alle?