Löytöretkeilijän päiväkirja | Arkistoitu

Ruotsalaisilla on asiat aina paremmin | Arkistoitu

Antsa — Fri, 11 Feb 2011 18:30:52 +0200

Uuden musiikin iltavuorossa soitettiin maanantaina paljon ruotsalaista musiikkia. Venla Kokkosen viikon tehonakin soi ruotsalaisen Firefox AK:n Boom Boom Boom –kappale.

Meillä Suomessa on hienoja säveltäjiä, sanoittajia ja tuottajia. Meillä on Chisu, Mariska ja Lasse Kurki. Meillä ei kuitenkaan ole Max Martinia, joka on tehnyt superhittejä muiden muassa Britney Spearsille, Celine Dionille ja P!nkille.

Ruotsista tulee paljon hyvää poppia ja rockia. Muutenkin tulee tunne ruotsalaisten hyvästä musiikkivainusta. Ruotsalaisten tekemä musiikki kuulostaa jostain syystä aina askeleen kehittyneemmältä suomalaiseen musiikkiin verrattuna. Esimerkiksi The Soundsin uusi Better Off Dead –sinkkulohkaisu kuulostaa tuoreelta, vaikka kappaleessa ei sinänsä ole mitään tuoretta.

Keskittyvätkö suomalaiset liian paljon taiteellisiin asioihin ja erilaisuuteen, kun taas ruotsalaiset miettivät hittipotentiaalisuutta? Ruotsin yksi merkittävimmistä hittipumpuista, ABBA, on varmasti toiminut ruotsalaisen musiikin kehittäjänä , sillä ABBA osasi tehdä hittejä hittien perään käyttäen hyväkseen helppoja koukkuja.

Ruotsalaisuus saattaa olla joissain tilanteissa myös ehkä hieman negatiivinenkin asia, sillä välillä musiikista kuuluu ruotsalaisuus. Jos suomalaisen artistin albumilta löytyy monta ruotsalaisten kynäilemää kappaletta, kriitikot huomauttavat asiasta. Erottuvatko Ruotsista tulleet kappaleet suomalaisten tekemistä kappaleista varmojen hittikoukkujen vuoksi? Ehkä. Aina silloin tällöin toivoisin olevani ruotsalainen.

lue lisää

Petän, eroan ja laulan siitä | Arkistoitu

Antsa — Fri, 04 Feb 2011 18:45:52 +0200

Aihe nousi mieleeni kuunnellessani Nylon Beatista tutun Erinin Vanha nainen hunningolla –kappaletta, jossa vanha nainen käy vieraissa miehensä selän takana. Erin ei suinkaan ole ainut artisti, joka on valinnut kappaleidensa teemaksi menetetyn rakkauden tai pettämisen. Viime aikoina Erinin lisäksi ainakin Laura Närhi on laulanut pettämisestä Tämä on totta –kappaleessaan. P!nkin Funhouse-albumi syntyi laulajan erottua miehestään Carey Hartista. Albumin julkaisun jälkeen pari tosin palasi jälleen yhteen.

Kun Hanna Pakarinen valittiin edustamaan Suomea Euroviisuihin Leave Me Alone –kappaleellaan, nousi kappaleen sanoista jonkin sortin mediakohu. But what if I stay and wait till she comes home, she don’t even know she loves you in vain, lauloi Hanna ja lehdistö halusi kuumeisesti tietää kenestä kappale kertoo siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kappaleiden avulla on helppo käsitellä mieltä painavia asioita ja usein kappaleiden avulla voi kertoa jollekin tietylle ihmiselle asioista paljastamatta kuitenkaan itseään. Omat murheet on helppo piilottaa lauluun ja utelijoille vastasta: se on vain laulu.

Erosta on jotenkin helppo laulaa, sillä meistä varmasti jokainen pystyy tavalla tai toisella samaistumaan aihetta käsitteleviin kappaleisiin. Usein kommentoidaan, että nykyään kaikki kappaleet ovat aiheiltaan synkkiä ja masentavia, mutta omasta mielestäni on paljon mielenkiintoisempaa kuunnella erosta tai pettämisestä kertovia, masentavia kappaleita kuin itseään koskettelevan popparin ähellystä.

lue lisää

Huudan, nautin, fanitan! | Arkistoitu

Antsa — Wed, 26 Jan 2011 17:54:34 +0200

Oletko koskaan kiinnittänyt seinällesi artistien tai urheilijoiden kuvia? Oletko koskaan matkinut kenenkään tyyliä? Oletko koskaan ollut fani edes jollain tasolla? Minä olen. Olen ollut Hanna Pakarisen fani viimeiset seitsemän vuotta, eikä loppua näy ainakaan vielä. Hannan kohdalla musiikki ja laulajan persoona veivät mennessään ja Hannan keikoilla onkin tullut kierrettyä ympäri Suomea.

Suosikkiartistinsa uuden kappaleen kuuleminen ensimmäistä kertaa aiheuttaa erikoisia tuntemuksia: jännitystä, innostusta ja pientä sekavuutta. Kappaleen aikana ei saa sanoa sanaakaan, ei edes outron aikana. Kaikki on kuultava tarkkaan, vaikka innostuksen sekoittamana kappaleesta muistaa tuskin mitään. Kappaleen loputtua alkaa ystävien kesken tarkka analysointi ja uuden albumin tyyli on rakennettu päähän valmiiksi odottamaan levyn julkaisua. Mikäli ensimmäinen sinkkuvalinta täyttää odotukset, voi fani olla tyytyväinen. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu. Esimerkiksi Hannan Paperimiehen tytär -sinkku aiheutti itsessäni erikoisia tuntemuksia, en tiennyt pidinkö kappaleesta vai en. Hannan suomenkielinen musiikki tuntui jotenkin erikoiselta aikaisempaan materiaaliin verrattuna. Selvisin asiasta kuitenkin ilman psykiatrin apua ja keikoilla käyn edelleen. Itse asiassa Paperimiehen tytär on kokonaisuutena Hannan paras albumi.

Fanin on vaikea kuulla muiden ihmisten negatiivisia mielipiteitä omasta suosikistaan. Fani puolustaa idoliaan loppuun asti kaataen jokaisen vastapelurin yksitellen. Olen huomannut ihmisten kritisoivan artisteja tietämättä heidän tuotannostaan juuri mitään. Jotkut myös haluavat tahallaan ärsyttää kritisoimalla artisteja, sillä se saa aikaan mehukkaan keskustelun. Omasta mielestäni kanssani on melko helppo keskustella musiikista ja artisteista, sillä itseäni ei juurikaan kiinnosta pitääkö toinen omasta suosikkimusiikistani vai ei. Jokaisella olkoon omat mielipiteensä, eikä kaikkia voi miellyttää.

Mikäli fanittaa laulajan sijaan kokonaista yhtyettä, on yhtyeen jäsenen lähteminen bändistä suuri shokki. Tämä oli huomattavissa Nightwishin annettua Tarja Turuselle potkut avoimella kirjeellä, joka käynnisti suuren mediasirkuksen. Tarjan tilalle palkattu Anette Olzon on saanut mielestäni turhankin paljon negatiista palautetta olemalla oma itsensä. Itse en pitänyt Nightwishista Tarjan toimiessa solistina, sillä jostain syystä Tarjan ääni ja oopperamainen tulkinta eivät kolahtaneet meikäläiseen. En edes uskonut koskaan kuuntelevani Nightwishin musiikkia. Kaikki kuitenkin muuttui keväällä 2007, kun kuulin Anette Olzonin äänen ensimmäistä kertaa Eva-kappaleen soidessa radiossa. Tämän jälkeen huomasin fanittavani Nightwishia ja Anette Olzonia. En olisi koskaan uskonut kiertäväni Nightwishin kaikilla Suomen-keikoilla tai lähteväni Ruotsiin katsomaan Anetten kahden kappaleen mittaista sooloesitystä, mutta niin siinä vain kävi.

Ymmärrän ihmisten pettyneet tunteet, sillä Tarja oli todella näkyvä ja kuuluva osa Nightwishia. Anetten erilainen laulu- ja pukeutumistyyli ovat herättäneet paljon keskustelua, mutta itseni lisäksi huomasin myös monen muun tykästyneen yhtyeen tuotantoon uuden laulajan myötä. Mielestäni asiallinen kritisointi on sallittua, mutta musiikkiin liittymättömät herjaukset kertovat lähinnä kritisoijan säälittävyydestä. Itsestäni tuntuu jotenkin surulliselta, kun aikuinen ihminen haukkuu Anette Olzonia "ruotsalaiseksi h*oraksi, jonka saisi tappaa". Miten se liittyy yhtyeen musiikkiin tai laulajan tulkintaan millään tavalla? En tiedä tai sitten olen vain turhan yksinkertainen ymmärtääkseni asiaa.

En kadu omaa fanitustani hetkeäkään, sillä olen harrastukseni avulla löytänyt elämääni tärkeitä ystäviä. Itselleni keikoilla käymisessä ei ole kyse pelkästä artistista, siinä on kyse myös ystävyydestä. Fanien muodostamaa yhteisöllisyyttä on vaikea ymmärtää ennen kuin sen on kokenut itse. Vaikka Hanna tai Nightwish pistäisivät pillit pussiin ikuisiksi ajoiksi, jäisi elämääni suuri määrä ystäviä, joiden kanssa voi jakaa elämän ilot ja surut hauta-arkkuun asti.

lue lisää

Idoleita ja tähtiä | Arkistoitu

Antsa — Tue, 18 Jan 2011 17:19:31 +0200

Mielestäni voi ja on tuonutkin. Omaa musiikkimakuani ja levyhyllyni sisältöä miettiessäni huomaan kuuntelevani paljon Idolsin kautta tulleita artisteja: Hanna Pakarista, Katri Ylanderia, Anna Puuta, Anna Abreuta, Kelly Clarksonia ja Amanda Jensseniä.

Itse en häpeä myöntää kuuntelevani paljon Idolsin kautta tulleiden artistien musiikkia. Itse asiassa musiikkia kuunnellessani en edes mieti mitä kautta artisti on pinnalle ponnahtanut tai tekeekö artisti itse kappaleensa. Jos oikein tarkkoja ollaan, niin viimeisimmillä albumeillaan ainakin Hanna Pakarinen, Katri Ylander ja Amanda Jenssen ovat kirjoittaneet omia kappaleitaan. Ja onko sillä loppujen lopuksi edes kovinkaan suurta merkitystä kuka kappaleet on kirjoittanut jos biisit sopivat artistille.

Haastattelin pitkään debyyttialbumiaan työstäneen LCMDF-yhtyeen solistia, Emma Kemppaista, jonka mielestä Idols on tietyllä tavalla melko arvelluttava kilpailu, jossa voittaja saa levytyssopimuksen, mutta missään ei kerrota sopimuksen yksityiskohtia.

Onhan se totta, ettei voittajan levytyssopimuksen yksityiskohtia paljasteta kilpailijoille etukäteen, mutta kiinnostaisiko tähdiksi haluavia edes tietää? En usko, sillä he ovat tietoisesti lähteneet kisaamaan voittajan tittelistä formaattiohjelmaan, jossa säännöt saattavat olla jopa todella tiukat ja yllätykselliset.

Ymmärrän tietyllä tavalla pitkään ja hartaasti omaa musiikkiaan kirjoittavien taiteilijoiden mielipiteet kykykilpailuja kohtaan, mutta Idols ja muut vastaavat ohjelmat ovat tulleet jäädäkseen. Kilpailun kautta tähteyteen ponnistaneiden artistien kappaleetkin ovat kokeneet joustavuutta levy-yhtiöiden suunnalta, sillä nykyään yhä useampi kilpailulaulaja on vahvasti mukana kappaleiden kirjoittamisessa tai sävellyksessä. X Factorin voittaneen Elias Hämäläisen debyyttialbumilta löytyy useampikin miehen itsensä kynäilemä kappale. Ja onpahan kellareissaan kappaleita väsääville artisteille omakin kilapilunsa: Must Be The Music, joka toimii Idolsin tavoin, mutta kilpailijat esittävät kilpailussa omaa musiikkiaan. Briteissä kilpailun voittaneen Emma’s Imaginationin musiikki on soinut myös Uuden musiikin iltavuorossa.

Idolsin, X Factorin ja muiden vastaavien ohjelmien varjopuolena artisteja ajatellen on ohjelman tuoma leima. Osalle leima jää ikuisiksi ajoiksi, mutta joidenkin kohdalla kilpailun tuoma leima kuluu pois yllättävänkin nopeasti. Anna Abreusta ja Anna Puusta kertovissa otsikoissa ei nää enää Idols-etuliitettä, eikä monikaan puhu heistä enää Idols-Annoina. Asiaan saattaa vaikuttaa myös kummankin Annan kohdalla sijoittuminen Idolsin finaalissa toiseksi.

Oli asia niin tai näin, kykykilpailut ovat tulleet jäädäkseen. Ohjelmien avulla saadaan kuluttajille uutta musiikkia ja mielestäni uusia artisteja ei voi olla koskaan liikaa. Monien mielestä laulukilpailujen kautta tähdeksi tulleiden musiikki on kaupallista kuraa, mutta sitähän suurin osa julkaisuista nykyään on, kaupallista.

lue lisää

Filmi pyörii ja laulu raikaa | Arkistoitu

Antsa — Mon, 03 Jan 2011 17:26:42 +0200

Elokuvia on todella vaikea katsoa ilman ääntä, sillä tietyllä tavalla äänen häviämisen myötä häviää kaikki tunnelma. Mietitään vaikka kauhuelokuvia, joiden taistelukohtauksissa musiikki on melkeinpä kuvaakin tärkeämmässä roolissa. Musiikin avulla saadaan katsoja tuntemaan iloa, surua, pelkoa, mitä tahansa. Mielestäni ilman musiikkia ja äänimaalimaa kuvat menettävät merkityksensä ja niistä tulee pelkkiä liikkuvia kuvia.

Kohtauksia tehostavan musiikin lisäksi elokuvan tunnusmusiikki on tärkeässä osassa luomassa elokuvalle tai elokuvasarjalle tunnistettavuutta. Esimerkiksi Celine Dionin Titanicissa kuultu My Heart Will Go On pitää tiettävästi edelleen historian myydyimmän singlen titteliä ja kappaleesta tulee aina mieleen Titanic, kuuli sen missä ja milloin tahansa.

Elokuvasarjoilla, kuten James Bondilla tunnuskappale ja esittäjä vaihtuvat jokaisessa elokuvassa. Jokaisessa James Bond –tunnarissa on kuitenkin tunnistettavaa bondmaisuutta. Paras James Bondissa kuultu tunnuskappale on omasta mielestäni Tina Turnerin Goldeneye.

Nykyään ei enää synny yhtä hyviä elokuvien tunnuskappaleita, kuin ennen. Nykyään varta vasten elokuvaa varten sävellettyjä tunnuskappaleita tehdään vähemmän ja tunnuskappaleeksi valikoidaan sopivalta artistilta jo olemassa oleva kappale. Siltä ainakin tuntuu. Poikkeuksiakin kuitenkin löytyy, sillä Daft Punk työsti Tron: Perintö –elokuvan soundtrackin varta vasten elokuvaa varten.

Olisi mielenkiintoista päästä seuraamaan elokuviin päätyvien musiikkien valintoja ja kuulla perusteluja miksi tietyistä kappaleista tehdään tunnuskappaleita ja millä tavoin artistit valikoidaan. Ehkäpä joskus vielä toteutan tämän haaveen.

Antsan elokuvamusiikin top 5 (lista perustuu musiikin toimivuuteen elokuvaa ajatellen):

Celine Dion: My Heart Will Go On (elokuvasta Titanic)

John Carpenter: Halloween (elokuvasta Halloween)

Tina Turner: Golden Eye (lokuvasta James Bond ja kultainen silmä)

Michael Nyman: The Heart Asks Pleasure First (elokuvasta Piano)

Francis Lai: (Where Do I Begin?) Love Story (elokuvasta Love Story)

lue lisää

2010 oli suuren sydämen vuosi! | Arkistoitu

Antsa — Thu, 30 Dec 2010 16:02:40 +0200

Vuosi 2010 on ollut mielestäni hyvä, ainakin musiikillisesti. Vuoteen mahtuu paljon hyviä albumeja, etenkin suomalaiset naisartistit ovat pistäneet parastaan. Kuuntelen itse musiikkia laidasta laitaan, mutta jostain syystä naisartistit ovat valloittaneet sydämeni. Välillä tuntuu, että naisartistit ovat osa sydäntäni. Metallimusiikin suurkuluttajan sydän tuskin sulaa listaani selatessa, mutta ei se mitään. Rock-uskottavuudessa ei ole mitään pahaa, mutta meikäläinen ei tee sillä yhtään mitään. Parempi olla rohkeasti pop, kuin epäuskottavasti rock.

Jenni Vartiaisen Seili-albumia on hehkutettu paljon, eikä ihme. Seili sisältää hienoja, tunteikkaita kappaleita ja Jennin hunajainen ääni herättää kappaleet henkiin. Mielestäni Seilin kansikuva on yksi tämän vuoden hienoimmista. Seilin hienoimpia kappaleita ovat albumin nimikkokappale sekä tuorein sinkkulohkaisu Duran Duran. Saa nähdä kuinka monta Emmaa Jenni vie kotiinsa helmikuussa järjestettävästä Emma-gaalasta.

Hanna Pakarinen julkaisi lokakuussa ensimmäisen suomenkielisen albuminsa. Hanna on julkaissut englanniksi hienoja kappaleita, kuten Love's Run Over Me, Tears You Cry ja When We Hear Hallelujah. Uudet suomenkieliset kappaleet eivät häviä hohdollaan vanhoille kappaleille. Paperimiehen tytär -albumi on täynnä kauniita kappaleita ja Hannan omat sanoitukset tuovat kappaleisiin lisää syvyyttä ja tunnetta. Albumin kappaleista parhaimmistoa edustavat Maailman ihanin mies, Hetken pieni liekki ja Nyt on mun vuoro. Onpahan meille miehillekin tehty ihan oma kappale albumille. Miehet-kappale selvittää minkälaisia me miehet oikeasti olemme. Hannan käheä, mutta samalla vahva ääni hyväilee kuuloaistiani aiheuttaen musiikillisen orgasmin.

Hannan kanssa samana päivänä soolodebyyttinsä julkaissut Jonna Geagea kuuluu tämän vuoden yllättäjiin. Olen pitänyt Jonnasta Nylon Beat -ajoista asti, mutta en osannut odottaa soolomateriaalilta juuri mitään, sillä Jonnalta on kuultu musiikkityylejä laidasta laitaan. Jonnan Katso mua -albumi on kerta kaikkiaan mahtava! Albumilla lauletaan rakkaudesta, sekoilusta, seksistä ja osansa saavat myös naistenlehdet. Albumi sisältää hyviä ja hauskoja sanoituksia, joiden avulla mielialat heittelehtivät laidasta laitaan. Mahtavaa!

Monet sanovat Kaija Koon olevan tämän hetken niin sanottu muoti-ilmiö; kaikkien nuorten kuuluu nykyään kuunnella Kaijaa. Kaija Koo on ollut itselleni tärkeä artisti ihan lapsuudesta asti ja sen vuoksi uuden albumin ilmestyminen oli mahtava juttu, johan edellisestä levystä olikin kulunut tovi jos toinenkin. Kaija Koon uusi albumi on onnistunut tekemään Kaijasta entistäkin nuorekkaamman. Irti-albumi kuulostaa Kaijalta, mutta tuttuun ja turvalliseen Kaija Koohon on heitetty ripaus uutta maustetta. Irti-albumilta löytyy tanssittavia kappaleita, mutta tunteita herättäviä slovareita ei olla kuitenkaan jätetty pöytälaatikkoon kuolemaan.

Tämän vuoden suurimmaksi yllättäjäksi osoittautui Laura Närhi. Itselleni Kemopetrol on ollut aina melko vieras yhtye, joten Lauran soolomateriaalin suhteen ei ollut minkäänlaisia odotuksia. Oikeastaan koko Laura Närhi tuli soolomateriaalinsa kanssa itselleni melko puskista, mutta Närhen albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu Jää mun luo lupaili erittäin hyvää. Laura Närhen Suuri sydän -albumi kuulostaa suurella sydämellä tehdyltä ja kappaleissa lauletaan menettämisen tuskasta, pettämisestä ja pettymyksen tielle palaamisesta. Tuskaisen tien päättää kuitenkin Chisun tekemä Suuri sydän -kappale, joka päättyy sanoihin: sulla on suuri sydän.

Yhteenvetona Antsan albumien top 5 vuodelta 2010:

1. Laura Närhi: Suuri sydän

2. Jonna Geagea: Katso mua

3. Hanna Pakarinen: Paperimiehen tytär

4. Kaija Koo: Irti

5. Jenni Vartiainen: Seili

Tämän illan X-Ryhmä on omistettu vuoden parhaimmistolle. Kuuntele X-Ryhmän valitsemat parhaat biisit radiosta klo 18-20.

lue lisää

Oi ihana Tanska! | Arkistoitu

Venla — Wed, 01 Dec 2010 15:38:16 +0200

Tanskalainen Carpark North esiintyi kahdella keikalla Suomessa (29.11. Tre & 30.11. Hki). Bändi on vieraillut Suomessa pari kertaa aikaisemminkin, mutta nyt tultiin maailmanvalloitusmielessä. CPN julkaisi juuri kansainvälisen debyyttinsä "Lost", ja tunkee nyt tosissaan ulos Tanskan rajojen sisältä.

Ja on piskuisesta maasta moni muukin bändi tehnyt samoin, ja meidän keikkalavojamme on viime aikoina sulostuttanut mm. Mew, Kashmir, Nephew, Volbeat, The Storm ja Ginger Ninja.

Ja ei siihen tanskalaiset popbändit jää. Ainakin seuraavia bändejä edellä mainittujen lisäksi X-Ryhmä on huomioinut: New Politics, Treefight For Sunlight, Oh No Ono, Private, The Fashion, Our Broken Garden, The Kissaway Trail, Choir Of Young Believers, Efterklang, Medina & The Raveonettes. Melkoinen kattaus.

Ruotsia on pidetty aikojen saatossa Pohjoismaisen popmusiikin Mekkana, jonka yhtenä kiitotähtenä on toiminut Abba. Länsinaapurin musiikillinen kruunu on kuitenkin alkanut ruostua, kun Tanska on kohottanut popvaltikkansa taivaiseen. Miten tässä oin näin käynyt?

Carpark Northin rumpali Morten Thorhauge totesikin X-Ryhmän haastattelussa, että tällä hetkellä Tanska on popmusiikillisesti paljon mielenkiintoisempi maa kuin Ruotsi. Ja koska Tanskalla ei ole niin vahvaa pophistoriaa kuin Ruotsilla (Abba, Roxette, The Cardigans), niin paineet uuden kokeilemiseen tai ylipäätään musiikin tekemiseen eivät ole niin korkealla. Morten muistutti hassuun sävyyn, että eihän heillä ole ollut kuin Aqua (ja Me & My, toim. huom.).

The Storm -yhtyeen Johan Wohlert kokee myös, että Ruotsin suunnalla on hieman hiljaisempaa, ja että Tanskan musiikkivienti alkaa olla hyvällä mallilla. Johan epäilee, että yksi syy siihen on myös inspiroituminen muiden maamiesbändien menestyksestä. Kun siis näet, että kaveribändi saa maistaa kansainvälistä menestystä, se saa omankin bändin yrittämään entistä kovemmin.

Missä ikinä todellinen syy piileekään Tanskalaisen popin kukoistukseen, on sille syytä kohottaa malja. Hyvä Tanska, että virkistät pohjoismaista musiikkivientiä!

lue lisää

Diivan sietämätön keveys | Arkistoitu

Venla — Thu, 25 Nov 2010 17:23:54 +0200

Viime vuodet ovat olleet naispoppareiden ja laulaja-lauluntekijöiden juhlaa. Kekkereissä ovat pyörineet mm. Lily Allen, Florence & The Machine, Emiliana Torrini, Paloma faith, Ellie Goulding ja Marina & The Diamonds.

Vaikka naiset ovat menestyneitä ja lauluntekijöitä, heitä yhdistää myös yksi suurempi tekijä – karisma. Ja jos olet lahjakas ja menestynyt karismaattinen maailmantähti, jonka ympärillä pörrää kiljuvia fanien ja median edustajia, on myös todella helppoa olla diiva.

Todistetaan väite ensin todeksi:

Provinssirock 2010. YleX Lavan bäkkäri. Alkamassa on Paloma Faithin haastattelu, joka tehtiin X-Ryhmän ja YleX Areenan kanssa yhteisvoimin. Istun suomalaisessa design-mekossa paikalla liihottaneen Paloman kanssa sohvalle. Kameramiehillä on pieni tilanne päällä, ja haastattelu viivästyy muutaman minuutin. Yritän jutella Paloman kansa mukavia, vain huomatakseni, että laulajatarta ei voisi vähempää kiinnostaa. Vastaukseksi saan lyhyen viileän katseen aurinkolasien takaa, ja pään pois kääntämisen. Mutta kun haastattelua lakkaa, laittaa Paloma ylleen sen ”kivan diivan naamarin” ja vaikutta haastattelussa jopa hitusen kiinnostuneelta. Epäitoa.

Seuraava tarina kumoaa diiva-väitteen:

Keväällä Islannin tulivuoren tuhkat estivät Marina & The Diamondsin Studio B -keikan. Nyt laulajatar korjasi virheensä, ja heitti kiireisen aikataulunsa keskellä kaksi biisiä ja haastattelun intiimissä studiossamme. Hän hymyilee, nauraa, juoksee pianon ja mikrofonin ääreen, juttelee ja on välitön. Hän kehuu paitaani ja kelloani. Hän antaa kaikkensa pienen toimittajalauman edessä. Ja haastattelussa hän on valloittava. Aivan samanlainen kuin hän on ollut koko ajan. Aitoa.

Isolla egolla varustettu tähti voi siis olla sympaattinen ja aito. Ja hän voi seisoa kanssasi samalla tasolla sen norsunluutornin sijaa. Usko pois.

Lisätodisteita X-Ryhmässä torstaina 25.11. klo 18 alkaen!

lue lisää

Sähköistä negrofiliaa kulttuurin varjolla? | Arkistoitu

Venla — Thu, 11 Nov 2010 18:20:47 +0200

Tekniikka on helpottanut ihmisten elämää valtaisasti ja jatkuvasti kehitellään uusia vempaimia ja tapoja tehdä asiat yhä helpommaksi. Luonnollisesti myös musiikkikulttuurin saralla on teknisiä uudistuksia nähty vuosien varrella lukuisia. Studiotekniikka on kehittynyt, on prootoolsia, autotunea, keikoilla on korvamonitoria ja netti on pullollaan digimusiikkikauppoja. Nykyään ei välttämättä tarvita edes esiintyjiä toteuttaakseen livekeikan.

Japanissa tekninen kehitys on kävellyt aina askeleen muuta maailma edempänä ja myös tällä kertaa viimeisin tekniikan voimannäyttö tulee nousevan auringon maasta. Japanissa järjestettiin maaliskuussa ensimmäiset virtuaaliset keikat, joissa päätähti ei ollut oikeasti olemassa. Miku Hatsune on hologrammitekniikalla toteutettu virtuaalinen esiintyjä, joka heijastetaan ohuelle screenille. Taustabändi soittaa livenä ja Vocaloid-tekniikalla toteutettu laulaja Miku esiintyy kuin kuka tahansa artisti. Ja Miku on kotimaassaan supersuosittu. Oikeasti pelottavan suosittu. Japanilainen yleisö on tunnetusti hyvin omistautunutta, mutta hologrammiheilan palvonnassa on jotain hyvin outoa.

Mikun myötä omaan mieleeni nousi jokunen vuosi sitten American Idol-ohjelmassa nähty esiintyminen, kun Celine Dion duetoi If I Can Dream-kappaleen itsensä Elvis Presleyn kanssa. Täytyy myöntää, että kaksikon esiintyminen aiheutti paikoin kylmät väreet, mutta kuitenkin performanssia katsoessa samalla mahassa velloi ja hieman oli sellainen fiilis, että tässä on nyt jotain väärin.

Nykyaikaista tekniikkaa on hyödynnetty myös täällä Suomessa kun Elvis pistettiin duetoimaan Anna Puun kanssa Love Me Tender-kappaleen. Hologrammiesiintymistä tuskin on tulossa, mutta nyt se on kirjoissa ja kansissa, että Anna Puu on tehnyt dueton Elvis Presleyn kanssa. Vaikka kovasti pidän Anna Puusta ja hänen musiikistaan, niin tässä kuviossa on jotain häiritsevää, aivan samoin kuin näin jälkikäteen ajateltuna Elviksen ja Celine Dionin kohtaamisessa. Eikö kuolleen kuninkaan voisi antaa levätä rauhassa? Loukataanko tässä arvostetun artistin muistoa?

Tekniikka mahdollistaa paljon asioita, mutta voitaisiinko silti pitää jotkut asiat pyhinä?

lue lisää

Musiikillinen porevitamiinitabletti | Arkistoitu

Venla — Thu, 11 Nov 2010 17:31:20 +0200

Magnetic Man feat. Angela Hunte: I Need Air

Kokeile, voitko olla liikkumatta tämän biisin tahdissa? Toimii joka tilanteessa: räntäsateessa työmatkalla, kotibileiden aloitusbiisinä, tanssilattian täyttäjänä, rakkaudentäyteisissä hetkissä… Kappaleen basso on kuin tuhat volttia sydämeen, jonka syke on löystynyt syksyisessä ilmassa.

Mark Ronson & The Business Intl.: The Bike Song

Muistatko sen hetken, kun ajelit kesäteillä polkupyörälläsi ilman huolen häivää? Tämän biisin avulla voit saada sen tunnetilan takaisin syksyn pimeydenkin keskellä. Biisi, jonka taidokkaan ja aidon pirteyden kruunaa pyöränkello!

French Films: Lift Me Up

Kappaleen salaisuus piilee jo sen nimessä. Kun ahdistaa ja synkkyys vetää mielen maahan, tarvitaan joku joka nostaa sinut sieltä ylös. Se voi olla juuri tämä kappale. Rantavivahteet ja tummanpirteät melodiat tuo valonsäteet kasvoille saa nousemaan taas ylös peiton alta.

Cee Lo Green: No One’s Gonna Love You

Band Of Horsesin alkuperäinen No One’s Gonna Love you on yksi maailman kauneimmista kappaleista. Mutta se on liian haikea kappale tälle listalle. Onneksi siis Cee Lo Green on tehnyt kappaleesta oman erikoisella tavalla viehättävän elektronisemman version. Kappale on voimauttava, ja sen kuullessaan tekee mieli mennä jonkun läheisen luokse, ja halata sitä lujempaa kuin koskaan.

The Drums: Let’s Go Surfing

Voiko surfauksesta tulla mitään muuta mieleen kuin kesä ja täydellisen aallon metsästys? Ei voi! Hyväntuulinen ja nerokkaan yksinkertainen kepeä popkappale, joka saa väkisin hyvälle tuulelle. Mä haluun niin lähtee surfaamaan! P.S. Kokeilin surfausta lomallani, ja se on PARASTA! Tällä biisillä pääse niin lähelle surfausta, mitä vain voi ilman lautaa päästä!

Alla on linkki Spotifyhin, jossa “Musiikillinen porevitamiinitabletti” -soittolistalle on kerätty lisää piristäviä kappaleita. Lisää sinne myös omasi!

lue lisää