Apulanta ilmaiskeikalle Helsingin keskustaan

Kestosuosikki esiintyy YleXPopissa lauantaina 28. toukokuuta.

Heinolalaissuuruuden lisäksi myös beatbox-taituri Felix Zenger on vahvistanut tulonsa festarikesän aloittavaan tapahtumaan. Ilmaiskonsertti Helsingin Lasipalatsin aukiolla alkaa kello 15.

Apulanta julkaisee syksyllä yhdennentoista studioalbuminsa, josta on saatu esimakua YleX:lläkin soivan Vääryyttä!!1! -sinkun muodossa. Zengerin debyyttialbumi Won't Say a Thing näkee päivänvalon huhtikuussa.

Jo aiemmin on kerrottu, että tapahtumassa esiintyvät Von Hertzen Brothers ja Samuli Putro

Ilmaistapahtuman jälkeen bileet jatkuvat YleXPop2011-klubeilla eri puolilla Helsinkiä.

Tavastia Klubilla juhlitaan Stellan levyjulkkareita ja Bar Loosessa rokkaavat The Blanko sekä The Wrecking Queens. Molemmat tapahtumat alkavat klo 20. Liput näihin tapahtumiin ovat myynnissä NYT Tiketissä (Stellan liput, Bar Loosen liput).

Jo klo 19 meno jatkuu Bio Rexissä,  missä levyjä pyörittävät YleX:n Mestarisoundin Chyde, DJ Orion sekä Parasta ennen! -show'n Matti Airaksinen. Lippuja myydään ovella.

 

Tägit:

Artistit:

Linkit

Von Hertzen Brothers live @ Pelasta Punainen Pallo 2011The Blanko live @ Lost In Music, Klubi, Tampere 2010Samuli Putro live @ Haitille kans!, Tavastia, Helsinki 2010Felix Zenger live @ Summeri-kiertue, Oulu 16.3.2011YleXPop 2010-keikkoja YleX Areenassa

Kommentit

Vastaa

CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.