Antoine de Saint-Exupéry:

Pikku Prinssi

”TUNNEN TÄHDEN, JOLLA asuu punanaamainen Herra. Hän ei ole koskaan hengittänyt kukkasta. Hän ei ole koskaan katsellut tähteä. Hän ei ole koskaan rakastanut ketään. Hän ei ole koskaan tehnyt muuta kuin yhteenlaskuja. --- Mutta ei hän ole mies, hän on sieni!”

Pikku Prinssissä kirjailija-lentäjä Antoine de Saint-Exupéry (1900–1944) suomii ankarasti aikuisten maailman pinnallisuutta, numerouskontoa ja rahan kaikkivaltiutta. Kaukaiselta tähdeltä saapunut vierailija, pikku prinssi, opettaa aavikolle syöksyneelle lentäjälle, mikä elämässä on todella tärkeää: ruusut, tähtien nauru ja tuulen suhina vehnäpellossa.

TEOS SAI KIPINÄN Saint-Exupéryn piirtämistä, kultakutrista poikaa esittävistä luonnoksista, jotka nähdessään amerikkalainen kustantaja rohkaisi Exupérytä kirjoittamaan hahmosta lastenkirjan. Lopputuloksena oli lapsenomaisuutta ylistävä aikuisten satu, Pikku Prinssi, joka julkaistiin New Yorkissa 1943.

Kirja on rakkaustarina tai tarina rakkauden olemuksen ymmärtämisestä. Matkalle lähtiessään pikku prinssi jättää tähdelleen kauniin mutta oikukkaan ja turhamaisen ruusun.

RUUSUN ESIKUVANA ON pidetty kirjailijan vaimoa Consueloa. Pariskunnan yhteiselämä oli myrskyisää, eivätkä aviomiehen lukuisat syrjähypyt helpottaneet tilannetta. Saint-Exupéryn lähtiessä maanpakoon Yhdysvaltoihin 1940 vaimo jäi miehitettyyn Ranskaan.

Vasta välimatkan päästä pikku prinssi oppii sitoutumisen merkityksen. Hän käsittää ruusunsa olevan ainutlaatuinen siksi, että hän on sen itse kesyttänyt. Päästäkseen takaisin ruusun luokse prinssi antaa myrkkykäärmeen puraista itseään. Kirjaa onkin tulkittu Exupéryn vaimolleen osoittamana rakkaudentunnustuksena ja uskollisuudenosoituksena.

PIKKU PRINSSIÄ ON SUITSUTETTU 20. vuosisadan kauneimmaksi saduksi, uhrautuvaisuuden, luottamuksen ja ystävyyden humaaneja arvoja ylistäväksi kertomukseksi. Samalla se on kuitenkin varsin lohduton teos, jossa jäljelle jäävät vain lentäjän ääretön yksinäisyys ja kuolemankaipuu.

Saint-Exupéry menehtyi vain vuosi Pikku Prinssin ilmestymisen jälkeen liittoutuneiden tiedustelulennolla. Itsemurhan mahdollisuutta ei suljettu pois. Kirjailija tiedettiin surumielisyyteen taipuvaiseksi ja kirjeissään hän oli pohtinut kuolemaa lähinnä helpotuksena.

Teksti: Laura Puro