Astrid Lindgren:

Ronja, ryövärintytär

”KEVÄTYÖN METSÄ tuntui olevan salaisuuksia tulvillaan, täynnä taikuutta ja muuta ihmeellistä ja ikivanhaa. Siellä oli myös vaaroja, mutta Ronja ei pelännyt.”

Matiaksen, ryöväriruhtinaan tytärtä ei voi syyttää säikyksi. Sadunomaisen metsän syvyyksistä hän hakee haasteita opetellakseen selviytymään niistä – eikä hän kavahda yhteenottoa edes oman rajuluonteisen isänsä kanssa.

VUONNA 1981 ILMESTYNYT Ronja, ryövärintytär oli satukuningatar Astrid Lindgrenin (1907–2002) viimeinen laaja romaani. Kirjan nimihenkilö Ronja syntyy dramaattisissa merkeissä: ulkona pauhaa ukonilma ja verenhimoiset ajattarat kiertelevät Matiaksenlinnan ympärillä. Lopulta salama iskee rakennuksen keskeltä kahtia sellaisella voimalla, että parkkiintuneet ryöväritkin kalpenevat.

Lindgrenin mukaan Ronja, ryövärintytär sai alkunsa kirjailijan tuntemasta kaipuusta aarniometsään. Eloisa luontokuvaus onkin teoksen parasta antia. Ronjan täytettyä 11 vuotta vanhemmat laskevat hänet Matiaksenmetsään, joka vilisee mitä ihmeellisimpiä luontokappaleita. Erilaisten kasvien ja eläinten lisäksi Ronja törmää tutkimusretkillään vaarallisen viekoitteleviin maahiaisiin, pelon haistaviin männiäisiin ja hölmöihin kakkiaisiin.

RONJA, RYÖVÄRINTYTÄR on tarina ystävyyden voimasta. Matiaksenlinnan puolikkaita erottavalla Helvetinkuilulla Ronja tutustuu isänsä arkkivihollisen Borkan poikaan Birkiin. Epäsopiva ystävyys johtaa kahnauksiin, ja lopulta Matias kieltää kokonaan tyttärensä. Lindgrenin ”Romeo ja Julia” aloittavat taistelun toveruutensa puolesta.

Vaikka kyseessä on nuoren tytön kasvukertomus, ei Ronja missään vaiheessa sosiaalistu perinteisen naisen rooliin. Hänestä ei tule kilttiä ja mukautuvaista, vaan isä on lopulta se, joka joutuu nöyrtymään. Ronja, ryövärintytärtä onkin kutsuttu feministiseksi tyttökirjaksi.

1980-LUVUN LASTEN keskuudesta vapautta rakastava Ronja on löytänyt vankkumattomia ihailijoita. Ronja-etunimen yleistyminen 2000-luvun taitteen jälkeen kielii siitä, etteivät nämä nyt kolmenkymppiset ole hylänneet esikuvaansa edes aikuisella iällä.

Teksti: Laura Puro