Kirja Salainen puutarhaF. H. Burnett:

Salainen puutarha

 

”KUN MARY LENNOX lähetettiin Misselthwaite Manoriin setänsä luo, kaikki olivat sitä mieltä, että hän oli harvinaislaatuisen ikävän näköinen pikku tyttö, ja totta se olikin. Hänen kasvonsa olivat pienet ja kalpeat, vartalo hintelä ja hiekanvärinen tukkakin perin ohut.”

Silmiinpistävä piirre englantilais-amerikkalaisen Frances Hodgson Burnettin (1849–1924) nuortenromaanissa Salainen puutarha (1911) on päähenkilöiden eksentrinen, jopa epämiellyttävä, luonne. Vanhempansa menettänyt ja setänsä synkkään kartanoon toimitettu Mary ei ole mikään hyväsydäminen orpotyttö vaan nyrpeä ja komentelemaan tottunut äkäpussi.

YHTÄLAILLA IKÄVÄ TAPAUS on Maryn serkku Colin, jonka äiti on kuollut synnytykseen ja isä sulkeutunut suruunsa. Rakkauden puutteessa pojasta on kasvanut itsekeskeinen, hemmoteltu ja luulosairas hysteerikko.

Kartanon alueelta Mary löytää Colinin äidille kuuluneen, korkeilla muureilla ympäröidyn puutarhan, jota hän ryhtyy omin lupinensa hoitamaan. Vertauskuvilla leikittelevässä tarinassa hylätty ja kuolemaa tekevä ruusutarha symboloi lasten kieroon kasvanutta ja yksinäistä mieltä.

SALAINEN PUUTARHA KUVAA Maryn ja Colinin tervehtymisprosessia, jossa sekä henkinen että fyysinen parantuminen nivoutuvat yhteen. Kevään ja kesän mittaan kivuliaista, kalpeista ja umpimielisistä serkuksista kehittyy pirteitä, punaposkisia ja elämäniloisia nuoria. Salainen puutarha on hymni uudelleen syntymisen ja kasvun ihmeelle.

F. H. Burnettin tiedetään kiinnostuneen 1800-luvun lopun uskonnollisista ja mystisistä liikkeistä kuten teosofiasta. Itsekin paljon sairastellut kirjailija uskoi vankasti siihen, että positiivisilla ajatuksilla ja tahdonvoimalla voitiin parantaa ruumiillisia sairauksia.

MYÖS BURNETTIN HENKILÖKOHTAISET menetykset heijastuivat teoksen tapahtumiin. Kirjailijan kierrellessä Euroopassa hänen esikoispoikansa Lionel sairastui keuhkotautiin ja kuoli vuonna 1890. Salaista puutarhaa onkin tulkittu äidin yrityksenä kirjoittaa murhenäytelmälle onnellinen loppu: Colinin hahmossa Lionel parantaa itsensä ja kirmaa isänsä syliin.

Teksti: Laura Puro

Lähetä linkki

Esitysaika

Ohjelma esitettiin YLE TV1:ssä kesällä 2008.

10 kirjaa lapsuudesta kohtaa
20 tuntemaasi aikuista

Katso ohjelma Areenassa

YLE Areena

YLE Areena

Sarjan jaksot ovat nähtävissä Areenassa 30 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan