Kirja Tarzan apinoiden kuningas Edgar Rice Burroughs:

Tarzan, apinain kuningas

 

”SITTEN IHMEELLINEN leijonan nujertaja suoristi selkänsä, nousi raadolle, taivutti kauniin villin päänsä taaksepäin ja kohotti kaamean huudon, jollaisella hän oli hetki sitten pelästyttänyt Claytonin.”

Kukapa ei tunnistaisi Tarzanin voitonhuutoa? Lihaksikas ja maskuliininen villimies lukeutuu länsimaisen populaarikulttuurin ensimmäisiin supersankarihahmoihin. Tarzan on kulttuuri-ikoni, jonka tarinaa ovat työstäneet niin sarjakuvapiirtäjät kuin elokuvantekijät ympäri maailmaa.

TARZANIN HAHMON voi sanoa syntyneen ahdingosta. 1910-luvun taitteessa chicagolaissyntyisen Edgar Rice Burroughsin (1875–1950) elämä oli ajautumassa umpikujaan: haaveet sotilasurasta olivat kariutuneet ja lukuisat liiketoimet epäonnistuneet. Kahden lapsen isä päätti tarttua kynään.

Tarzan, apinain kuningas julkaistiin jatkosarjana amerikkalaisessa pulp-lehdessä syksyllä 1912. Fantastinen tarina orvoksi jääneestä ja apinoiden afrikkalaisessa viidakossa kasvattamasta poikalapsesta kiehtoi yleisöä, ja kyltymättömät lukijat vaativat kustantajalta yhä uusia jatko-osia. Kaikkiaan Burroughs kirjoitti 24 Tarzan-aiheista romaania.

TARZAN ON YLI-IHMINEN niin älynsä kuin voimiensa puolesta. Taistelemalla hän saavuttaa ihmisapinoiden kuninkaan aseman ja saatuaan kosketuksen sivistykseen hän sujahtaa vaivatta englantilaisen gentlemannin rooliin. Burroughsin alkuperäinen Tarzan onkin vain puolittaista sukua Johnny Weissmullerin karkealle ja sivistymättömälle apinamiehelle.

Tarzan-kirjoissaan Burroughs kritisoi ihmisen vieraantumista luonnosta sekä tästä aiheutuvaa länsimaisen kulttuurin rappiota. Vuosisadan alun nopeasti kaupungistuvassa ja viktoriaanisten soveliaisuuskäsitysten kahlitsemassa yhteiskunnassa Tarzanit ylistivät primitiivistä, vaistonvaraista ja fyysistä elämää. Kirjailija ei kuitenkaan itse koskaan vieraillut kuvitelmiensa mantereella.

TARZAN-KIRJOJA ON ARVOSTELTU monesta. Aikaiset kriitikot paheksuivat niitä laaduttomana roskakirjallisuutena, ja myöhemmin huomiota on kiinnitetty kirjojen rasistiseen, imperialistiseen ja seksistiseen maailmankuvaan.

Tarzan, apinain kuningas on joka tapauksessa poikakirjojen klassikko, eskapistinen seikkailukertomus, joka (varoitus!) sisältää myös romanttisia kohtauksia.

Teksti: Laura Puro

Lähetä linkki

Esitysaika

Ohjelma esitettiin YLE TV1:ssä kesällä 2008.

10 kirjaa lapsuudesta kohtaa
20 tuntemaasi aikuista

Katso ohjelma Areenassa

YLE Areena

YLE Areena

Sarjan jaksot ovat nähtävissä Areenassa 30 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan