kolmasulottuvuus.fi


kolmasulottuvuus.fi

Maailma on suuri ja tarinat rajattomia. Median valtavirran ulkopuolelta löytyy rikas, mielenkiintoinen ja monikasvoinen maailma täynnä lukemattomia tarinoita elämästä. Kuitenkin vuonna 2010 Suomen päätelevisiokanavien ohjelmistosta vain 4% tuli Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelta. Maailmasta, jossa asuu 88% maapallon väestöstä.

Kolmasulottuvuus.fi on ikkuna ”meidän” maailmamme ulkopuolelle, ja se tarjoaa parhaat dokumentit Aasiasta, Afrikasta, Latinalaisesta Amerikasta ja Lähi-idästä. Dokumenttielokuvia lisätään sivustolle jatkuvasti. Ne ovat katsottavissa vain Suomessa ja non-eksklusiivisesti.

Maa- ja teemasivut tarjoavat mahdollisuuden perehtyä syvemmin eri maihin. Sivustolta löytyy lisäksi suomalaisten kehitysyhteistyöstä kertovia videoita, matkatarinoita ja videoblogeja.

Yleisradio on toteuttanut palvelun Ulkoministeriön tuella, yhteistyössä Suomen OneWorld -portaaliyhdistyksen kanssa. Suurin osa dokumenteista on nähtävissä Ylen Areenassa, mutta kolmasulottuvuus.fi sisältää myös muita – lähinnä eri linkkien takana olevia – elokuvia.

Tuottaja Iikka Vehkalahti, iikka.vehkalahti@yle.fi
Apulaistuottaja Tarja Forsman, tarja.forsman@yle.fi
Graafikko Titta Kallio
Webmaster Zahid Choudhury

 

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä