Perintö


Ohjaus:
Tuotanto: Kinovid Productions

Suomenlahden etelärannalla on kummajainen; valtava radioaktiivinen lieteallas. Josef Stalin perusti Sillamäen kaupungin ja siellä toimineen uraanirikastamon .vastaamaan Neuvostoliiton ydinaseteollisuuden tarpeita. Alueella asunut alkuperäisväestö sai väistyä, kun venäläiselle ydinteollisuus- ja puolue-eliitille rakennettiin uusklassinen kylpyläkaupunki. Asukkaita kaupungissa oli parhaimmillaan 20 000, mutta silti sotilastukikohdaksi luokiteltua kaupunkia ei näkynyt kartoissa: kaupunki suljettiin ulkomaailmalta.

Perintö kertoo elämästä Sillamäen radioaktiivisen lietealtaan varjossa. Tarinaa kuljettaa virolainen Priit, jonka kotitilan kunnostusprojekti kasvaa koko virolaisen väestön vertauskuvalliseksi sopeutumisprosessiksi vielä lähes täysin venäläisten asuttamaan itäisen Viroon.

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä