Göteborg hengittää Eurooppaan

Kaupunki, joka perustettiin 400 vuotta sitten avaamaan Ruotsille ovi Eurooppaan ja maailmaan, täyttää yhä tehtävänsä.

Olisin halunnut olla silminnäkijänä silloin, kun Kustaa II Aadolf osoitti kuninkaallisella sormellaan paikkaa jokirannassa ja sanoi seurueelleen: ”Pistetäänpäs, jätkät, tähän kaupunki.” Tahtoisin tietää, johtivatko kotikaupunkini syntyyn neljäsataa vuotta sitten pompöösit puheet vai pelkkä sotaisan parran seasta murahdettu ukaasi.

Göteborg perustettiin Norjan ja Tanskan valtakuntien väliselle kaistaleelle, joka muodosti Ruotsin käytävän Pohjanmerelle ja sitä kautta Eurooppaan ja maailmaan. Sekä puolustukselliset että merenkululliset (lue: kaupalliset) syyt huusivat linnoitusta ja satamaa Göta-joen suulle.

Jo uuden kaupungin alkuhistoria oli kansainvälinen. Sitä rakentamaan palkattiin hollantilaisia insinöörejä ja työmiehiä ja sen kehityksestä vastasivat pian paitsi flaamilaiset, myös englantilaiset, skotlantilaiset ja saksalaiset kauppiaat ja käsityöläiset. Eräässä vaiheessa pohdittiin vakavissaan, tulisiko kaupungin viralliseksi kieleksi nimetä hollanti.
Niin ei käynyt – käytännön tarve ei ole pakottanut minua opiskelemaan flaamin kieltä – mutta hollantilaisvaikutus näkyy kaupungin ruhossa. Vaikka osa alkuperäisistä kanavista täytettiin 1900-luvun alkupuolella kaduiksi, kaupunki ansaitsee yhä maineensa Pohjolan Venetsiana. Minulle se merkitsee, että kaunokirjalliset työni kypsyvät yhä öisinä luuhailuina kanavien rannoilla.

Göteborg on myös edelleen Ruotsin ovi Eurooppaan, sittenkin että maan suurista kaupungeista Malmö sijaitsee maantieteellisesti lähempänä mannermaata. Myös kaupungin perustaja on jäljellä. Hän osoittaa nimikkotorillaan keskustassa sitkeästi sormellaan valitsemaansa yhdyskunnan paikkaa. Pulut paskivat päälle, mutta se on suurmiesten perinteinen kohtalo.

Monikansallista rentoutta

Göteborgia väitetään Ruotsin vihreimmäksi ja rennoimmaksi kaupungiksi. Vihreys tarkoittaa lukuisia puistoja, rentous huvittelulle ja kulttuurielämälle otollista ilmapiiriä. Vallitseva tunnelma on mannermainen, kansainvälinen, suvaitsevainen.

Eittämätön merkitys on vilkkaalla matkustajalauttaliikenteellä Englantiin, Tanskaan ja Saksaan. Sitäkin enemmän vaikuttaa kaupungin monikansallinen asujaimisto. Kun minä muutin Göteborgiin vuoden 1996 lämpimän kesän lopulla, suomalaiset olivat yhä suurin paikallinen siirtolaisvähemmistö. Sittemmin ovat iranilaiset ottaneet tämän paikan.

Suomalaisilla on silti ohittamaton asemansa. Jokaisella Göteborgin ruotsalaisella on vähintään suomalainen tuttava, työtoveri tai naapuri. Toisten kohtalona on se, että suomalaiset ovat työntyneet sukuun. Toisen polven ruotsinsuomalaiset ovat pitkälti ruotsalaistuneita, mutta suomalaisuus näkyy vielä kaupunkikuvassa niin hyvässä kuin pahassa: hyvänä työmoraalina ennen kaikkea Volvon tehtailla, mutta myös suomenkielisinä kirouksina nuutuneiden miesten valloittamilta puistonpenkeiltä.
Se on integroitumista se.

Maahantuotua kulttuuria

Göteborgin keskustan saa haltuunsa pohjois-eteläsuunnassa kulkevaa linjaa pitkin. Sen muodostavat kaksi kanavan yli vievällä sillalla yhtyvää katua, Östra Hamngatan ja Kungsportsavenyn. Viime mainittu katu houkuttelee iltaisin sekä kaupunkilaisia että turisteja. Sillä on Pohjoismaiden tihein ravintolakeskittymä. Minulle keskittymä oli aikoinaan liiankin tiheä, mutta onneksi olen noista ajoista jo keski-ikäistynyt.

Avenyn päättyy aukioon, jolle keskittyy merkittävä osa kaupungin kulttuurielämää: taidemuseo, kaupunginteatteri, konserttitalo ja pääkirjasto. Aukean nimi on odotetusti Götaplatsen.

Vaikka Göteborg on ennen kaikkea yliopisto- ja teollisuuskaupunki, myös kulttuurielämä kukoistaa. Teattereita on lukuisia, taidemuseo täyttää kansainväliset mitat, kaupungin sinfoniaorkesteri on maailmankuulu ja oopperatalo valtakunnan komein, Ullevilla pidetään näyttäviä rockkonsertteja ja kirjallisuuden asemaa puolustaa Pohjoismaiden suurin kulttuuritapahtuma, Göteborgin kirjamessut.

Kun Ruotsin kotimainen kulttuurielämä keskittyy ymmärrettävästi Tukholmaan, Göteborgissa ollaan erikoistuttu kulttuurin maahantuontiin. Siksi kaupungissa asuu kaikkein hurjimpien huhujen mukaan jopa muuan suomalainen kirjailija. Ymmärrettävästi tästä kuitenkin pääsääntöisesti vaietaan.

Asko Sahlberg