Ne saatanan savolaiset

Otsikon monimielisyys – joka siirtää vastuun välittömästi lukijalle – tyrkyttää useampaa lukutapaa. Kotomaan matkaaja O.M.Reuter totesi 1904: ”Epäilemättä ovat savolaiset Suomen maaseudun sivistyneintä väestöä. Lukuhalu on yleinen torpissa ja renkituvissakin; onpa rengeistä joskus, niinkuin sanottu, kehittynyt melkoista huomiota herättäneitä kirjailijoitakin.” Toista ääripäätä edustakoon Volter Kilven yrityksiksi jääneet yhteydenotot savolaiseen sieluun: ”En saata käsittää savolaista keskustelun ja ajatusten vaihdon vertaiseksi ihmiseksi. Tämä ei ole yksin ennakkoluulo, tämä on monesti koettu kokemus.” Reuter oli paljon matkustellut, avaranoloinen henki joka osasi kuunnella. Luultavasti Kilpeä jo rasitti huomioiden tekoaikaan orastava kuurous. Ja myös lausunnosta välittyvät pedanttisuus. Lopputulema on vitkailun, hitaan rytmiikan mestarilta, kuitenkin yllättävä. Ehkä Kilven tapaamat olivatkin silloisia savolaisiksi tekeytyjiä. Samanmoisia savolaisuuden siivestäjiä joita tämän päivän julkkiskartassa edustavat Lasse Lehtiset, Paavo Lipposet ja muut ajan aallokossa surffaavat Hyvät Veljet.

Asuessani Ylämaissa, Tenolla, istuin usein tulilla saamelaisten kanssa. Jopa siinä määrin, että vaimoni sai aiheen lohkaista: ”Savolaisissa ja saamelaisissa on yksi yhteinen piirre. Ne voivat puhua tuntitolkulla sanomatta yhtään järjen sanaa.” Tämä hämäläinen, rationalistinen ja rytmitajuton käsitys puheen ja eritoten sen maagisen rytmin tenhosta, tuntuu vaivaavan useimpia kiireisen aikamme lapsosia. Suositan Aapelin lukemista. Hän lienee yksi nerokkaimmista puheen rytmin paperille siirtäneistä. Ja huom! i l m a n eksotiikkaa, useimmille hepreaa olevan murresanaston häivääkään. Aapelin ”osallistuva oblomovilaisuus” ei innoita sankareitaan rasittaviin fyysisiin mainetekoihin. He osallistuvat ulkoiseen maailmaan mieluusti kielen ja sen käyttövoiman, mukaansa imevän rytmin avulla. Jos sana on teko, savolaiset sanan sankarit ovat myös työnsankareita. Ja vaikka jokainen sana ei teonsana olisikaan, niiden rytmiikan luoma lenseä tila vastaa omalla tavallaan luterilaisen kilvoitteluetiikan luomiin, vapaalle hengelle vieraisiin haasteisiin.

Uutta etsivät ovat olleet löytävinään savolaisentapaisen, luovan laiskuuden opin itäisemmiltä mailta huomaamatta, että se on ollut koko ajan nenän tutkaimessa, puhtaimmillaan aidosti savolaislähtöisessä kirjallisuudessa. Hetkeen pitkänpiimän lailla liimautuva Juutas Käkriäinen vedättää eli juilaa mestarillisesti sivistyneemmäksi sanottua kirjakauppias Muttista ja nämä yhdessä puolestaan, kuten elävien romaanihenkilöiden kuuluukin, synnyttäjäänsä Joel Lehtosta. Tämä putipuhdas savolaistrio asettaa vähintäänkin kyseenalaisiksi Pekka Tarkan yrityksen raamittaa letkeän sensuelli bändi kirjallisuustieteen keinoin.

Savolaisuus on elämäntapa ja sen valinta on ensisijaisesti temponvalinta

Teksti: Pekka Kejonen