Hymyn voima

Kiasman kahvion lounasaika on ohi, kun sisään pelmahtaa kolme nuorta naista. He ovat Hennariikka Laaksola, 24, Aino Toiviainen-Koskinen, 27, ja Vilma Vuorio, 22. Näitä naisia yhdistää se seikka, että he ovat kukin näytelleet pääroolin Kotikatsomossa elokuussa nähtävissä elokuvissa. Aino esittää Viiviä (Kuka lohduttaisi Viiviä, v 2001), Vilma esittää Sallaa (Pieniä eroja, v 2002) ja Hennariikka Minnaa (Espoon viimeinen neitsyt, v 2003).
Kohta opin, että heitä yhdistää muutama muukin asia.

Koekuvauksista päärooliin

Teatteri, näytteleminen ja esiintyminen ovat kuuluneet kiinteästi koko kolmikon elämään. Aino muistelee olleensa Talvisota-elokuvassa avustajana jo 6-vuotiaana, Hennariikka oli kolmannesta luokasta alkaen musiikkiluokalla ja Vilma kirjoitti seitsemännellä luokalla isänsä kanssa näytelmän - nimi oli Pohjasakan prinsessat. Pääroolit eivät kuitenkaan tipahtaneet taivaalta syliin, vaan sekä Hennariikka, Aino että Vilma kävivät läpi koekuvaukset ja tulivat valituiksi satojen hakijoiden joukosta.

- Koekuvaukset ovat hassu tilanne, naiset sanovat. - Pitäisi olla rento ja tehdä parhaansa samalla kun tietää olevansa kriittisen tarkastelun alla. Toiset kestävät painetta paremmin kuin toiset. - Ajattelen aina koekuvauksissa, ettei minulla ole mitään menetettävää, sanoo Hennariikka. Aino, joka on sittemmin itse ollut hoitamassa koekuvauksia, koettaa tehdä luonnottomasta tilanteesta mahdollisimman mukavan osallistujille. - Vaikka sitten niin että pompin itse kameran takana, jos koekuvattavaa on pyydetty pomppimaan. Tai näytän heille valokuvan, jonka olen heistä ottanut, jotta he saavat toivoa uutta kuvaa jos se on heidän mielestä epäonnistunut.
 
Vilma Vuorio (Pieniä eroja)

Kavereita ikävä

Kunkin elokuvan kuvauksista on jo useita vuosi aikaa. Tuliko tytöistä julkkiksia?
- Ei tullut, naiset nauravat yhdestä suusta. - Joku saattaa kyllä tunnistaa vieläkin ja kysyä olitko sinä se? sanoo Hennariikka. Mutta mitään sen ihmeellisempää siinä ei ollut. Mikään ei muuttunut, kaverit pysyivät.
- Kuvaukset olivat niin tiivis rupeama, että ehdin jo kaivata kavereitani, muistelee Vilma hymyillen. Minulla on vieläkin tallessa lohdutusviestejä kavereiltani, joita he laittoivat kun kuulivat miten riudun ikävissäni.
Kolmikolla on pelkkää hyvää sanottavaa kuvauksista. - Se oli raskasta, mutta antoisaa. Kokemus jota voi hyvin suositella muille nuorille.
 
Aino Toiviainen-Koskinen (Kuka lohduttaisi Viiviä)

Iloputkeen

Energistä kolmikkoa yhdistää halu ja kyky toimia ryhmässä ja jakaa kanssaihmisilleen elämyksiä. Aino on tapahtumatuottaja ja opiskelee parhaillaan kulttuurituottajaksi, Hennariikka näyttelee Helsingin ylioppilasteatterissa ja opiskelee teatteria, Vilman ansiolistalta löytyy niin radion keskusteluohjelman vetäjää, karaoke-emäntää kuin koulunkäyntiavustajaakin. Naisten olemuksesta huokuu elämänmyönteisyys.

- Ihmisten pitäisi hymyillä enemmän! huudahtaa Vilma. - Kaupungilla, busseissa ja kaupan kassalla. Se on helppoa. Jos ei oikeasti hymyilytä, riittää että kääntää suupielet ylöspäin. Kohta hyvä olo valtaa mielen. Olisi hienoa, jos ihmiset sukeltaisivat iloputkeen, tartuttaisivat toisiinsa hymyn ja auttaisivat toisiaan enemmän.
- Olen henkeen ja vereen järjestöihminen, tunnustaa Aino. – Minulla on oikein pakottava tarve auttaa. 

Hennariikka Laaksola (Espoon viimeinen neitsyt)

Ollako aikuinen vai ei

- Onko aikuisuus sitä että ollaan tylsiä ja järkeviä? pohtii Hennariikka. Vai onko se sitä että menettää kykynsä haltioitua? Aito ilo katoaa ja tilalle tulee kyynisyys. Voiko aikuinen antaa kukalleen nimeksi Kisu?
- Kun muutin omilleni, tajusin että minulla on vastuu omasta elämästäni, sanoo Vilma. Kukaan ei katsonut perään, ja huomasin jonkun ajan kuluttua että minun oli oltava järkevä. Mikä oli ihan järkevää!
- Muutto Mikkkelistä Helsinkiin kun olin täysi-ikäinen, teki minusta aikuisen, kertoo Aino. - Toisaalta, kun nyt lähenen kolmeakymmentä, tunnen itseni monessa asiassa vapautuneemmaksi, tavallaan lapsellisemmaksi kuin kahdeksantoistavuotiaana. Ehkä aikuisuus onkin sitä, että uskaltaa olla lapsellinen.

-Taitaa olla niin, ettei ilo katoa minnekään, myöntää Hennariikka. Se vain muuttaa muotoaan, löytää toisen kohteen. Kun lapsena on iloinnut vaikka pallon pomppimisesta, aikuisena iloitsee hyvästä aamiaisesta.

Facebook kuuluu kuvaan

Jos 25-vuotiaan naisen elämästä tehtäisiin elokuva, mitä asioita se sisältäisi?
- Facebook! Yhteenlaskettuna kolmikolla on noin tuhat Facebook-kaveria. - Se on tänä päivänä ehdoton yhteydenpitoväline.
- Kun en heti ulkomailla oleskellessani ottanut vanhempiini yhteyttä, isäni liittyi Facebookiin, nauraa Vilma. - Työssäni tämän kaltaisesta verkostoitumisesta on erittäin suuri hyöty, sanoo Aino.
Facebook-kaverit ovat oikeasti kavereita, eivät pelkkiä nimiä joita on kerätään keräämisen vuoksi. Facebookiin jää myös helposti koukkuun.

- Tuohon ikään liittyy myös kaikenlaisia suorituspaineita. Opiskelupaineita, paineita mennä naimisiin ja perustaa perhe. Ympäristön odotukset ovat kovat. Sitä tuottaa omaa elämäänsä. On kuunneltava itseään todella tarkasti, jotta kuulisi oman äänensä, vastauksen omaan kysymykseensä: mitä minä haluan? Samalla tuohon ikään kuuluu juuri päämäärättömyys: en minä tiedä mitä minä haluan!

Kolme kysymystä lopuksi 

Aino kysyy Vilmalta: - Mitä odotat tältä kesältä?
- Että saisin miehen ja rusketuksen.

Vilma kysyy Hennariikalta: - Mihin ottaisit tatuoinnin?
- Ajattelin tätä viimeksi eilen! Vaikka jalkapohjaan, tai pisteen kyynärvarteen.

Hennariikka kysyy Ainolta: - Oletko onnellinen?
- Olen. Facebook-statuksenikin taitaa sanoa samaa.

Samassa Ainon kännykkä piippaa viestejä: Oranssi-fest 25.7. Helsingin Alppipuistossa työllistää tapahtumatuottajaa. Hennariikalla pyörivät Ylioppilasteatterilla Tunne-detox-näytelmän esitykset elokuun puoleenväliin saakka. Vilma juontaa Käpylän elojuhlat 15.elokuuta, syksyllä alkavat teologian opinnot.

On aika erota. Naiset hymyilevät. Hymy tarttuu.