Muita YLEn draamoja
Muita YLEn draamoja
Kotikatu
Taivaan tulet
TV2 Draamaohjelmat
Radioteatteri
Linkkejä muualle:
>Film-o-holic
Rumble ma 15.6.09
Näyttelijä Tommi Korpela:
Äijille lisää itseluottamusta
"Äijien pitäisi saada itsetuntoa, ja sitä kautta ottaa vastuuta tekemisistään”, sanoo näyttelijä Tommi Korpela.
Suomalainen äijä on kelpo pakkaus. Vaatii tosin vielä pientä viilausta.
”Itsensä kanssa pihalla oleva ukko on pelokas ja aggressiivinen. Eikä mikään ole tyhmempää ja turhempaa maailmassa, kuin väkivaltaiset ukot”, Tommi Korpela tuumaa.
Suosikkinäyttelijä suhaa punaisella Cadillacilla kulttielokuvassa Rumble. Neljä ikääntynyttä rokkaria matkaa 2000-luvun kesäisessä Suomessa.
Tunteiden tulkki
Tommi Korpela on suomalaisen miehen tulkki. Olipa roolihahmo kuinka synkkä tahansa, Korpela yrittää kaivaa esiin komiikkaa. Hauskat roolit vaativat taasen vastapainokseen vakavaa pohjavirettä.
Korpela näyttelee Rumble-elokuvassa Mäkistä, Cadillacin impulsiivista kuskia. Roolihenkilöään näyttelijä kuvaa ”sydämelliseksi tunneihmiseksi, jolla ei ole ihan kaikki intiaanit kanootissa”.
Rumblen äijäporukkaa yhdistää rakkaus väkijuomiin, 50-luvun musiikkiin ja Dillinger-pitsaan. Yhden päivän aikana äijät kiertävät avoautolla päämäärättä. Kuvaan kuuluvat törttöily ja yhteenotot ulkomaailman kanssa.
Kolme niksiä
Äijä ei ole vain suomalainen laji. Korpelan arvelee, että äijiä on joka puolella maailmaa.
”En oikein sulata sitä, että Suomen naiset joutuisivat täällä jotenkin erityisesti kärsimään ihan urpoista äijistä. Siihen nähden, että puolet vuodesta vietetään pimeässä ja pakkasessa, niin kyllä täällä yhtä sitkeitä ollaan kaikki, jotka järjissään pysyy.”
Korpea tarjoaa kolme niksiä, joiden ansiosta nainen voisi ymmärtää äijää paremmin.
”Yksi: Vietä 8 kuukautta metsässä leikkien sotaa.”
”Kaksi: Nauhoita itsellesi kasetti, johon luet 15 sekunnin välein sanan pimppi. Kuuntele nauhaa arjessasi pari päivää.”
”Kolme: Kokeile juoda kaksi pulloa koskenkorvaa päivittäin kuukauden ajan ja seuraa työmotivaatiotasi.”
Syvin olemus
Pornoa ja runsaasti viinaa kuluttava äijä, olisiko hän jo hiljalleen katoava miestyyppi?
”Ei varmasti, se on osa jokaista miestä. Toki valtaosa meistä onneksi ymmärtää, että kumpikaan ei välttämättä kehitä meitä miehinä”, Korpela opastaa.
Äijät viihtyvät hyvin porukoissa, naisten mielestä jopa liiallisuuksiin asti. Korpela selittää ilmiön sillä, että äijäporukassa on turvallisempaa. ”Saa ymmärrystä kaltaisiltaan.”
Äijän törttöilyä voi Korpelan mielestä katsoa läpi sormien. Raja tulee siinäkin vastaan. ”Läpi sormien voi katsoa siihen asti, kun vahinkoa tapahtuu vain äijälle itselleen.”
Korpela pitää mahdollisena, että äijä voi joskus kasvaa aikuiseksi.
”Surullisen usein se vaatii alleen sen, että äijä pilaa elämänsä viinalla, sitten menettää perheensä ja ystävänsä. Sitten kun sydän on pysähtynyt kolmannen kerran niin voi ehkä vähän nöyrtyä peilin edessä.”
Pelko syö miestä
Nykyajan paineilta ei säästy kukaan – edes äijä. Äijistä tulee ristiriitaisten vaatimusten keskellä pelokkaita ja sitä kautta pelottavia.
Tommi Korpelan mielestä äijien pitäisi saada itsetuntoa ja sitä kautta ottaa vastuuta tekemisistään.
”Pihalla oleva ukko on pelokas ja aggressiivinen. Mikään ei ole tyhmempää ja turhempaa maailmassa, kuin väkivaltaiset ukot.”
Kaikesta huolimatta suomalaisessa äijässä tietyt piirteet hipovat jo täydellisyyttä. ”Lojaalisuus ystävää kohtaan ja kaipuu...”, Korpela tuumaa.
Rumble-elokuvassa äijät ravitsevat itseään rosvopaistilla ja Dillinger-pitsalla. Mutta jos oikeasti saisi valita?
”Pakko on kallistua hyvin mureaan ja hautuneeseen rosvopaistiin, vaikka se saattaa olla pettymys Rumble-faneille. Ei meinannu pysyä Dillingeri sisällä elokuvan kuvauksissa millään, toki niitä vedettiinkin jokunen.”
Mikä?
Dillinger-pitsa: kinkku, jauheliha, salami, sipuli
Teksti: Päivi Suikkanen
Kuvat: Jyrki Kähönen
Rumble
Näyttelijät: Vesa-Matti Loiri (Leo), Tommi Korpela (Mäkinen), Jari Nissinen (Ake), Jari Pehkonen (Pera), Hannu-Pekka Björkman (pitsataksin kuljettaja), Aake Kalliala (Metsäpitsan omistaja), Henry Hanikka (Sami).
Käsikirjoitus Jari Nissinen
Ohjaus Jani Volanen
Kuvaus Kari Sohlberg
Ääni Olli Huhtanen
Leikkaus Kimmo Taavila
Tuottaja Mika Ritalahti, Nico Ritalahti / Silva Mysterium Oy, 2002
Lähetystiedot
YLE TV1 maanantaisin klo 21.30
Uusinta perjantaisin klo 23
Ohjelmassa on suomenkielinen tekstitys
YLE Areena
osa Kotikatsomon ohjelmista esitetään Areenassa 7 vrk ensilähetyksen jälkeen
>Areenaan