yle.fi

Tekijät vuoroin vieraana

Reijo - Kari Hietalahti

 

 

 

 

 

 

 

Kari Hietalahti, millaiset muistot sinulle sarjasta jäi?
- Sarjaa tehtiin tosi huolella. Kohtauksia harjoiteltiin ja hiottiin, otettiin uusiksi. Teksti oli hauska ja suuhun sopivaa, käsikirjoittaja kertoi ajatelleensa minua Reijon rooliin jo kirjoitusvaiheessa.

Mitä rakkaus on?
- Tunne joka lähinnä kohdistuu omaan lapseen ja pieneen koiraan. Tässä järjestyksessä.

Mitä kuuluu työrintamalla?
- Kuvaamme Aleksi Mäkelän Rööperi-elokuvaa Alan miehet, jonka ensi-ilta on ensi vuoden tammikuussa. Ykköselle olen näytellyt sarjassa Ihmebantu, jonka ovat käsikirjoittaneet Jani Volanen ja Tommi Korpela. Projektissa on mukana paljon porukkaa.

 

Outi - Sari Mällinen

 

 

 

 

 

 

 

Sari Mällinen, millaiset muistot sarjasta jäi?
- Miellyttävät, kauniit, ajan harmaannuttamat. Solahdin uutena komilaisena ensemblehen mukaan, koko työrupeama tuntui perheyritykseltä.

Mitä rakkaus on?
- Rakkaus muuttaa muotoaan kohteen mukaan. Se on kärsivällisyyttä, välittämistä, toisen kuuntelemista.

Mitä sinulle kuuluu työrintamalla tänään?
- Ympyrä sulkeutuu, kun jättäydyn KOM-teatterista freeksi syksyllä, 13 vuoden työurakan jälkeen. KOMin Just nyt ei sada, rakas lapsi meille tekijöille, työllistää vielä.

JUST–ryhmään kuuluvat Jussi Tuurna, Ursula Salo, Sari Mällinen ja Tiina Lymi.

 

Harri - Jani Volanen

 

 

 

 

 

 

 

Jani Volanen, millaiset muistot sarjasta jäi?
- Se oli vuoteni nahkahousuissa.

Mitä rakkaus on?
- Paras aihe draamalle.

Mitä sinulle kuuluu työrintamalla tänään?
- Esa Illin käsikirjoittama ja ohjaama Jungle of Dreams pitää minut edelleen nahkahousuissa. Se on tarina bändistä, jonka neljän neljääkymmentä lähentelevän miehen vanhat unelmat murenevat ja lavalle astuu karu todellisuus. 

Tv-elokuva Jungle of Dreams nähdään Kotikatsomossa 1.joulukuuta.

 

Anneli - Marja Packalén

 

 

 

 

 

 

 

Marja Packalén, mllaiset muistot sarjasta jäi?
- Tuotanto tuntui todella omalta jutulta, KOMilaiselta, niin paljon siinä oli KOM-teatterilaisia tekijöitä. Ohjaaja Pekka Milonoffin ja kuvaaja Timo Heinäsen yhteistyötä oli hieno seurata.

Mitä rakkaus on?
- Välittämistä ilman ehtoja. Sitä ei ole kovin helppo määritellä, saati tunnistaa arjen askareitten alta.

Mitä sinulle kuuluu työrintamalla tänään?
- Virkavapaani KOMista loppuu, mutta jatkan vielä syksyllä Lahden kaupunginteatterissa Pirkko Saision näytelmässä Omat koirat. KOMissa harjoittelemme Kati Kaartisen tekstiä Kolmas, ohjaajana Johanna Freundlich.

 

 Toni - Eero Aho

 

 

 

 

 

 

 

Eero Aho, millaiset muistot sarjasta jäi?
- Tekotavasta jäi mieleen se, että kuvasimme pitkiä yhden kuvan ottoja jossa piti muistaa pitkiä kohtauksia. Se oli välillä hankalaa.

Mitä rakkaus on?
- Se on tärkeintä.

Mitä sinulle kuuluu työrintamalla tänään?
- Aku Louhimiehen Käsky tulee ensi-iltaan elokuussa 2008. Olen siinä sotatuomari Hallenberg. Kansallisteatterissa esitän Pukijaa toista vuotta.
Pukija palaa elokuussa Willensaunaan, sille näyttämölle mistä lähdettiin.
Olen myös mukana Helsingin Kaupunginteatterissa näytelmässä Missä kuljimme kerran. Teksti perustuu Kjell Westön kirjaan, ohjaus on Kari Heiskasen.

 

 Elina - Tiina Lymi

 

 

 

 

 
 

 

 

Tiina Lymi, millaiset muistot sarjasta jäi?
- Meitä oli kiva, tiivis yhteisö. Ihmiset tulivat tutuiksi, sekä näyttelijät että kuvausryhmä. Se taisi olla ensimmäinen pidempi tv-rupeamani, sellainen kompakti paketti.

Mitä rakkaus on?
- Ehdoton tunne. Rakkaus on välittämistä. Arjessa se ilmentyy niin että yrittää tehdä toisen elämästä helpompaa.

Mitä sinulle kuuluu työrintamalla tänään?
- Olen äitiyslomalla ja valmistelen useita projekteja, muun muassa KOM-teatteriin Just nyt ei sada-esitystä. Uusista kotimaisista lauluista koostuva esitys tulee ensi-iltaan toukokuun lopulla. 

 

  Antti - Risto Tuorila

 

 

 

 

 

 

 

Risto Tuorila, millaiset muistot sarjasta jäi?
- Tekemisestä jäi erittäin hyvät muistot. Porukan henki oli hieno ja työskentely oli sujuvaa. Teksti oli hyvä, siinä lähti ikään kuin ammus oikeaan suuntaan.

Mitä rakkaus on?
(Pitkä hiljaisuus, naurahdus.) - Kemiallinen reaktio se ainakin on. Antamista ja saamista. Tämä on näitä ikuisuuskysymyksiä, joiden pohtiminen ei lopu.

Mitä sinulle kuuluu työrintamalla tänään?
- Olen näyttelijänä Oulun kaupunginteatterissa, eläkeikä häämöttää lähivuosina. Lisäksi esitän Koskelan Jussia Timo Koivusalon elokuvassa Täällä Pohjantähden alla. Kuvauksia on ollut pitkin kevättä ja kesällä lisää. Ensi-iltaan kaksiosainen elokuva ehtii vuosina 2009-2010. 

Tuorila esitti Koskelaa jo yli kaksikymmentä vuotta sitten; Rauni Mollbergin elokuvassa Tuntematon sotilas. Nyt on siis vuorossa isä-Jussin rooli. 
Tuorila nähdään syksyllä myös pääroolissa Kotikatsomon tv-elokuvassa Partanen vuodelta 2003.

  


ohjaaja Pekka Milonoff

 

 

 

 


 

 

 
Pekka Milonoff, millaiset muistot sarjasta jäi?
- Oli vaikea päättää miten tarina loppuu. Loppu jääkin hiukan avoimeksi, mutta lohdulliseksi: vaikka vanhemman ja nuoremman sukupolven ongelmat ovat erilaisia, ne ovat joka tapauksessa ratkaistavissa. Itse loppukohtaus kuvattiin upeissa olosuhteissa Linnanmäen kallioilla, siitä jäi hyvä mieli.
Sarjan ohjaamisesta jäi kiinnostus televisioon draaman välineenä.

Yksi ydinkysymyksistä sarjaa kirjoitettaessa oli: saako pettää? Mitä mieltä olet?
- Pitää miettiä ne vaihtoehdot, mitkä voivat seurata. Onko valmis riskeeraamaan esimerkiksi pitkän suhteen. Mietimme käsikirjoittaja Anna-Leena Härkösen kanssa paljon sitä, saako pettää jos kokee että suhde on oman kehityksen edessä. 

- Tällä hetkellä on nähtävissä kiinnostava parisuhdetrendi, jossa sovelletaan oppia talouselämästä. Tehdään sopimus kevytsuhteesta, eri partnereitten kanssa sovitaan tehtäväksi eri asioita. Yhden kanssa käydään urheilemassa, toinen esitellään vanhemmille, kolmannen kanssa bailataan.

Mitä rakkaus on?
- Sitä että on valmis tekemään kompromisseja. Se on luottamusta, kykyä olla herkillä ja eläytyä toisen ihmisen elämään. Halua välittää ja pitää huolta.

Mitä sinulle kuuluu työrintamalla tänään?
- Suunnittelen tällä hetkellä KOMin syksyä, ohjelmistossa on mm. Kati Kaartisen näytelmä Kolmas. Suomen Kansallisoopperan Punainen viiva työllistää toukokuussa, ja ooppera kiinnostaa tulevaisuudessakin.

Lähetä linkki

Lähetystiedot

YLE TV1 maanantaisin klo 21.30
Uusinta perjantaisin klo 23
Ohjelmassa on suomenkielinen tekstitys

YLE Areena

YLE Areena

osa Kotikatsomon ohjelmista esitetään Areenassa 7 vrk ensilähetyksen jälkeen
>Areenaan