yle.fi

Lefan päiväkirja 7.10.

7.10. Legi: Astorga – Rabanal del Camino

Herään varttia vailla kuus. Annella on kova mielenosoitus päällä, johon Teijakin yhtyy. Eivät ole saaneet nukuttua, kun mun ja Juhon ”peltilakanat” pitivät ääntä. Sori.
Majapaikassa tarjottiin hyvä ja tuhti aamiainen 3 eurolla ja sehän maistui.
Hyvällä mielellä liikkeelle pienestä sateesta – tai aamukastettahan se oikeastaan oli – huolimatta.

Muutaman tunnin kävelyn jälkeen jostain syystä tarkistelin taskujani ja perhana, lompakko ei ollutkaan fikassa. Se jäi sängylle? Eikä, sen täytyy olla safety boxissa, eli makuupussin pussissa johon ladataan illalla kamat ja laitetaan yöksi turvaan jalkopäähän makuupussissa. Jatkan kävelyä, mutta on pakko lopulta tsekata onko lompakko siellä. On - hyvä että löytyi.

Pysähdyn kylään kahville ja kuten useasti aamuisin, hyväntuulinen kahvilanpitäjä toivottaa buen caminoa.

Sade yltyi ja oli kaivettava sadeviitta kehiin. Matkanteko jatkui mietiskellen niitä näitä, maastokin muuttui vaihtelevammaksi.

Tulen suurimman koskaan näkemäni tammen kohdalle, oli pakko mennä koskettamaan sitä. Se oli niin lämmin ja vahva kuin tammi vaan voi olla, ja siinä oli runsaasti tammenterhoja. Tammen oksat olivat pitkiä ja taipuivat tyylikkäästi alas melkein maahan saakka. Tää on sellainen tapaus jota ei tuulet tai myrskyt heilauta ja antaa myös varman suojan allaan. Tammi liittyy jotenkin rauhaan.

Saavun Rabanal del Caminoon, albergue Pilariin. Juho onkin jo paikalla. Näen takan ja kirjaudutaan sisään. Emäntä esitteli paikat ja kysyessäni takkaan tulta, se ei jostain syystä, jota en ymmärtänyt, käynytkään. Sateesta johtuen oli kostea olo. Tsekattiin punkat ja niistä löytyi luteita. Ei kun kamat takaisin reppuun ja pyytämään ”pienen valkoisen valheen” avulla rahat takaisin ja ulos. Tsekattiin siistin oloinen Hostel El Refugio, näytti lupaavalta ja jäätiin taloon. Luksusta, ens yö nukutaan lakanoissa. Tänne samaiseen hostelliin muutkin porukasta päätyivät.

Miksi albergue Pilarin emäntä hoitanut hommiaan parilla manööverillä? Takkaan tuli ja lutikat häätöön, niin muuten mukavan oloinen majapaikka olisi täysi tyytyväisiä caminoja. No, se on hänen päänsärkynsä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <br><p><span><table><tr><td><h2><h3><h4><a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><img><hr><div><fieldset><legend><label><input>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Varmenne
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.
9 + 10 =
Ratkaise tehtävä ja syötä vastauksesi. Jos kysymys on esim. 1+1, syötä 2
Lähetä linkki

Esitysaika

YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena

Löytöretki on katsottavissa YLE Areenasta 30 päivää ensi lähetyksestä lähtien.