Lefan päiväkirja 8.10. - 13.10.

8.10. Legi: Rabanal del Cmino- Ponferrada

Aamulla on kohtalaisen viileää. Tänään 33 km Caminoa ja noin 8 kilsan päässä on Rautaristi. Nousen polkuja pitkin n. 1600 metriin ja tuun Rautaristille. On sumuista ja kylmää, kohtalainen tuulikin antaa oman vivahteen. Rautaristi on karun näköinen lahon pylvään nokassa. Sen ympärille on jätetty miljoonia kiviä. Symboleja taakasta, jonka caminot ovat kantaneet ja jättäneet tänne. Jätin myös omani, graniittiklöntin, joka oli särmikäs ja siinä oli teräviä reunoja. Kiveni oli myös kantikas.

Jatkoin matkaa. Sää selkeni, lämpeni ja maisemat tulivat esiin – huikeat ja jylhät. Astelin vuoristopolkuja ja teitä pitkin alaspäin ja olin positiivista energiaa ja hyvää tuulta täynnä. Hiljaisuutta, maisemana muutama pikku vuoristokylä, kaunista ja rauhallista. Tulen ison, jonkun kastanjan luo. Puu on matala, mutta paksu. Paikalle tulee toinen camino ja tietää kertoa, että puu on n. 400-500 vuotta vanha. Koettelin puuta, se oli kova ja vahva. Siinä oli valtavan paksut oksat, paksut kuin suomalaiset männyt.

Tuli mieleen luottamus. Matala, mielettömän paksu runko kantaa noin valtavat oksat, oksissa kasvaa hurja määrä kastanjoita. Niin se menee, luottamus on ystävyyden, totuuden ja rakkauden kantavin voima. Jatkan matkaa, kyliä ja näköaloja riittää.

9.10. Legi: Ponferrada – Villafranca del Bierzo

Ponferrada oli aika tylsän oloinen mesta. Aamulla hiljainen ja kalsean oloinen. Auringon noustessa olinkin jo maaseudun rauhassa. Vaeltaminen sujuu aika letkeästi ja ajatusten liike myös. Päivän matka oli lyhyt, 22 km. Tuntuu tulevan flunssa.
Eilinen pisti miettimään luottamusta ja tein omaa ”inventaariota” luottamuksessa, ystävyydessä ja totuudessa. Kyllähän niitä kyseenalaisia vain löyty.
Alitajuista, epäluottamuksen aiheuttamaa rauhattomuutta ei tarttis kantaa ja tällaista ”inventaariota” harrastella useammin.

10.10. Legi: Villafranca del Bierzo – O Cebreiro

Aamulla olo on aika tukkoinen ja väsynyt. Flunssahan se on, vaan ei kuumetta ei taida olla. Mietin lähteäkö vai ei, mutta tuumin voimia olevan sen verran, että lähden liikkeelle.
Koitin koko ajan tarkkailla pulssia ja hikoilua, ja kävely oli siksi aika verkkaista. Tiesin iltapäivällä nousua tulevan 8 kilometrin aikana aina ylös 1400 metriin, joten säästelin voimia sinne. Nousu oli rankka pitkin kapeaa, jyrkkää ja mutkittelevaa tietä. Vastaan tuli lehmälauma, jota karjapaimen kovalla huudollaan ja parilla koirallaan piti liikkeellä. Väistäminen oli mulle helppoa, ei tarvinnut neuvotella, hyppäsin sivuun. Alaspäin kulkeminen näytti olevan karjalle tuskallista ja koirilla sekä paimenella oli homma pitää karja liikkeellä.

11.10. Legi: O Cebreiro – Calvor

Varovasti liikkeelle, olo oli aika väsynyt ja flunssainen. Parin kylän ja noin 2 h kävelyn jälkeen vihdoin aamiaista. Teetä on tullut juotua eilen ja toissapäivänä lähes joka kahvilassa, joka on sattunut matkalle.

Mietiskelen taas epäluottamuksesta johtuvaa rauhattomuutta ja ärtymystä.
Mukava katsella kun paimenkoirat tekevät työtään ja kuljettavat karjaa laitumille ja laitumilta. Galician maakunnan tärkein elinkeino tuntuu olevan karjankasvatus. Pena on valitellut hajua, mutta mua se ei ole haitannut, nuha sattui sopivasti.
Vähän on masentava fiilis, johtunee flunssasta.

Tulen kylään ja yks kaks mun edessä, talon kulmalla seisoo pieni vanha mummeli ja katsoo mua iloisin ja kirkkain silmin. Mummelilla oli lautasellinen lättyjä kädessään. ”Buenos días, crepes, original,” mummeli sanoi ja siirsin katseeni kylän tiellä tepasteleviin kanoihin. Eipä hetkeäkään ja lettu sekä euro vaihtoivat omistajaa. Mummeli lisäsi purkistaan vielä sokerit ja kääri letun syötävään muotoon. Tuli tosi hyvä mieli ja jatkoin matkaa suu messingillä. Lätty oli original, niin kuin mummeli kehui. Calvoriin tuntui olevan vielä matkaa ja pysähtelin pitkin matkaa juomaan. Flunssa pisti niistämään koko ajan ja nenä tuntui repaleiselta. 10,5 tuntia tuli tehtyä 35 km:n matkaa. Nälkä ja uni hoituivat mainiosti pienessä ja vaatimattomassa alberguessa. Tosin ravintolaa ei siinä itsessään ollut, mutta naapurikylän ravintoloitsija haki meidät illalliselle.

12.10. Legi: Calvor – Portomarín

Aamulla herätessäni tunsin flunssan väistyvän ja helpottavan. Oli mukava lähteä liikkeelle. Viiden kilometrin päässä, Sarrían kaupungissa, saatiin aamupalaa.
Sarríasta lähti paljon caminoja liikkeelle, jotka aloittivat Caminon täältä. He kulkevat reilut sata kilometriä Santiagoon. Santiagon tiellä on ruuhkaa ja huomattavasti värikkäämpiä kulkijoita kuin tähän saakka. Kylät ja kylien tarjoamat palvelut caminoille muuttuivat myös, kaupallisuus ja turismi työntyivät esiin. Lämmin ja aurinkoinen päivämatka 27 km taittui hyvässä kunnossa.

13.10. Legi: Portomarín – Palas de Rei

Aamulla lähtö tapahtui vähän väsähtäneenä, mutta edelleen motivoituneena. Lienee tää hiton flunssa. Pimeää ja pilvistä ja satoi vähän.

Tultiin Penan kanssa keskelle ei mitään ja löydettiin kahvila, joka oli auki. Ukkovanhus hoiti paikkaa yksin ja aamiainen, teetä, tuoremehua ja bocadillokset järjestyivät aamupalaksi. Eija ja Teija tulivat perästä ja toisen tilatessa munakkaan, ukkovanhus toimen miehenä painui takahuoneeseen vatkaamaan kananmunia. Jatkettiin matkaa, mimmit jäi vielä nauttimaan aamiaistaan.

Aurinko oli jo noussut ja sää selkeni. Hyvä mieli ja reipas ote kävelyyn olivat taas kohdallaan. Pena meni menojaan, ite otin rauhallisesti ja mietiskelin niitä näitä. Jostain syystä serkkuni Jeanette tuli mieleeni. Itse asiassa näkemästäni unesta ja päätin soittaa hänelle tänään.

Puolen päivän aikaan tulin kylään, jossa oli viihtyisän oloinen ja hyvällä paikalla oleva kahvila. Siitä sai seurata maaseudun arkea. Pidin tauon. Itseni lisäksi paikalla oli pari belgialaista varttuneempaa naista ja kolme jenkkimummelia, kaikki Caminolla. Friidut lähtikin melkein saman tien jatkamaan ja jäin yksin – oli tilaa ja rauha katsella kylän touhuja.

Jatkoin matkaa ja saavutin jenkkimummelit seuraavassa kylässä. Mummelit tuli kylän kappelin luota ja lauloivat jotain virttä tosi hyvin ja kauniisti. Oli nasta kuunnella, hidastelin ja kuuntelin kunnes laulu loppui. Jatkoin omaan tahtiin ja mietiskelin, ajatus kulki ja tunsin kuinka flunssa oli helpottanut. Kumma tauti, sitkeä, on koko ajan taittumassa, mutta ei taitukaan.

Tämän päivän lisäks kaksi vaelluspäivää jäljellä. Aika ja matka menneet nopeasti. Nähty on jos jonkinlaista askelta ja ilmettä, katsetta ja tunnetta. Paljon, paljon caminoja. Kaikilla joku syy ja motivaatio dalsii tämä. Aitoja ihmisiä, tuumasin. Tosin Sarríasta lähtien polulla on myös turismia ja pinnallisuutta tunnistettavissa, mutta se ei haittaa, olen palaamassa reaalielämään ja otan sen näin step by step. Kohta loppuu ”virtuaalielämä” landella - seikkailu itseen Espanjan rauhaisalla, aidolla ja vaihtelevalla maaseudulla. Compostelan tie on antanut siihen aikaa ja aidon mahdollisuuden sen historian ja kanssakulkijoiden takia. Rauhallisuus, maisemat, aito primitiivinen rytmi, yksinkertaisuus – se on tässä.

Puolilta päivin tulin kaupunkiin, jonka läpi kävelin pysähtymättä. Hukkasin reitin ja käännyin kun kuulin jonkun naisen huikkaavan kahvilan kulmalta ”Hola camino”. Ei sinne vaan tuonne, huitoi ja viittoi täti oikean reitin suuntaan. Täällä kyllä paikkakuntalaiset huolehtivat, että caminot pysyvät oikealla tiellä.

Tulen taas maaseudun rauhaan ja kävely sujuu hyväntuulisena kauniissa maisemissa ja helppokulkuisella tiellä. Vastaan tulee tutut kasvot, kaveri, jonka olen nähnyt aikaisemmin jossakin alberguessa. Hän pysähtyy tervehtimään ja kertoo olleensa Santiagossa jo sunnuntaina ja nyt matkalla kavereitaan vastaan. Reippaan oloinen ja hyväkuntoinen kaveri katsoi iloisella, syvällä ja vilpittömällä katseella mua silmiin ja toivotti ”Good luck, buen camino!” Samoin minä hänelle ja jatkoimme matkaamme eri suuntiin. Uteliaisuus omien tunteideni suhteen omasta Compostelaan saapumisestani heräsi. En jäänyt kuitenkaan sen enempää niitä miettimään, aika näyttää, tuumasin. Olen kulkenut päivän legin itsekseni, noin 28 km, tuntien pientä koti-ikävää, mutta samalla arvellen että joko tämä huomisen jälkeen jo riittää. Onko mieli rauhallinen ja levännyt tarpeeks? Tähän rytmiin ja rauhallisuuteen on jo tottunut, pystynkö säilyttämään tän hyvän tuulen ja maltin? Se nähdään sitten.

Tulen hyvissä ajoin iltapäivällä perille. Siisti, väljä ja kotoisan oloinen albergue hienon maiseman ympäröimänä joen rannalla. Kyllä täällä kelpaa levätä ja nukkua.
Juho järjesti meille hyvän sushi-illallisen aitoon japanilaiseen tapaan. Oli kiva ja hyvähenkinen yhteinen hetki porukalla. Tänään on pidettävä venyttelysessio, huomenna on vielä yli 40 km:n taival perille.