Penan päiväkirja 21.9. - 24.9.

21.9.
Aamu oli refugiossa täynnä hälinää vaeltajien ryntäillessä aamiaiselle ja vaellukselle. Tuntui hyvältä aloittaa päivämatka ja jättää hälinä taakse.
Aamu kirkastui ja sisälläni oleva pieni poika tuli esiin ja pyysi kanssaan Purmojärvelle. Isäni otti minut mukaansa auringonnousukalaan, äitini kehui kun olin pitänyt vaatteeni siistinä ja kynteni lyhyenä. Sisarukseni kiusoittelivat hyväntuuliseen tapaansa pikkuveljeään. Tapasin enojani, tätejäni ja leikin serkkujeni kanssa.
Lapsuudenystäväni Matin kanssa kävimme tyypillisiä olympialaisia Matin kodin kartanolla.

Hävisin kuten tavallista. Sisäinen pikkupoikani kertoi tämän ohessa kuinka hyvän tilan olen hänelle varannut! Fyysinen matka taittui kevyesti ympärillä Espanjan kaunis maaseutu ja lämmin aurinko!

22.9.
Uusi aamu, vanhat kivut!
Polun epätasaisuudet tuottivat kipua jalkaterien lihaksiin. Koska oli maanantaiaamu aloin ajatella läheisteni viikon alkua siirtääkseni kivun taka-alalle. Helena oli jo aloittanut aamuvuoronsa, tyttäreni työskentelivät tahollaan. Samu, Lassi ja Ida valmistautuvat koulutielle, Tatu aloittelee eskaripäiväänsä. Tatu on aina oppinut innolla uusia asioita: ”Mufa, minä olen tutkinut tämän!” on tuttu lause häneltä!
Pikku Onni aloittelee päiväänsä omilla leikeillään ja etsii varmaan katsojaa tempuilleen. Jos se olisin minä, sanoisi hän nauraen: ”Mufa, katso mua!”
Rakot ja vaivat jaloissa häipyivät taka-alalle matkan edetessä kohti Logroñoa. Viimeiset kilometrit olivat mekaanista kävelyä.

23.9.
Yö Logroñossa oli meluisa ja paukkuva. Juhlivat varmaan sadonkorjuuta. Aamulla lähdön jälkeen kaduilla oli vielä satamäärin nuoria juhlijoita. Reitti oli huonosti merkitty, joten tietysti eksyin. Ystävällinen nainen pysäytti minut ja opasti vuolaasti espanjaa puhuen reitille. Ilma oli viileä ja tuuli vastainen, nojasin vasten tuulta kuten eetu etukeno ja taitoin matkaani laulut huulillani. Viimeistään nyt hyväksyin sen tosiasian, että polku Santiago de Compostelaan on kohdallani täynnä kulkijoita!
Maasto on käynyt selvästi tasaisemmaksi, mutta reitin kivet tuottavat kipua kuten ennenkin. Oloni oli kuitenkin mainio matkatessani. Olin perillä Nájerassa yli tunti aikaisemmin kuin refugio avautui.

24.9.
Suru kulkee Topeekalla!
Eilen saavuttuamme Nájeraan kuulimme suruviestin koti-Suomesta. Kauhajoen opistolla oli tapahtunut hirvittävä ampumakohtaus. Aamulla pää taipui suruun päivämatkaa aloittaessa. Mielessä risteilivät omat suruvuodet, sekä nyt surun kohtaamat ihmiset: läheiset, ystävät, tuttavat sekä muu laaja kaveripiiri. Kuinka raskaita tällaiset tapaukset ovatkaan heille, jotka ovat valinneet ammatikseen muiden auttamisen hädän hetkellä. Toivon heidän voimiensa kestävän kun auttavat onnettomuuksia kohdanneita.

Allapäin ja mieli matalalla taivalsimme kohden Santo Domingo de la Calzadaa. Perille päästyämme moni erimaalainen vaeltaja kertoi kuulleensa Kauhajoella tapahtuneesta murhenäytelmästä.