Teijan päiväkirja 11. - 14.10.

la 11.10 O Cebreiro – Calvor

Pitkä päivämatka, n. 35 km ei enää pelottanut etukäteen. Pitkiä päivämatkoja on jo takana ja ne olivat menneet yllättävän hyvin. Kokonaiskilometrit huomioiden kroppa oli kestänyt tähän asti suht’koht hyvin. Puhumattakaan psyykepuolesta! Olin aidosti iloinen , kuinka hyvin Caminolla pääsee irti internetistä, televisiosta sekä päivän lehdistä. On varsin vapauttava tunne unohtaa kotimaan uutiset ja keskittyä vain kävelemiseen, alberguen löytämiseen, jalkojen hoitoon ja ruokapaikan löytämiseen ja ennen kaikkea siihen, saako lämpimän suihkun ja miten pyykkien kuivuminen parhaiten järjestyy. Caminolla on aikaa ajatella ja siksihän tänne tullaankin. Jokaisella on oma henkilökohtainen syynsä lähteä tarpomaan päivästä toiseen noin 20-30 km:n päivämatkoja. On mielenkiintoista nähdä, ovatko kuukauden aikaiset herätykset ja aikaiset nukkumaanmenot muuttaneet sisäistä kelloa, vai palaako normaali rytmi illanvirkku-aamuntorkku heti kotiin pääsyn jälkeen. Matkan loppua kohden kotiasiat pyörivät mielessä entistä useammin. Miten läheiset voivat ja miten he ovat tämän kuukauden kokeneet? Miten poissaoloni on vaikuttanut heidän elämäänsä? Kysymyksiä on paljon ja vastaukset varmasti selviävät pian kotiinpaluun jälkeen.  Tämä Camino on todistanut sen, kuinka tärkeitä läheiset ovat. Vaikka fyysisesti on heistä erossa, kulkevat he Caminolla mukana sydämessä – joka päivä.

Tuntea joku, jonka kanssa
vallitsee yhteisymmärrys
välimatkoista tai lausumattomista
ajatuksista huolimatta
- se voi tehdä tästä maailmasta puutarhan

Johann Wolfgang Von Goethe

su 12.10. Calvor – Portomarín

Vaelluspäivät käyvät vähiin. Olo alkaa olla sekä haikea että odottava. Kuljimme Eijan kanssa ja kun 100 km paalu lähestyi, mietimme, miten juhlistaisimme viimeisen 100 km:n alkamista. Päätimme pitää puheet toisillemme ja näin teimme. On ollut hienoa kulkea yhdessä ja jakaa elämämme vaiheita. Kiitos Eija!

ma 13.10. Portomarín – Palas de Rei

Välillä on hidastettava kulkua, koska aika menee siivillä ja Camino on kallistunut loppupuolelle. Tunne on melko ristiriitainen; toisaalta tuntuu upealta, kun ollaan matkanteossa jo näin pitkällä ja kotimatka lähestyy. Toisaalta taas olo on haikea: kuukausi yhdessä tällä porukalla on ollut mahtava kokemus. Kuukausi näissä oloissa on hyvä testi sopeutumisesta erilaiseen elämäntapaan. Tämän matkan kokemuksia muistellaan vielä pitkään ja ainakin itse olen päivä päivältä kiitollisempi siitä, että sain osallistua juuri tälle matkalle. Olen etuoikeutettu, sillä osallistuminen on ollut erittäin mielenkiintoista ja opettavaista.

ti 14.10. Palas de Rei – Ribadiso del Baixo

Kävely sujui tänään melko reippaasti. Kuljimme Pentin kanssa ja juttelimme yllätys, yllätys kotiinpaluusta. Mitä lähempänä on Santiago, sitä enemmän ajatukset siirtyvät kotiin. Kun lähdimme liikkeelle aamuhämärässä, totesimme jälleen, kuinka tarpeellinen otsalamppu on. Pimeässä kulkeminen on koko ajan ollut mahdottoman mukavaa. Auringonnousut upeine oranssi-keltasävyineen saa haukkomaan henkeä. Oikeastaan päivämatkat tuntuvat alkaneen vasta sitten, kun päivä valkenee.
Kävin päivän aikana vielä läpi omaa historiaani ja suunnaton riemu pulpahti esiin jostakin mielen sopukoista. Olen kokenut paljon ja pystynyt kääntämään ikävät muistot voimavaraksi. Tiedän, mitä olen käynyt läpi eikä muistot enää ahdista. Osaan olla kiitollinen arjen pienistäkin hetkistä, sillä elämä monine eri sävyineen ei ole itsestäänselvyys.

Minä etsin sieltä
mistä kukaan toinen ei voi etsiä
Pidän silmäni auki,
on jotain,
jonka vain minä voin nähdä
ja sen vuoksi vain minä
muuttaa.

Se on minun oveni,
minun palaseni elämää
minun osuuteni siihen.
Se on vaatimus minulle,
minun tehtäväni,
minun kutsumukseni
ja minä tahdon vastata siihen.

- Ulrich Schaffer -