Kadonnut Väinö Marttinen

Missä on 68-vuotias Väinö Marttinen? Kangasniemeläisestä, eläkkeellä olleesta metallimiehestä on tehty viimeinen havainto 18. päivä joulukuuta iltakahdeksan ja kymmenen välissä. Tuolloin mies oli käynyt paikallisessa Karhunpesä-pubissa ja jatkanut matkaansa taksilla lähistölle tuttavien luo.

Alhontiellä Marttinen lie laulanut karaokea ja mennyt ennen kymmentä ulos tupakalle. Tämän jälkeen miehen liikkeistä ei tiedetä. Hän kertoi aikovansa palata Karhunpesään mutta ei ollut tehnyt niin. Lonkkavian takia Marttisen käveleminen on hankalaa mutta taksiakaan mies ei Alhontielle ole soittanut. Etäisyys kodin, pubin ja katoamispaikan välillä ei ole kuin 500 metriä, joten tapaus on hyvin mystinen.
 
Kadonnut Marttinen ei ole käyttänyt pankkitiliä tai puhelinta. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu sekä poliisi ovat kolunneet katoamispaikan tienoon läpikotaisin, tuloksetta. Miehen ei tiedetä olleen itsetuhoinen tai masentunut. Hän kävi silloin tällöin töissä eläkkeellä olemisestaan huolimatta vielä syksylläkin, suunnitteli joulua ja oli kaikinpuolin normaali.
 
Poliisi ei tässä vaiheessa epäile rikoksen mahdollisuutta mutta pitää kaikkia mahdollisuuksia avoimina. Olisiko mies voinut nousta johonkin salaperäiseen kyytiin - se on eräs vaihtoehto. Mutta näkikö joku jotain?
 
Väinö Marttinen on 165 centtiä pitkä ja painaa 75 kiloa. Kadotessaan hänellä oli yllään tummat housut, musta villapaita, vihreä takki, lippalakki ja jaloissaan mustat talvikengät.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä