Sprinklerin lista

Suomessa kuolee ihmisiä tulipaloissa väkimäärän nähden ihan liikaa: keskimäärin sata vuodessa. Vuosi 2008 ei tehnyt poikkeusta. Liekit veivät viime vuonna 107 suomalaisen hengen. Tänä vuonna tuli on tappanut elokuun loppuun mennessä 64 henkeä, viimeisimpänä viisivuotiaan pojan Kirkkonummella.

Sisäisen turvallisuuden ohjelman mukaan palokuolemien määrän pitäisi laskea tulevina vuosina, mutta nykyisellä vauhdilla ne eivät laske, vaan kasvavat ehkä jopa 150:een vuoteen 2025 mennessä. Jotain täytyisi siis tehdä.

Palvelutalo Viljamin viiden vanhuksen hengen vaatinut tulipalo Maaningalla, itsenäisyyspäivän alla 1999 herätti viranomaiset ruususen unesta. Vanhusten asunnoissa sattui Maaningan tragedian jälkeen kolmen seuraavan kuukauden aikana vielä 17 muuta paloa. Niissä menetettiin kolme ihmishenkeä. Oli aika asettaa tutkintalautakunta.

Tutkintalautakunta tuli siihen tulokseen, että vanhusten paloturvallisuus oli retuperällä.
Keskeisin virhe oli se, ettei tajuttu vanhusten toimintakyvyn alenemista. Vanhus ei itse ehdi, eikä henkilökunta ehdi pelastamaan heitä tulen alta.

Tutkintalautakunta huomasi, että sama ongelma koskettaa myös eräitä muita väestöryhmiä, jotka eivät fyysisten tai psyykkisten sairauksien takia pysty omatoimisesti pelastautumaan. Listaan täytyy lisätä vielä elämäntapojensa takia toimintakyvyttömät, kuten päihderiippuvaiset.

Ihminen kestää tulipalossa syntyviä olosuhteita huonosti. Keuhkorakkulat alkavat tuhoutua 150 asteen lämmössä. Savukaasut ovat myrkyllisiä ja tainnuttavat nopeasti. Tuli polttaa hapen ja ihminen tukehtuu. Näiden syiden takia ainoa lähes varma hengenpelastaja on automaattinen sammutusjärjestelmä.

Kohteen suojaustason valinta on yksinkertainen prosessi. Jos asukas tai potilas pystyy itse poistumaan huoneistosta parissa minuutissa palon syttymisestä, riittää turvaksi palovaroitin. Jos itse ei pysty, mutta apu on lähellä, hoitaja tai omainen, riittää turvaksi automaattinen paloilmoitin, joka ilmoittaa savusta, lämmönnoususta, liekeistä tai palokaasuista suoraan hätäkeskuseen.
Jos kahden-kolmen minuutin pelastautumisaikaan ei päästä ulkopuolisenkaan avulla, ainoa pelastus on sprinklaus tai vastaava järjestelmä.

Vähältä piti Nokialla

Pitkäniemen sairaalassa Nokialla oli kaksi vuotta sitten suurkatastrofin vaara. Sekava potilas oli sytyttänyt osastonsa käytävällä sijainneen vaatekaapin tuleen. Mikäli yöhoitaja ei olisi saapunut työvuoroonsa juuri oikeaan aikaan, olisi menetetty useita ihmishenkiä.

Pelastusviranomaiset ovat muuttaneet suhtautumistaan sprinklereihin. Vielä kymmenen vuotta sitten ei Pitkäniemen kaltaisiin kohteisiin olisi suositeltu sammutusjärjestelmää. Nyt osastojen sprinklaus sai vauhtia läheltä piti -tapauksen ansiosta.

Maaningan tuhoisa tulipalo ja tutkintalautakunnan raportti sai aikaan sen, että palvelutaloihin ja hoitolaitoksiin alettiin tekemään turvallisuusselvityksiä. Etenkin Tampereen aluepelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Seppo Männikkö on vienyt riskikohteiden sprinklausta eteenpäin määrätietoisesti.

Pirkanmaalla sprinklausta vaativista kohteista noin puolet on jo tehty. Se on eniten koko maassa. Pelastuspäällikkö Männikön mukaan kaikki kartoitetut palvelutalokohteet saadaan sprinklattua vuoteen 2012 mennessä. Koko maassa tavoite on asetettu vuoteen 2015.

Vaikka kaikkiin sairaaloihin ja vanhustentaloihin asennettaisiin sprinklerit, se ei poista koko ongelmaa. Suomessa kuolee senkin jälkeen länsimaalaisittain paljon ihmisiä. Miksi?

Suurimmat haasteet ovat vanhenevien sukupolvien yksityisasunnoissa. Suomi ikääntyy. Ihmiset elävät pitempään ja jäävät hyväkuntoisina eläkkeelle. Samaa tahtia kasvaa myös alkoholisoituneiden eläkeläisten määrä. Myös hyväkuntoisten eläkeläisten toimintakunto alenee iän myötä. Yksin asuva, juopotteleva vanhus on todellinen riskitekijä tulevaisuuden paloturvallisuudelle.

Vancouverin malli

Vancouver sijaitsee Tyynenvaltameren rannalla ja on yksi Kanadan vauraimmista kaupungeista. Suur-Vancouverin alueella asuu yli kaksi miljoonaa asukasta, itse kaupungissa 600 000. Suomen palo- ja pelastuspuolen ammattilaiset ovat käyneet tutustumassa, miten Vancouver oikein onnistui painamaan palokuolemat alas lähelle nollaa.

Vuosi 1973 oli Vancouverin palohistorian synkin: peräti 40 ihmistä sai surmansa. Vuosi oli käännekohta. Pelastuslaitos painosti Vancouverin päättäjiä muuttamaan paikallisia säännöksiä siten, että slummikorttelit ja riskiryhmien rakennukset sprinklataan. Näin myös kävi.

Tällä hetkellä noin 40 prosenttia Vancouverin kaikista asuintaloista on sprinklattu, mikä lienee yhdenlainen maailmanennätys. Parina vuotena kaupungissa ei ole menetetty yhtään ihmishenkeä tulipaloissa.

Miksi Suomessa ei sitten voitaisi poliittisella päätöksellä torjua palokuolemat, kuten Vancouverissa tehtiin? Kysyimme asiaa sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljaselta ja turvallisuusasioilla eduskuntaan ponnistaleelta Juha Hakolalta. Molemmat ovat tutustuneet myös Vancouverin malliin.

Poliisi-kansanedustaja Hakola piti sprinklausta hyvä vaihtoehtona, mutta vain uudiskohteisiin. Hän piti satsausta liian kalliina vanhoihin asuntoihin. Ritva Viljanen sen sijaan katsoi, että vanhusten asunnot täytyy varustaa tulevaisuudessa sammutusjärjestelmin. Hyvinvointivaltiolla siihen on varaa ja maksaja täytyy löytyä. Viljanen ei tosin maininnut kuka maksaja on: valtio, kunnat vai omaiset?

Eduskunta ei toki ole istunut kädet ristissä odottamassa tulevia palokuolematilastoja. Tuoreista lakiuudistuksista voidaan mainita muun muassa se, että uudisrakennusten palovaroittimet täytyy liittää jatkossa sähköverkkoon, mikä lisää niiden toimintavarmuutta.
Huhtikuun alusta 2010 kaikki Suomessa myytävät tupakat täytyy olla itsestään sammuvia.