Vinkkamies -kaupungin kapellimestari

1950-luvulla liikennevalot eivät olleet lediä, lasia ja metallia, vaan verta, lihaa ja valkoisia hansikkaita. Liikenteen sujuvuudesta huolehtivat vinkkamiehet.

Vinkkamiehen hommista ei selviytynyt kuka tahansa virkapukuinen, sillä työ vaati nopeaa hahmotuskykyä ja pettämätöntä rytmitajua. Todisteena tästä on komisario, joka halusi näyttää alaisilleen mallia. Mies nousi korokkeelle ja sai muutamalla kädenheilautuksella liikenteen totaaliseen sumppuun. Komisario astui arvokkaasti pöntöstä alas, kehotti konstaapeleja jatkamaan ja poistui vähin äänin paikalta.

Vinkkamiehet olivat liikenteen kapellimestareita, jotkut jopa tahtipuikkoa eli liikenteenohjaussauvaa myöten. Itsensä Kansallisbaletin johtajan, Doris Laineen kerrotaan sulavaa työskentelyä seurattuaan puhjenneen kadulla bravo-huutoihin. Tampereella ihastusta herätti vinkkamies Siren, jolla oli tapana turvata kauniiden naisten tie pysäyttämällä koko liikenne ja saattelemalla neito käsikynkkää kadun yli.

Vinkkamiehet olivat pidettyjä poliiseja. Joulupyhien aikaan pöntössä pönöttäminen oli kollegoiden parissa kadehdittua hommaa, sillä niin bussikuskit, sunnuntaiautoilijat kuin jalankulkijat toivat konstaapeleille joululahjoja liikenteenohjauspöntön juurelle.

valokuva: Poliisimuseo

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä