Aiheesta lisää
Punainen lippu ja sekuntikello -aika ennen peltipoliiseja
Kylmät poliisit muistavat autoilijoita vuosittain sadoilla tuhansilla sakoilla ja huomautuksilla, vaan toisin oli 50-luvulla. Silloin jokaisen sakon kirjoittamiseen tarvittiin useamman miehen työpanos.
Ensimmäiset poliisin käytössä olleet nopeudenvalvontavälineet olivat nimittäin punainen lippu, sekuntikello ja keskinopeustaulukko.
Virkavallan proseduuri oli siis seuraava: tiehen merkittiin kaksi ajonopeuden mittauspistettä. Auton ohittaessa ensimmäisen pisteen, heilautti konstaapeli punaista lippua. Tästä merkistä kellottaja laittoi aikarautansa tikittämään ja pysäytti sen puolestaan auton ylittäessä toisen mittauspisteen.
Mittauspisteen väliseen matkaan kulunutta aikaa verrattiin keskinopeustaulukkoon, joka kertoi oliko poliisilla syytä ryhtyä toimiin.
50-luvun kulkuneuvokanta oli itävoittoista, sillä länsiautojen myynti oli lisenssien varaista ja jonotusajat pitkiä. Vaan eivät itäkaaratkaan mitään prutkuttimia olleet, sillä esimerkiksi 50-luvun autoilijalle tyypillisen Moskvitsh 402:n huippunopeus oli 110 km tunnissa.
Esitysaika
Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.
YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan