Pasilan kulmilla poliisin kyydissä

Pasilan poliisi on noussut kulttimaineeseen samannimisen animaatiosarjan myötä. Niinpä ylikonstaapeli Kalle Lehmus käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kuvailee, kuinka jännää jokaisessa työvuorossa on.

- Koskaan ei pysty etukäteen ennustamaan, millainen työvuoro on tulossa. Pasilan piiri jakautuu niin moneen erilaiseen alueeseen, jotka kaikki ovat kovin omaleimaisia poliisin työn kannalta.

Joulunalusviikonloppu Pasilassa näyttää kuitenkin rauhalliselta. Lehmus ja partiokaverinsa, vanhempi konstaapeli Hanna Ulmanen pyörähtävät Munkkiniemen ostoskeskuksessa vain huomatakseen sen täysin rauhalliseksi. Partio jatkaa valvontatehtäviä Vaasanaukiolla Kallion kaupunginosassa. Aukiolla, jota kantaväestö kutsuu piritoriksi, kun se etenkin kesällä täyttyy mitä erilaisemmasta väestä.

Aukion reunalla mies yrittää auttaa naista pystyyn, mutta hieman väkijuomia nauttineen leidin jalat eivät ole kantaa. Partio menee miehen avuksi, mutta pian havaitaan, että lähellä asuvalla naisella ei ole kotiavaimia. Niinpä Lehmus ja Ulmanen päättävät tarjota naiselle kyydin Töölön kisahallin putkaan, jossa nainen pääsee yöksi suojaan pakkaselta. Juuri kun partio on käynnistämässä autoa, naisen miespuolinen kaveri kiikuttaa kotiavaimet ja nainen pääsee kuin pääseekin partion hellässä huomassa kotiinsa yöksi.

Ennen puolta yötä hätäkeskus ilmoittaa nuorista kaljavarkaista. Viisi nuorta miestä on kävellyt kahden mäyräkoiran kanssa ulos kulkematta kassan kautta. Pian partio äkkääkin tuntomerkkeihin sopivan viisikon, joista kaksi otataan mukaan, kun partio tarkistaa huoltoaseman valvontanauhalta, että juuri nämä miehet ovat vieneet oluet. Koko viisikko löytyy nauhalta, niinpä kaljat ulos kantaneelle kaksikolle räpsähtää kumpaisellekin päiväsakkoja näpistyksestä. Ja kertoimen kanssa, sillä pojat eivät ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, mitä varkausrikoksiin tulee.

Aamuyöstä partiolle tulee kiireellinen hälytystehtävä, sillä eräässä kerrostaloasunnossa epäillään asuntopaloa. Tupakalla ollut naapuri on haistanut savua, jota tupruaa asunnosta, josta kukaan ei vastaa ovikellon soittoon. Paikalle ehtineeltä palokunnalta kestää hyvä tovi päästä läpi asunnon ovesta, ja se tapahtuu melkein viime hetkellä, sillä asunto on täynnä savua ja palokaasut olivat vähällä koitua miesasukkaan kohtaloksi. Onneksi partion 206 työvuoro päättyi onnellisesti, pelkkään säikähdykseen.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä