Ravehuumaa ja rattijuoppoja Espoon yössä

Espoon Kilosta työvuoroon lähtivät vanhemmat konstaapelit Tero Kasper sekä Petri Pylkäs. Ensimmäisenä lähtivät he tarkistamaan Pacifique-trancefestivaalien sujumista Serenaan Espoon Korpilammelle. Paikalla oli uima-asuisia bailaajia satamäärin, ehkä enemmänkin, olihan kyseessä Pohjoismaiden suurin alan tapahtuma. Kaikki sujui rauhallisesti ja partio ehti jo poistuakin paikalta, kun paikalliset järkkärit soittivat, että eräs nuorukainen oli varastanut festareilla maksuvälineenä toimivia poletteja aimo kourallisen. Ei kun U-käännös ja ajattelematon näpistelijä autoon. Katuvaista nuorta miestä harmitti paitsi oman lavean tien päättyminen, myös hyvistä bileistä poistetuksi tuleminen.

Kalsarimies karussa

Liikennepartioinnin jälkeen tuli hälytys Suomenojalta, jossa pariskunta oli naapurin mielestä riidellyt aivan liian railakkaasti. Vaimoaan kurmoottanut mies oli kuuleman mukaan paennut metsään pelkissä kalsareissa. Koska baariin menemisestä oli uhonnut, kävi partio tarkistamassa läheiset pubit ja kahvilat, tuloksetta. Juuri kun partio oli jo luovuttamassa, syöksyikin kalsarimies eräästä lumihangesta esille. Kylmä ei miehen kielenkantoja kangistanut, sillä syyttipä hän vaimoaan kaikesta mahdollisesta. Oli totuus sitten mikä hyvänsä, sen yön miekkonen vietti poliisin pahnoilla ja aamulla sitten matka saattoi jatkua ihmisten ilmoille, kiitos Kasperin kotoa hakemien housujen.

Leppävaarassa kello puoli kahden aikoihin kävi partiomme auttamassa kollegoja, joilla oli vaikeuksia saada erittäin yhteistyöhaluton, kotonaan riehunut nainen aisoihin. Kyllä siihen neljä poliisia tarvittiinkin, että kiroileva, syljeskelevä ja piehtaroiva, pahansisuinen asukki saatiin poliisimaijaan. Kun se onnistui, tuli toinen auttamistehtävä, tällä kertaa Kivenlahteen. Siellä miehen nähtiin autoilevan humalassa kotiinsa mutta mies ei tahtonut ensimmäisen partion käskyjä uskoa. Kun tilanne meni painiksi, jäi epäilty rattijuoppo kuitenkin alimmaiseksi ja niinpä oli miehen syytä astella käsiraudat kilisten autoon. Mies oli autonsa vaurioista päätellen osunutkin johonkin mutta tarkempia tietoja tästä ei voinut olla, sillä mies kiisti autoa ajaneensa.

Kännikuski koheltaa

Vartin yli kolme osui Espoon keskuksen liepeillä partio sattumalta ulosajopaikalle, Nuori mies oli 90-asteen mutkassa vetäissyt autonsa 'hieman suoraksi' ja syynä tähän oli, mikäpä muukaan kuin, 1,3 promillen humalatila. Poliisikoirakin kävi autoa nuuhkimassa mutta ketään toista henkilöä ei autossa tiedetty olleen. Loppuilta menikin normaalin ravintoloiden sulkemisia vahtivan toiminnan merkeissä. Leppävaarassa kebabin syöjät olivat saada aikaan pienen kähyn mutta sinisten vilkkujen paikalletulo rauhoitti tilanteen kuin itsestään.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä