Abbotsford - Kanadan murhapääkaupunki

Siinä vaiheessa, kun kaksi suosittua lukiolaispoikaa ammutaan kuoliaaksi autoonsa syrjäisellä tienpätkällä, herää maaseutukaupungin poliisipäällikkökin ruususen unestaan. Poliisille tuntemattomat koulupojat olivat päättäneet tienata kavereita isommat taskurahat ennen kesälomaa. Tarina on tosi, onneksi ei kuitenkaan Suomesta.

Abbotsford on tyypillistä maanviljelysseutua Kanadan rajavyöhykkeellä, Vancouverin suurkaupunkialueella. Asukkaita siellä on läheinen Missionin alue mukaan luettuna noin 160 000. Kaupungissa on käyty parin vuoden (2008-2009) ajan huumejengien reviirisotaa, mutta miksi Abbotsfordissa, eikä esimerkiksi Vancouverissa?

- Miksi täällä? Vancouverin poliisi on tehnyt hyvää työtä ja työntänyt osan jengeistä maaseudulle, jossa poliisi ei ehkä ole niin paljon panostanut heihin. USAn rajan läheisyys tekee huumeiden ja aseiden salakuljetuksen helpoksi ja houkuttelevaksi, kertoo poliisipäällikkö Bob Rich.

Bob Rich muuten siirtyi Abbotsfordiin juuri Vancouverin apulaispoliisipäällikön paikalta. Huumeet tulivat päällikölle tutuksi jalkapohjien kautta jo konstaapelivuosina, jolloin hän partioi Vancouverin kantakaupungin pahamaineisilla kujilla.

Pahat Baconin pojat

Punaiset Skorpionit ja heidän kumppaninsa Baconin veljekset - Jamie, Jonathan ja Jarrod - hallitsivat lähiöiden huumekauppaa väkivaltaisin ottein Abbotsfordissa ja laajemmin Fraser Valleyn alueella. Muut jengit - etunenässä United Nations - eivät tästä pitäneet.

Abbotsfordin alueella tapettiin 11 ihmistä vuonna 2008 ja seuraavana vuonnakin yhdeksän. Suurin osa näistä henkirikoksista saa selityksensä huumeita levittävien jengien reviirisodalla. Erityisen vaarallista näytti olevan kaveruus ja yhteys Baconin veljeksiin.

Kaverukset 19-vuotias Ryan Richards ja 21-vuotias Sean Murphy löydettiin tapettuina maaliskuun viimeisenä päivänä 2009 eri puolilta Abbotsfordia. Ryan löytyi maatalousvaraston takaa nurmikentältä ja Sean syrjäiseltä parkkialueelta Bateman Parkista, autostaan kuljettajan paikalta, ratin taakse luhistuneena.

Eikä mennyt kuin neljä viikkoa, kun W. J. Mouat Secondary School -nimisen lukion oppilaat, siihen asti nuhteettomat 17-vuotias Dilsher Gill ja 18-vuotias Joseph Randay löydettiin niin ikään autosta tapettuna, vuoristoon vievän tien varresta.

Abbotsfordin kaltaiselle rajaseudulle on tyypillistä, että huumejengeihin liittyy nuoria keskiluokkaisista perheistä, esimerkkinä veljekset Bacon. Alatason diilereiksi voi helpon rahan houkuttamina pestautua ihan tavallisia koulupoikia, kuten Dilsher Gillin ja Joseph Randayn tapauksessa. Reviiritaistelut käydään nimenomaan lähiöissä ja lähiöistä.

Poliisi kampanjoi
jengejä vastaan

- Meillä on jengejä, jotka ovat tehneet paljon rahaa. He ovat markkinoineet nuorille, että on ”coolia” kuulua jengeihin. Ja se on vale. Niissä joko kuolee tai joutuu vankilaan. Me tarvitsemme paljon ennalta ehkäisevää työtä lasten ja heidän vanhempiensa parissa, kertoo Abbotsfordin poliisipäällikkö Bob Rich.

Bob Richin mukaan poliisi on kampanjoinut huumeita ja jengikulttuuria vastaan näkyvästi näiden surmatapausten jälkeen. Poliisipäällikkö arvelee poliisin tavoittaneen yhteensä 12 000 koululaista Abbotsfordissa erilaisin video- ja julistekanpanjoin.

Liekö syynä poliisin kampanjat vai muu asian saama yleinen huomio, henkirikosten määrä väheni 2010 Abbotsfordissa yli puoleen edellisvuodesta eli neljään tapaukseen. Kaksi noista neljäs surmasta liitettiin jengien välisiin riitoihin.

Bob Rich saakin karistaa harteiltaan kyseenalaista mainetta tuoneen viitan tittelistä poliisipäällikkönä Kanadan murhapääkaupungissa. Hän luovuttanee viitan mielellään vaikkapa Winnipegiin, joka tätä paikkaa on pitänyt perinteisesti hamalta -90-luvulta lähtien.

Murhatason laskukaava

Henkirikollisuuden tason laskukaava on yksinkertainen ja sama kaikkialla, joten lukuja on helppo verrata maiden välillä. Murhien vuosittaista määrää verrataan 100 000 asukasta kohti. Eli kun Abbotsfordissa tapettiin vuonna 2008 11 henkilöä, saatiin murhatasoksi 4;7.

Vertailun vuoksi todettakoon, että Suomessa henkirikollisuuden taso per 100 000 asukasta oli viime vuonna 2,6. Vaikka suhteellinen luku jää Abbotsfordista kauas, tapahtuu täällä kuudenneksi eniten henkirikoksia koko EU huomioiden. Meillä korkeita lukuja ei selitä jengikahakat, vaan keski-ikäisten, työttömien miesalkoholistien poikkeuksellinen väkivaltaisuus.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä