Kannattaako kertoa, jos peittää?

Poliisitoiminnan lähtökohtana on pitäytyä lain puitteissa. Poikkeuksen tekee salaisten pakkokeinojen sääntely. Niissä poliisi ja tuomioistuimet ovat edenneet osin nurinkurisesti. Lain sanamuodot ylittävä käytäntö on tullut ensin. Laki on muutettu vastaamaan käytäntöä vasta jälkikäteen. Nyt asian on huomannut eduskunnan apulaisoikeusasiamieskin (AOA).

Toimivaltuuksien ylityksestä on useita esimerkkejä. AOA Jussi Pajuoja luettelee tuoreessa päätöksessään telepakkokeinojen ja tolppalupien lavean käytön vuosituhannen vaihteessa. Samoin poliisi teki valeostoja jo ennen kuin oikeus kirjattiin lakiin, mikä tapahtui vasta 2005. Siihen asti olisi pitänyt pitäytyä ostotarjouksissa.

AOA Pajuojan mielestä poliisi on peitellyt peitetoimintaansa liiankin tehokkaasti. Kyse on pitkälti siitä, toteutuuko oikeudenmukainen oikeuskäsittely, jos toiminnan kohde ei missään vaiheessa saa tietää salaisesta operaatiosta? Tuomioistuinkaan ei pääse näin harkitsemaan operaation lainmukaisuutta.

Poliisi ei halua keskustella yksittäisistä operaatioista, jotta ne eivät paljastuisi eikä mukana olleiden peitehenkilöiden turvallisuus vaarantuisi. Eduskunta pääsee ottamaan kantaa poliisien salaisiin tutkintamenetelmiin tänä syksynä esitutkinta-, poliisi- ja pakkokeinolakipakettia puidessaan. Tämän takia asia on mitä ajankohtaisin ja julkista keskustelua täytyisi pystyä käymään.

Poliisin työkalupakkiin on tulossa mahdollisuus lievien rikosten tekemiseen, millä estettäisiin peitetoiminnassa olevien poliisien paljastuminen. Poliisin mukaan tilanne selkiytyy entisestään. Osa oikeusoppineista on toista mieltä. Esimerkiksi rikosoikeuden professori emeritus Pekka Koskinen katsoo, että poliisi astuu väärälle puolelle salliessaan virkamiehilleen oikeuden tehdä rikoksia.

Ulvilan ”Seppo”

Viime kesänä laajasti uutisoitu Ulvilan surma on tiettävästi ainoa tapaus, jossa poliisin peitetoimintaa on käsitelty sen kohdehenkilöitä koskevan oikeudenkäynnin yhteydessä. Niin sanottu Ulvilan Seppo oli oikeasti poliisimies, joka lähestyi surmatun leskeä tekeytyen poikaystäväkandidaatiksi.

Suomessa on tehty 2000-luvulla muutamia kymmeniä, korkeintaan sata valeostoa, eikä yhdestäkään ole kirjoitettu esitutkintapöytäkirjaan, saati että niitä olisi käsitelty oikeudessa, ainakaan vapaaehtoisesti. Huumejutut tunteva valtionsyyttäjä myöntää, että asia saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta siihen on kuitenkin luonnollinen selitys.

- Meillä on keskusrikospoliisin kanssa yhdessä sovittu kanta. Kun peitetoimintaa tai valeostoa ei käytetä näyttökeinona ja kun se selkeästi on tutkintaa suuntaava tai tiedustelullinen toimenpide, silloin siitä ei tehdä merkintää esitutkintapöytäkirjaan, kertoo Ari-Pekka Koivisto Valtakunnansyyttäjänvirastosta.

Julkisuudessa on kuitenkin puitu tapauksia, joissa valeostojen jälkeen on tullut pitkiäkin huumetuomioita, mutta valeostot on silti haluttu pitää piilossa. Myös AOA Jussi Pajuoja ihmettelee, ettei poliisilla tai syyttäjällä ole ollut tarvetta käyttää salaisilla operaatioilla saatuja tietoja tai esimerkiksi huume-erää todisteena oikeudenkäynnissä.

Esimerkiksi asianajaja Paul Perovuo katsoo, että kaksi hänen päämiestään ei ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä poliisin suorittamien valeostojen takia. Molemmissa tapauksissa keskusrikospoliisi oli käyttänyt välikätenä siviilihenkilöä.

Tapaus vahtimestari

-90-luvun tapauksissa keskusrikospoliisi oli käyttänyt apunaan etelä-suomalaista vahtimestaria. Vahtimestari tapaili huumekauppiaita huoltoasemilla. Kun vahtimestari poistui autosta, poliisi tuli paikalle ja pidätti huumekauppiaat. Yksi tapaus oli ehtinyt kiertää jo korkeimpaan oikeuteenkin ennen kuin KRP myönsi miehen olleen heidän tiedottajansa.

Vahtimestarin vajaan kahden vuoden tuomio törkeästä huumausainerikoksesta ja tähän yllytyksestä kumottiin korkeimmassa oikeudessa. Asia ehti olla 2001 jo toiseen kertaan esillä käräjäoikeudessa, mutta sielläkin vahtimestari jätettiin tuomitsematta. Koska tekojen aikaan ei ollut olemassa valeostoja koskevaa lainsäädäntöä, asianajaja Perovuon mielestä -90-luvun tapauksia pitäisi käsitellä törkeinä huumausainerikoksina.

Viiden vuoden tuomion -90-luvun lopulla saanut huumeiden myyjä, asianajaja Perovuon päämies, hakee tuomion purkua ja korvauksia sillä perusteella, että poliisi oli järjestänyt laittoman valeoston. Asialle määrätty tutkinnanjohtaja, syyttäjä Tapio Mäkinen Länsi-Uudenman syyttäjänvirastossa harkitsee parhaillaan, ylittyykö esitutkintakynnys. Viimeistään marraskuussa näemme, nouseeko vahtimestarin tapaus vielä kerran tutkintaan.

Tapaus poliisi-Mikke

Sen sijaan kesän 2006 valeostotapauksessa käytettiin siviilihenkilöä osittain tavalla, johon olisi Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan vaadittu poliisin toimivalta. Tuhansien ekstaasitablettien myynnistä tuomitut miehet uskovat, että poliisi järjesti heille ansan huumepiireissä tunnetun siviilihenkilön avulla.

Perovuon päämiehen mukaan huumepiireissä tunnettu siviilimies välitti poliisiksi myöhemmin paljastuneen "Mikken" hänen ystävänsä pakeille. Poliisi-Mikke tilasi miehiltä ekstaasia ensin 1000-2000 tablettia, mutta korotti tilausta myöhemmin 5000-10000 tablettiin.

Valeostopäivänä poliisi oli miesten kertoman mukaan rakentanut ansan, jossa siviilipukuiset poliisit "pidättivät" peitepoliisit Mikken ja tämän kollegan sekä veivät kassin, jossa piti olla maksu 10 000 ekstaasitabletista. Miehet menettivät myös ekstaasit, koska poliisi-Mikke oli käynyt tyhjentämässä maastokätkön.

Poliisi-Mikken tapaus liittyy keskusrikospoliisin edelleen vireillä olevaan huumepoliisitutkintaan. Helsingin käräjäoikeus vapautti krp:n poliisit vuosi sitten marraskuussa virkarikossyytteistä. Valtionsyyttäjä Jukka Rappe valitti tuomiosta hoviin. Huumausainerikoksesta tuomitut vaativat käräjäoikeuden tuomion mitätöintiä. Tuomitut ovat hakeneet asianomistajan asemaa valeostotapauksen käsittelyssä.

Poliisi ei kerro
- syyttäjä ei kuule

Epäselvien valeostosäännösten tulkinta on jätetty kenttämiesten harteille. AOA Pajuoja moittii poliisin ylijohtoa, joka ei ole ottanut valeostotoiminnan sisältöön asiallisesti ohjaavaa linjaa. Tämä on yksi syy, miksi Helsingin poliisilaitoksessa ei ole tehty valeostoja vuoden 2004 jälkeen.

Esitutkintayhteistyössä syyttäjien kanssa on myös kummallisia piirteitä: poliisi ei välttämättä halua kertoa, jos valeostoja on tehty, eivätkä syyttäjät toisaalta halua operaatioista kuulla. Valtionsyyttäjä Koiviston mukaan syy on siinä, ettei syyttäjille ole suotu samanlaista lakisääteistä kieltäytymisoikeutta kuin poliiseille olla kertomatta poliisin teknisistä ja taktisista tutkintamenetelmistä oikeudessa.

Valeostoihin liittyy läheisesti ongelma siitä, provosoiko poliisi toiminnallaan kohteitaan rikoksiin. Eli onko poliisi ostotarjouksellaan houkutellut myyjää tilaamaan maahan esimerkiksi huumeita, joita tänne ei olisi muutoin tilattu? Mikäli näin pystytään osoittamaan, ollaan jo aika lähellä tuomion purkua ja korvauskäsittelyä. Valeoston tarkoituksena olisi saada markkinoilta pois jo olemassa oleva huume-erä tai vaikkapa laiton ase.

AOA Jussi Pajuoja on menossa lokakuussa 2010 tarkastuskäynnille keskusrikospoliisiin. Oletettavasti valeostot ja peitetoiminta nousee Pajuojan käynnin yhdeksi teemaksi.