Karkotus vai kotoutus?

Vuonna 2005 noin 10-20 somalinuorta tehtaili ryöstöjä Helsingin rautatieaseman läheisyydessä. Yli sataa rikosta epäiltiin näiden nuorten tekemiksi. Nuoret elivät kahden kulttuurin välimaastossa, sopeutumattomuus ja seikkailunhalu ajoivat heitä rötöstelyyn.

Poliisi puuttui tilanteeseen paitsi esitutkinta- ja pakkokeinoin, myös viranomaisyhteistyöllä. Somalinuorten rikoskierteen katkaisemiseksi perustettiin projekti, jonka yhteydessä poliisi, sosiaaliviranomaiset ja somaliyhteisö tekivät tiivistä yhteistyötä.

Jokainen nuori otettiin vastaan yksilönä ja hänen tilanteensa kartoitettiin. Asemalla roikkumisen vaihtoehdoksi nuorille avattiin "olohuoneet" Ruoholahteen, Malmille ja Vuosaareen.

Helsingin sosiaalipäivystyksen nuorisoyksikössä sosiaaliohjaajana työskentelvä Mokhtar Abib oli tiiviisti mukana työskentelmässä projektissa. Hän kertoo, että puskaradion kautta nuoret saivat tietoa "olohuoneista", joissa oli tarjolla biljardipöytiä, mielekästä tekemistä ja aikuista juttuseuraa. Nuoret voivat keskustella ongelmistaan ammatti-ihmisten kanssa.

Luottamus rakentui pikkuhiljaa. Joidenkin kohdalla muutos parempaan vei kuukausia, toisilla rikoskierteestä pääseminen on kestänyt parikin vuotta.
- Jos puhutaan ryhmästä, minkä kanssa minä työskentelin, tilanne on nyt todella hyvä. Yksittäisiä tapauksia tietysti aina tulee. Aina löytyy ihmisiä, jotka eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä, Abib toteaa.

Määräaikaisen projektin päätyttyä olohuoneet lakkautettiin. Nuoria ei haluta erotella etnisen taustan perusteella, vaan toiveena on, että kaikki käyvät kuntien ylläpitämissä nuorisotaloissa.

Poliisi esittää karkottamista - maahanmuuttovirasto päättää

Poliisi esitti kolmen rikoksista tuomitun somalimiehen karkottamista. Yksi karkotus on toimeenpantu. Karkotettu syyllistyi pitkälti yli kahteen kymmeneen rikokseen – muun muassa pahoinpitelyihin ja törkeisiin ryöstöihin. Sosiaaliohjaaja Abib työskenteli kyseisen somalinuoren kanssa. Hän kertoo varoittaneensa tätä useaan otteeseen seurauksista, mikäli rikokset jatkuvat. Abib ei tiedä, miten Somaliaan karkotetun miehen elämä on jatkunut.

Apulaispoliisipäällikkö Jari Liukun mukaan maahanmuuttajien rikollisuutta koskevat samantyyppiset toimet kuin kansalaisiin ylipäätäänkin eli poliisin osalta painopiste on siirtymässä entistä enemmän ennalta estävään toimintaan.

Tämä tarkoittaa muun muassa poliisipiireihin sijoitettuja sosiaali- ja lähityöntekijöitä sekä lähipoliisitoiminnan kehittämistä.

Abibin mukaan ulkomaalaistaustaisten nuorten onnistunut kotouttaminen ehkäisee rikollisuutta. Kotoutumista edistää se, että nuoret oppivat kielen, opiskelevat ja pääsevät osallisiksi yhteiskuntaamme. Osa projektiin osallistuneista nuorista on saatu takaisin kouluun, muutamalle on löytynyt työpaikka.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä