Varas lääkevarastolla

 

-Tähän asti on ollut tällainen katvealue, jota ei olla ymmärretty. Hoitolaitoksissakin ihminen saattaa olla hengenvaarassa. Hoitohenkilökunnan pitäisi ymmärtää, että heidän joukossaan saattaa olla psykopaatti, joka nauttii siitä että hallitsee ihmisten elämää ja kuolemaa, pohti oikeuslääketieteen professori Pekka Karhunen Poliisi-TV:ssä 10.4.2008.

Professori Karhunen viittaa Ylisen epäiltyihin insuliinisurmiin, jotka lienevät pahimmat kuviteltavissa olevat seuraamukset siitä, että sairaanhoitaja ottaa lääkkeitä muuhun kuin siihen käyttöön, mihin lääkäri on niitä määrännyt. Syytteen mukaan nokialainen sairaanhoitaja oli käyttänyt oikeudetta haltuunsa saamaa insuliinia myös lapsen myrkytysyritykseen kurulaisella kesämökillä heinäkuussa 2007. Tästä tapauksesta rikossarjan tutkinta itse asiassa alkoi.

Riippumatta siitä, mikä nokialaisen 27-vuotiaan sairaanhoitajan tuomio tulee olemaan, kun se 21.11. Tampereen käräjäoikeudessa luetaan, tapaus on avannut terveysviranomaisten silmiä. Koska asiaan ei ole osattu kiinnittää huomiota aikaisemmin, on mahdotonta arvioida, kuinka monta suomalaista on menneinä vuosikymmeninä menettänyt henkensä niin sanottujen kuolemanenkeleiden käsissä.

Näiden mahdollisten hirmutekojen lisäksi lääkkeiden hävikki hoitohenkilökunnan koteihin itselääkintään on ilmeisen yleistä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on kiinnittänyt asiaan huomiota. Lääkevarastojen kulunvalvontaa onkin pyritty viime aikoina kiristämään sairaaloissa Lääkelaitoksen ohjeiden mukaan.

Poliisista TAYSiin

Ylikonstaapeli Jussi Komokallio astui vuosi sitten sinisestä virkapuvusta määräaikaiseen Tampereen yliopistollisen sairaalan turvallisuuspäällikön virkaan. Poliisina hän on ollut kehittämässä nimenomaan kenttäjohtajan työtä, mistä ansioista hänet valittiin Vuoden poliisiksi 2002. Turvallisuusjohtaminen on hänelle siis varsinaisen ammattinsa kautta tuttua ja poliisimiehen kokemuksella hän on kiinnittänyt huomiota muun muassa ison sairaalan lääketurvallisuuteen.

Vuoden pesti alkaa olla takanapäin. TAYS:n turvallisuuspäällikkönä Komokallio vertaa sairaalaa ja poliisia:

- Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on henkilökuntaa yli 8000 henkeä. Virkapukuisia poliiseja on vähemmän. Ei siis ole ihme, että aina joku syyllistyy väärinkäytöksiin, jopa rikoksiin.

TAYS:ssa on Komokallion mukaan jatkuvasti toistatuhatta erilaista keikkatyöläistä tai extraajaa. Kaikkia on mahdotonta valvoa. Lääkekontrollia on kuitenkin tiukennettu: lääkevarastojen kulunvalvontaa ja kameravalvontaa on lisätty.

Sairaanhoitopiirissä uusittiin vastikään ohjekirje, jonka mukaan väärinkäytökset saatetaan esimiesten kautta johdon tietoon ja jos on syytä epäillä rikosta, asia saatetaan aina objektiiviseen poliisitutkintaan. Turvallisuuspäällikkö Komokallion mukaan TAYS:ssa on tällä hetkellä joitakin vähäisiä rikosepäilyjä poliisin tutkinnassa, myös yksittäisiä lääkevarkauksia.

Tuhat pilleriä kotiin

Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa lääkekontrollin ongelmiin herättiin viime vuonna. Päivystyspoliklinikan omassa lääkeseurannassa havaittiin tavallista suurempi hävikki. Asia annettiin poliisin tutkittavaksi. Tutkinnassa selvisi, että sairaanhoitaja oli hamstrannut lääkevarastosta jostakin syystä yli tuhat tablettia kotiinsa.

Rikoskomisario Pekka Kiiski Hämeenlinnan poliisista kertoo, että kyseisen sairaanhoitajan tapauksessa ei löytynyt viitteitä laittomasta katukaupasta. Muutenkaan Kiiski ei nähnyt sairaalasta vietyjä lääkkeitä suurena huumeongelmana. Suurin osa pimeillä markkinoilla liikkuvista huumaavista lääkkeistä on hankittu joko laillisilla tai laittomilla resepteillä.

Kanta-Hämeen keskussairaalan johtajaylilääkäri Markku Järvinen ei pitänyt tuhannen pillerin keräämistä lääkevarastosta omaan kotiin erityisen isona asiana siihen nähden, millaista lääkearsenaalia sairaalassa pyöritetään. Vielä vuosi sitten Järvinen kommentoi MTV3:n uutisille, että lääkekulttuuri on rapautunut Suomessa.

Johtajaylilääkäri Järvinen piti tervehdyttävänä sitä, että lääkevarkaus tuli ilmi ja ongelmaan on pystytty puuttumaan. Kanta-Hämeen keskussairaalassa on lisätty teknistä valvontaa samalla tavalla kuin TAYS:ssakin. Sairaalan remontti vuosi sitten helpotti kulkemista lääkevarastolla.

Sairaanhoitaja tuomittiin Hämeenlinnan käräjäoikeudessa tämän vuoden maaliskuussa varkaudesta, huumausainerikoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 70 päivän ehdolliseen vankeustuomioon ja 30 päivän oheissakkoon.

Tämä jutun varsinainen uutinen taitaa olla siinä, että kenelläkään tässä maassa ei oikeasti ole tietoa eikä käsitystä siitä, kuinka paljon sairaaloista viedään lääkkeitä koteihin tai ties minne. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella ei ole asiasta tilastoja. TEO:n käsitys siitä, että lääkehävikki on maassamme kasvanut, perustuu sille tehtyjen kanteluiden määrän kasvuun. 

Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 6. marraskuuta 2008

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä