Lahjoituksesta ei saa tavaraa vastineeksi

Monenlaiset yhdistykset ovat kiinnostuneita kansalaisten hyvästä sydämestä antamista lanteista. Lahjoittamisen kulttuuri on Suomessa melkoisen uusi ilmiö, sillä meillä on pitkät perinteet siitä, että valtio avustaa hyväntekeväisyys- ja muita yhdistyksiä.

Lahjoitusten kerääminen on kilpailua siitä, kuka parhaiten onnistuu vetoamaan kansalaisten tunteisiin. Kukapa nyt voisi kieltää apuaan nälkää näkevältä tai sairaalta lapselta. Tai maamme itsenäisyyden puolesta taistelleelta veteraanilta.

Mutta siellä, missä liikkuu hyväntahtoisia ihmisiä, liikkuu myös suuria summia rahaa ja sinne löytävät tiensä myöskin keräyshuijarit. Viime aikoina lehdissä on raportoitu useista suurista keräyksistä, jotka ovat päätyneet käräjille. Rahat ovat avuntarvitsijoiden sijaan päätyneet huijareiden omaan taskuun.

Viimeksi vangittiin Malttia -liikennevalistuskampanjan alulle pannut mies. Liikenneaapisia ja turvaliivejä lapsille lahjoittaneen yhdistyksen puuhamiestä epäillään törkeästä petoksesta, rahankeräysrikoksesta ja törkeästä petoksesta.

Sisäasiainministeriö Arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö, hallitusneuvos Jouni Laiho sanoo, että keräyshuijaukset ovat työläitä tutkia, sillä jutuissa saattaa olla jopa 55 000 asianomistaa, huijattua henkilöä tai yritystä.

Miksi mahdollista?

Koska isot keräyshuijaukset ovat olleet mahdollisia, laissa täytyy olla jokin porsaanreikä, joka ne on mahdollistanut. Uudessa, vuonna 2006 voimaan tulleessa lainsäädännössä reiät tukittiinkin, mutta 1990-luvun puolivälistä 2000-luvulle keräyksillä onnistuttiin huijamaan.

Ongelman ovat itse asiassa panneet alulle aivan lailliset ja niin sanotusti kunnolliset yhdistykset, jotka 1990-luvun puolivälissä ryhtyivät hämmentämään lahjoittamisen ja tavarakaupan käsitteitä. Yhdistykset ryhtyivät tarjoamaan kansalaisille mahdollisuutta lahjoittaa rahaa ja saada siitä muistoksi jonkin esineen, esimerkiksi lehtitilauksen tai kalenterin. Huijarit äkkäsivät mahdollisuutensa siinä, että kun kansalaisille puhuttiin keräyksen yhteydessä lahjoituksesta, verottajalle huijarit kertoivat käyvänsä puhtaasti tavarakauppaa.

- Ja laissa nimenomaan lähdetään siitä, ettei mitää vastiketta anneta, Laiho kertoo.

Tosin eduskunnan päätöksellä vastike voi olla jotain arvotonta, kuten tarran tai pinssin kaltainen.

Sisäministeriössä keräysten väärinkäyttö huomattiin pian, mutta kun juttuja lähdettiin ajamaan rahankeräysrikoksina, niitä ei tutkittu kunnolla ja syyte jätettiin usein nostamatta. Niinpä ministeriössä päätettiin kokeilla virittää juttua törkeänä petoksena, koska kyse oli suurista summista rahaa ja selkeästä suunnitelmallisuudesta. Näin jutut päätyivät vihdoin käräjille saakka ja tuomioita on tullut.

Hallitusneuvos muistuttaa, ettei kenekään pidä lahjoittaa, mikäli ei tiedä, mikä viranomainen keräykseen on antanut luvan. Kansalaisten tiedonsaanti paranee, kun sisäministeriö myöhemmin avaa kautta aikojen ensimmäisen yleisölle avoimen poliisirekisterin, johon tullaan rekisteröimään kaikki luvalliset keräykset.