Musiikki on Suomessa henkeä ja terveyttä arvokkaampaa

"Syytetty velvoitetaan suorittamaan tekijänoikeuslain 57 § 1. momentissa tarkoitettuna hyvityksenä asianomistajille yhteensä 307 450 € korvauksia". Näin lukee papereissa, jotka asianajaja on lähettänyt Mikalle käräjäoikeuden istunnon jälkeisenä päivänä. Korvausten lisäksi tuomio sisälsi 4 kk ehdollista vankeusta. Tähän viime viikolla käräjäoikeuden tekijänoikeusrikoksesta antamaan päätökseen johtaneet tapahtumat saivat alkunsa vuoden 2006 ensimmäisenä päivänä, kun Mika perusti tiedostojenjakosivuston. Chattaamisen ja tietovisojen lisäksi sivuston kautta pystyi jakamaan musiikkia, elokuvia ja tietokoneohjelmia.

Warettaminen tarkoittaa tekijänoikeuksilla suojatun materiaalinen laitonta lataamista netissä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen pari vuotta sitten tekemän tutkimuksen mukaan se on yleisin nuorten tekemä rikos. Viisi- ja kuusitoista-vuotiaista kaksi kolmesta oli warettanut viimeisen vuoden aikana ja heistä kolmannes teki niin päivittäin. Suurin osa perustelee lataamistaan uusien juttujen testailuna, jonka jälkeen hyväksi haettu musiikki tai peli haetaan kaupasta. Tilastot kuitenkin kertovat, että vain 10 %:a kasvattaa ostojaan waretuksen seurauksena. Suurimmalla osalla ostomäärä pysyy ennallaan tai vähenee.

Mikakaan ei katso tehneensä mitään isompaa väärää.
- Kaipa se rikos on, koska laki asian niin määrittelee. Omasta mielestäni en kuitenkaan ole tehnyt väärin ja ainakaan en ylläpitänyt sivustoa jakaakseni porukalle materiaalia. Se oli omaksi iloksi enkä mä ajatellut tekeväni mitään rikollista tai laitonta, Mika pohtii.
Hän ei sivuston ylläpitämisellä ansainnut rahaa, mutta oikeus katsoi asian olevan merkityksetön.

Mikan tekemisiä netissä oli seurattu useamman kuukauden ajan, ennenkuin poliisi kesäkuussa 2007 iski hänen asuntoonsa.
Hänen mielestään poliisin olisi pitänyt puuttua aiemmin eikä antaa vain jatkaa tekemisiä. Kotietsinnässä kaikki sivujen pyörittämiseen tarvittavat laitteet päätyivät takavarikkoon ja Mika kävi kuulusteluissa. Silti hän päätti jatkaa toimintaansa.
- Kolmen kuukauden päästä laitoin uudet sivut pystyyn. Se oli päähänpisto, kertoo Mika, joka ei osaa kertoa järkevää motiivia tekonsa uusimiselle. Lokakuussa 2007 edessä oli uusi kotietsintä ja takavarikko.

- Kuulusteluissa poliisi sanoi, että tästä mun asiasta tehdään varoittava ennakkotapaus. Ennen Mikan tuomiota ennakkotapaukseksi ehti kuitenkin Finreactor-sivuston ylläpitäjien korkeimman oikeuden istunto. Tämä tuomio on ensimmäinen kerta, kun eurooppalainen tuomioistuin on vahvistanut piraattipalvelun tarjoamisen rangaistavaksi kaikissa oikeusasteissa. Päätekijät maksavat asianomistajille yhteisvastuullisesti 700 000 € vahingonkorvaukset.

Mikan maksettavaksi määrätty 300 000 € vahingonkorvaus on miehen mielestä epäoikeudenmukainen tuomio.
- Olisin toivonut korvauksia, jotka olisi edes mahdollista suorittaa. Tuosta summasta en saa edes korkoja maksettuja ikinä.
Mika ja hänen asianajajansa ovat valittaneet tuomiosta hovioikeuteen.
- Jos korvaukset pysyvät noin suurina, mun ei kannata käydä töissä. Jään työttämäksi enkä ota ota enää ikinä mitään vastaan.

Tekijäoikeusrikos on rikos muiden joukossa, mutta miksi musiikki on niin paljon henkeä ja terveyttä rahallisesti arvokkaampaa? Pahoinpidellyt eivät usein saa tekijältä mitään ja esimerkiksi tapon yrityksestä uhri saa vahingonkorvauksia keskimäärin hieman yli 2000 €.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä