Oulun murhat -poikkeus suomalaisessa henkirikollisuudessa

Jo kaksitoista vuotta on kulunut siitä, kun oululaisessa Tuiran kaupunginosassa murhattiin eläkeläispariskunta Aili ja Toivo Lempinen. Vielä näiden vuosien jälkeenkään poliisi ei tiedä, miksi säntillistä elämää kuoroharrastuksen ja yhdistystoimintaa harrastanut parskunta surmattiin.

Lempiset eivät liikkuneet epäilyttävissä piireissä tai lähikapakoissa. Kyse ei siis ollut alamaailman tai päihdeporukan välien selvittelystä, eikä suomalaisittain tyypillisestä perheväkivallasta. Rikosylikomisario Kari Rantanen on ollut jutun tutkinnanjohtajana alusta alkaen. Hänen mukaansa tapauksesta on saatu poikkeuksellisen vähän vihjeitä. Satoja henkilöitä on kuultu ja viisi on ollut kiinniotettuna tapauksen johdosta. Kaksi henkilöä ehti kuolla, ennen kuin poliisi kerkisi heitä jututtaa.

Tärkein vihje on edelleen havainto hopeiseen haalariin ja mustaan vyöhön tai vyölaukkuun pukeutuneesta, salkkua kantaneesta miehestä. Häntä poliisi ei edelleenkään ole tavoittanut. Rantanen on vakuuttunut, että tietoa on, mutta sitä ei kerrota poliisille.

- Syynä voi olla esimerkiksi se, että ei haluta sekaantua toisten asioihin tai pelätään mahdollisia hankaluuksia, tai jopa kostoa, Rantanen pohtii.

Syyllisyys kalvaa

Oli tekijä hopeahaalarinen mies tai ei, kauan tekijä on saanut syyllisyyttään kantaa.

-Useimmat ihmiset tuntevat syyllisyyttä. On jopa sellaisia henkilöitä, jotka tuntevat syyllisyyttä asioista, joita eivät ole koskaan tehneet, vaan pelkästään ajatelleet, kertoo vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma psykiatrisesta vankisairaalasta.

Lauerman mukaan rikoksentekijöissä on joukko ihmisiä, joilla on niin sanottuja psykopaattisia taipumuksia ja heillä ei ole taipumusta tuntea syyllisyyttä. Osa ihmisistä myös kykenee selittämään pahat tekonsa itselleen niin, ettei syyllisyyttä tarvitse kokea - se nimittäin on hyvin tuskallinen tunne.

Elokuvamaiseen tyyliin kuvitellaan usein, että ihminen tunnustaa menneisyyden pahat tekonsa kuolinvuoteellaan. Lauerman mukaan tällainen on kuitenkin harvinaista, sillä ihmiset ovat huolissaan jälkimaineestaan. Lisäksi on ihmisiä, jotka kykenevät elämään tekojensa kanssa syyllisyyden painamatta. Tällaiseen ihmiseen muiden on usein vaikea samaistua.

-Syyllisyys voi pitkään jatkuessaan suistaa ihmisen depressioon tai jopa itsemurhaan, muistuttaa Lauerma.

Ihminen voi kokea vapautuneisuuden tunteen esimerkiksi uskoon tullessaan. Tällöin hän helposti edellyttää muidenkin miltei automaattisesti antavan anteeksi hänen pahat tekonsa, koska kokee Jumalankin tehneen niin. Kaikkiaan syyllisyys on kuitenkin varsin hyödyllinen tunne:

- Jos ihmiset eivät lainkaan kykenisi tuntemaan syyllisyyttä, meidän yhteiskuntamme lakkaisi toimimasta.

Epätavallinen teko

Vaikka Lempisen eläkeläispariskunnan murha tuntuu järkyttävältä, mihinkään pelkoon ei ole aihetta. Teko on epätavallinen ja Kari Rantanen tietää, minkä tyyppiseen suuntaan suomalainen henkirikollisuus on matkalla.

- Nykyään henkirikoksissa tekijänä on yhä useammin nuori henkilö ja nainen. Aseet, etenkin teräaseet tekovälineenä ovat yleistyneet.

Rantanen ihmettelee, kuinka mitättömiltä tuntuvat sanaharkat toisinaan riittävät motiiveiksi äärimmäisiin tekoihin.

Tuiran murhista on kulunut aikaa, ja jo moni ensilumi on peittänyt teon jäljet. Aika vaikeuttaa poliisin työtä, mutta työ jatkuu silti, onhan rikosnimikkeenä murha, joka ei vanhene koskaan.

- Tällainen juttu, niin kauan kuin se on selvittämättä, on piikkinä lihassa niin tutkijalle kuin tutkinnan johtajallekin. Se on mielen päällä ja lähtökohtana on, että se pitää saada selvitettyä.