Perätön rikosilmoitus

Viime syksynä poliisi haki silminnäkijävihjeitä ulkomaalaisjoukkion tekemästä raiskauksesta Raisiossa. Uhrin valokuvasta tekemän tunnistuksen perusteella poliisi pidätti yhden miehen kolmeksi vuorokaudeksi. Mies todisti olleensa rikoksentekohetkellä muualla, ja valvontakameran kuvien ja televalvontatietojen perusteella todettiin, että koko rikos oli keksitty juttu.

Pidätettynä ollut mies teki asiasta tutkintapyynnön poliisille, ja oikeudessa rikosilmoituksen tehneen naisen todettiin syyllistyneen perättömään lausumaan esitutkinnassa, väärään ilmiantoon ja törkeään kunnianloukkaukseen. Tuomioksi tuli kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta, ja korvauksia lankesi maksettavaksi noin 9 000 euroa.

Tässä tapauksessa seuraus perättömästä rikosilmoituksesta ja väärästä ilmiannosta oli hyvin vakava: epäillyksi joutunut mies joutui pidätetyksi, ja hänen ylleen levisi epäilyksen varjo. Samalla kaikki paikkakunnalla olevat ulkomaalaistaustaiset miehet joutuivat epäilyksen alaisiksi.

Harvinainen mutta vakava rikos

Rikosilmoitus on syytä tehdä aina, kun epäilee joutuneensa rikoksen kohteeksi. Poliisi joutuu kuitenkin tekemään työtä myös tahallaan tehtyjen perättömien rikosilmoitusten ja väärien ilmiantojen parissa.

Yleensä perättömien rikosilmoitusten tutkinta lopetetaan jo melko alkuvaiheessa esimerkiksi näytön puutteen vuoksi. Jos ilmoituksessa on osoitettu joku rikoksen tekijäksi, väärän ilmiannon kohteeksi joutunut voi kuitenkin tehdä puolestaan tutkintapyynnön kunnianloukkauksesta.

Perättömiä ilmoituksia tehdään monenlaisista rikoksista. Vakuutuskorvauksia haetaan kadotetusta omaisuudesta tai auto ilmoitetaan varastetuksi sen jälkeen, kun se on itse ajettu ojaan. Suutuspäissään voidaan ilmoittaa kaverin ajelevan autoa humalassa tai naapurin tekevän kiusaa.

- Lähtökohta on tietysti se, että kun ihminen tekee poliisille ilmoituksen, hän puhuu totta. On valitettavaa, että aina ei näin ole, toteaa vanhempi rikoskonstaapeli Ville Hahl Turun poliisista.

Ilmoituksia myös seksuaalirikoksista

Tarkkoja tilastoja täysin perättömien rikosilmoitusten määristä ei ole. Usein kyse on siitä, että osa ilmoituksesta on totta ja osa ei. Seksuaalirikosten parissa työskentelevän Hahlin tuntuma on, että seksuaalirikoksista tehdään epäselviä rikosilmoituksia enemmän kuin muista rikosnimikkeistä.

Varsinkaan seksuaalirikoksen uhrin ei ole helppo marssia poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta. Monet jättävätkin sen kokonaan tekemättä häpeän tai itsesyytösten vuoksi. Toisaalta perätön ilmoitus juuri seksuaalirikoksesta on suhteellisen helppoa tehdä, koska rikos on vaikea todentaa.

- Harvinaista on, että joku ilmoittaa jonkun toisen seksuaalirikoksen tekijäksi. Yleisempää on, että asianomistaja hiukan kaunistelee asiaa itselleen edullisemmaksi. Arviolta joka viidennestä jutusta löytyy jotakin epäselvää poliisin kannalta, eli asianomistajan kertomus ja muut poliisin suorittamat tutkimukset eivät kohtaa, Hahl kertoo.

Yksi tyyppiesimerkki on alle kouluikäisten lasten huoltajuusriidat. Lasten äiti voi syyttää isää lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä varmistaakseen lapsen huoltajuuden itselleen.

Uskaltaako rikosilmoituksen tehdä?

Rikosilmoitusta ei kuitenkaan ole syytä jättää tekemättä sen perusteella, että voi itse joutua syytetyksi.

- Tavalliselta kansalaiselta ei voida vaatia, että hän tietäisi rikoksen tunnusmerkistöt tarkalleen. Se vaaditaan, että ilmoitusta tehdessä kerrotut asiat ovat oikeasti tapahtuneet, kertoo kihlakunnan syyttäjä Jouko Lehtinen Varsinais-Suomen syyttäjänvirastosta.

Jos kuulustelussa valehtelee asianomistajan ominaisuudessa, kyseessä on perätön lausuma. Maksimirangaistus siitä on kaksi vuotta vankeutta. Jos nimeää henkilön valheellisesti sellaiseen tekoon, mitä hän ei ole tehnyt, kyseessä on väärä ilmianto. Rangaistus voi olla kolme vuotta vankeutta.

Poliisin on suhtauduttava jokaiseen rikosilmoituksen tekijään vakavasti – mutta myös löydettävä ne, jotka eivät puhu totta. Perättömästä rikosilmoituksesta ja väärästä ilmiannosta kärsii paitsi syyttömänä syytetty, myös kaikki ne, jotka ovat oikeasti rikoksen uhreiksi joutuneet.

Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 16. lokakuuta 2008

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä