Poliisille räätälöidyt vaatteet

Poliisin työssään käyttämät vaatteet suunnitellaan Poliisin
tekniikkakeskuksessa, joka pari vuotta sitten alueellistettiin Helsingistä
Kuusankoskelle.

Vaatesuunnittelija Sari Kuusiston ensimmäinen projekti oli poliisin kevyt
suojaliivi, jonka suunnittelu aloitettiin vuonna 1992. Suojaliivissä on
parikymmentä kerrosta suojamateriaaleja, mikä tekee siitä helposti kankean
päälläpidettävän.

- Tavoitteena oli tehdä liivistä mahdollisimman istuva, vartaloa myötäilevä.
Liiviä pidetään päällä koko työvuoron ajan ja siitä ajasta huomattava siivu
kuluu autossa istuen.

Viranomaisvaatteita suunnitellessa pitää muistaa lainsäädännön vaatimukset.
Poliisin tapauksessa esimerkiksi värimaailma on suhteellisen rajoitettu.
Silti virkavaatteen suunnittelussa pyritään tekemään visuaalisesti
hyvännäköinen tuote.

- Tavoitteena on tehdä haluttu tuote, joka puetaan ylle mielellään. Siinä
mielessä työvaatesuunnittelu ei ero mitenkään muotimaailmasta.

Yksi Kuusiston tämänhetkisistä projekteista on uuden poliisikoiranohjaajan
haalari. Poliisi pitää voida tunnistaa poliisiksi vaatteistaan, mutta
työturvallisuussyistä koiranohjaajat haluaisivat olla huomaamattomia. He
haluaisivat mahdollisimman tumman vaatteen. Vaatteessa olevien merkkienkin
pitäisi olla mahdollisimman samanväriset pohjan kanssa.

- Jos haalarin mallirunko onnistuu hyvin, me voimme jatkossa käyttää sitä
myös kenttäpoliisille. Silloin on ilman muuta mahdollista kokeilla erilaisia
värityksiä, vaikkapa kirkkaan sinisiä vetoketjuja tehosteina.

Vaatesuunnittelijalla on apunaan työryhmä, joka koostuu suunniteltavan
vaatteen loppukäyttäjistä. Ryhmän jäsenet koekäyttävät vaatteita ja antavat
palautetta. Haalarin suunnitteluprojekti saattaa kestää vuodenkin ennen kuin
vaate on saatavilla kaikille poliiseille.

Poliisin tekniikkakeskuksen kautta kulkee käytännössä kaikki poliisin
käyttämä tavara aluspaidoista maijoihin. Tekniikkakeskuksella on kolmen
myymälän lisäksi verkkokauppa, jossa on saatavana yli kolmetuhatta
artikkelia. Näitä tavaroita myydään vain poliiseille ja hätäkeskuslaitoksen
väelle.

Lisää aiheesta:

www.poliisi.fi/ptk

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä