Poliisin ja valokuvaajan silmä

Kun Sami Hätönen aloitti poliisin hommat, hän toi valokuvausharrastuksensa myös työpaikalle. Jotkut kuvat ovat sittemmin päätyneet ahkeraan käyttöön poliisin viestintämateriaaleihin - luomaan osaltaan raikasta kuvaa viranomaisesta. Mutta kaikki alkoi jo lapsena, kun Sami oli poliisin poika.

- Tiesin vain isän työkavereita. Tiesin, miltä poliisiasemalla näyttää, miltä poliisiauto näyttää, mutta itse työstä tiesin aika vähän. Ehkä ne jutut, mitä kerroin kavereille, taisivat olla enemmänkin omasta päästä keksittyjä kuin isän kertomia.

Sami Hätönen on kuvannut jo lapsesta saakka. Poliisiksi päästyä tuntui luonnolliselta jatkaa kuvaamista. Poliisin työn kuvaaminen kenttäolosuhteissa on sikäli haastavaa, että se ei saa haitata virkatehtävän hoitoa. Aluksi kohteina olivatkin poliisiautot, yön ja aamun hiljaisina hetkinä.

Kun kamera kääntyi kohti työtovereita, se herätti aluksi ihmetystä. Vielä kymmenen vuotta sitten joka paikassa läsnä oleva kamera ei ollut tavallinen näky.

- Jollain pelireissulla - muistan, että digikamera löytynyt linja.-auton roskiksesta, ihan huumorimielellä, mutta kuitenkin.

Ei virallista, mutta kuitenkin

Mielenosoituksen tai suuren yleisötapahtuman keskellä Hätönen keskittyy yleensä kuvaamaan poliisitoimintaa. Mitä poliisit tekevät siellä, miten poliisi näkee sen tilanteen. Se erottaa hänen kuvansa muiden kuvaajien kuvista.

Se, että myös kuvaajalla on yllään sininen univormu, auttaa häntä sulautumaan poliisien joukkoon. He hyväksyvät hänet joukkoonsa kuuluvaksi.

- Minulla on ollut pääsy tilanteisiin, joihin en olisi päässyt ilman virkapukua. Sitä kautta olen pystynyt ikuistamaan ne tilanteet aitoina.

Sami Hätösen kuvat näkyvät myös poliisin viestintämateriaaleissa, vaikka hän ei poliisin virallinen valokuvaaja olekaan. Toistaiseksi ainoa kuvauskeikka, jonne hänet erityisesti pyydettiin mukaan kuvaamaan, oli Yleisurheilun MM-kisat vuonna 2005. Hän kuvasi kisojen aikana poliisin yleisölle näkyvän toiminnan lisäksi myös sitä puolta, minkä yleensä näkee vain viranomainen.

Syyskuussa 2006 Hätönen oli vapaa-ajallaan kaverinsa kanssa kuvaamassa Smash ASEM mielenosoitusta.

- Siellä minulla ei ollut sitä etua puolellani, että poliisit olisivat tunteneet minut. He suhtautuivat minuun varmaan samoin kuin kehen tahansa kuvaajaan.

Kaverukset pääsin tapahtumien keskipisteeseen postitalon eteen ja heidät piiritettiin. He ajautuivat postitalon portaille kuvaamaan ja paikalle tuli eräs mies kysymään, että mitäs miehiä olette. Hätönen vilautti poliisin virkamerkkiään, mutta sanoi olevansa vapaa-aikaa viettämässä.

- Mies sanoi sitten, että hänellä on toimisto tuossa postitalossa. Mentiin sinne ja juotiin lämmintä kahvia. Ja minä roikuin ikkunasta ja otin paraatipaikalta kuvia mielenosoituksesta. Tunnelma oli ainutlaatuinen, suorastaan poikkeustila. Yleensä sellaista näkee Suomessa vain elokuvissa.

Valokuvaajan silmä / poliisin silmä

Valokuvausharrastuksen parissa Hätönen pyrkii tekniseen täydellisyyteen. Poliisipartiotyössä hän on joutunut kuvaamaan myös erityyppisiä rikospaikkoja. Niissä kuvissa keskitytään itse asiaan, tilanteen tai jonkun henkilön vammojen dokumentoimiseen.

- Tietenkin sen voi tehdä tavalla, joka tuo tunnelmia esiin tai toisenlaisia perspektiivejä, ettei otetakaan ihan normaalista näkökulmasta seisaaltaan.

Esimerkiksi liikenneonnettomuuspaikoilta kuvatuissa kuvissa on tärkeää, että perspektiivi on sama kuin mahdollisella autoilijalla, joka on siellä ajanut. Parin metrin korkeudesta kuvattuna näkymä ei ole sama kuin auton sisältä nähtynä.

- Poliisin rikospaikkakuviin ei kuulu tunnelman hakeminen sinänsä, mutta ei kai tunnelman läsnäolo kuvassa varmaan haittaa, jos kuitenkin itse asia tulee myös selväksi.