Rahan hajua ei voi peittää

Raha ja huumeet liittyvät erottamattomasti yhteen. Rahaa haistavat koirat ovatkin jo valmiiksi huumekoiria. Pauli Svedin ohjaama Aapo on löytänyt tähän mennessä kuutisenkymmentätuhatta euroa rikoshyötyä.

- Rahassa on joku tietty ominaishaju, minkä koira haistaa. Haju, jota ei pysty piilottamaan. On merkannut useamman maan valuuttaa, muun muassa Viron, Latvian, Unkarin ja Thaimaan seteleitä.

Aapon jättipotti

Koska rahakoiria on Suomessa vasta kaksi, niillä on periaatteessa koko maa työalueena. Reilu vuosi sitten Pauli Sved lensi Aapon kanssa Kemiin etsimään maakauppojen yhteydessä kavallettua rahaa.

- Meille annetaan paikat, mitkä koiran pitäisi haistella. Sitten jutun tutkijat hoitavat oman työnsä. Minun ei tarvitse tietää siitä jutusta enempää.

Kemissä kavallettu setelipino löytyi erään liikehuoneiston takahuoneesta. Rahat oli piilotettu roskiin menevän tavaran sekaan.

- Sieltä löytyi lipas, jossa oli muistaakseni 25 000 euroa.

Koiran nopeus herättää epäilyksiä

Niin raha- kuin huumekoirakin nopeuttaa tutkijoiden työtä. Koiralla menee ihmistä vähemmän aikaa tutkia tavaraa täynnä oleva huoneisto. Maastokätkökin saattaa paljastua – hyvien tuuliolosuhteiden ansiosta – saman tien kun koira tulee ulos autosta.

- Omissa harjoituksissa koira on merkannut parhaimmillaan lähes metrin syvyyteen kaivetun paketin. Onhan se kova työ kaivaa jo puolen metrin kuoppa.

Kun 50 neliön kerrostalokaksion etsintä kestää vain 10 minuuttia, koira voi ulkopuolisesta vaikuttaa liian nopealta. Kun koira menee autoon, siitä näkee heti onko siellä hajua vai ei. Joskus, kun on ollut tutkijoita seuraamassa etsintää, on saatettu olla sitä mieltä, että koira ei tehnyt mitään – sehän vain kävi autossa.

- Myönnän, että joskus olen pitkittänyt etsintää. Tehnyt muutaman minuutin sellaista työtä, mitä ei tarvitsisi tehdä.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä