Raisa Räisänen nähtiin vielä puolen yön aikaan

Tampereella 16.10.1999 kadonneen Raisa Räisäsen tapaukseen on tammikuussa tullut uusia vihjeitä, jotka tarkentavat katoamisaikaa ja avaavat jopa kokonaan uusia tutkintalinjoja.

Poliisille ilmoittautuneiden silminnäkijöiden mukaan Räisäsen tuntomerkkeihin sopivan tytön nähtiin liikkuvan Hämeenkatu 20:n kohdalla, eli nykyisen If-vakuutusyhtiön konttorin kulmalla kello 23.53 aikaan. Aika on voitu määrittää näinkin tarkasti, sillä havainnon tehnyt pariskunta on vain hetkeä aiemmin tallentunut valvontakameran nauhalle tuona iltana.

Aiemmin poliisi on lähtenyt siitä olettamuksesta, että Räisänen talutettiin autoon Hämeenkadulla noin kello 23.00 aikaan, ja katosi sen jälkeen. Uusien vihjeiden perusteella hän olisi siis vielä palannut keskustaan autoajelun jälkeen.

Silminnäkijöiden mukaan Räisänen liikkui puolen yön aikaan pelkkä punainen toppi yllään. Aiemmin hänellä oli topin lisäksi ollut musta bleiseri, niinpä poliisi arveleekin, että Räisänen on mahdollisesti viettänyt aikaa jossain Kauppakadun tai Kuninkaankadun huoneistossa.

Entä Seurahuone?

Kenen kanssa Räisänen sitten liikkui tuona yönä? Erään silminnäkijän mukaan hänet nähtiin hyvin kylmissään myös Hämeenpuiston laidalla, ravintola Seurahuoneella, joka sijaitsee melkoisen kävelymatkan päässä Hämeenkadusta.

Onkin mahdollista, että Räisänen on tavannut joko ravintola Casablancassa tai Seurahuoneella miehen, jonka kanssa onn päätynyt viettämään iltaa jossain keskustan alueella. Ja sen jälkeen kadonnut jäljettömiin. 

Uusista vihjeistä huolimatta auto, johon Räisänen nousi, kiinnostaa Poliisia edelleen. Auto on huomiotaherättävä, amerikkalainen tai venäläinen. Aiemmin etsittiin myös Poliisi-tv:ssä 60-luvun autoa, mutta sen omistaja tavoitettiin. Auto saatiin tutkinnassa poissuljettua, niinpä poliisi toivookin, ettei sellaisen liikkeistä enää ilmoitettaisi.

Auto, jonka liikkeistä poliisi sen sijaan on kiinnostunut, on todennäköisesti 50-luvulta ja museorekisterissä. On mahdollista, että se on niin sanottu yksilamppuinen jenkkiauto, merkiltään kenties Cadillac. Jos auto ei liity katoamiseen, on erikoista, ettei autossa ollut seurue ole vieläkään ilmoittautunut poliisille.

Raisa Räisäsen katoamisen tutkinta jatlkuu niin kauan, kunnes joku selvyys asiaan tulee. Murhan mahdollisuutta kun ei ole voitu sulkea pois, eikä murha rikoksena vanhene koskaan.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä