Reindeerspotting - osa II

- Kun tätä Reindeerspotting-elokuvaa kuvattiin Rovaniemellä, koko subutex oli aika uusi asia. Alunperin se tuli Pohjois-Suomeen Raahen kautta. Joillakin oli kavereita Etelä-Suomessa ja sitä kautta tuli yksittäisiä kokeiluja, muistelee pitkän linjan huumepoliisi Martti Karjula keskusrikospoliisin Rovaniemen toimipisteessä.

- Silloin seitsemän-kahdeksan vuotta sitten se oli pienen piirin huume täällä. Nyt käyttäjiä on varmaan, jos ei 200, niin ainakin yli sata. Oli siinä Janin tarinoinnissa elokuvassa paljon hyvääkin, muun muassa se, että hän näki tulevaisuudessa mahdollisuuden muutokseen, haaveita perhe-elämästä. Vaikka se huume sitten veikin miehen, Karjula toteaa.

Martti Karjulan mukaan huumeista voi olla vaikea päästä irti, jos se ei tapahdu 30:een ikävuoteen mennessä. Rikosylikonstaapeli Karjula on ehtinyt lähes 30 vuoden poliisityössään tavata huumeidenkäyttäjiä jo kolmannessa polvessa, joten hän tietää, mistä puhuu.

Reindeerspotting-dokumentissa pääosaa esittänyttä Jania emme pääse enää haastattelemaan. Jani kuoli viime kesänä lomamatkallaan Kambodzassa mahdollisimman epäselvissä olosuhteissa. Sen sijaan tavoitimme niin ikään samassa elokuvassa esiintyneen Kimmo Rissasen ja hänen puolisonsa Mira Alajääskön.

Korvaushoidon pioneerit

Kimmo Rissanen oli yksi subutex-dokumentin sekavimmista hahmoista. Hän tonki roskiksista likaisia neuloja, huuhteli niitä vähän aikaa vesiraanan alla ja pisti ainetta suoneen. Tänä päivänä hän pyörittää päätään, ettei moisessa ollut mitään järkeä. Enää hänen ei tosin muutenkaan tarvitse etsiä aineita eikä "värkkejä" mistään, sillä hän pääsi viime vuonna korvaushoitoon.

Itse asiassa Kimmon pääsyä korvaushoitoon edisti se, että perheessä oli jo toinen korvaushoidon piirissä eli Mira. Häntä voi pitää hyvinkin korvaushoidon esitaistelijana Rovaniemellä. Mira nimittäin kyllästyi kymmenvuotiseen huumesekoiluunsa ja marssi potilasasiamiehen luo nostamaan kanteen. Korvaushoito kun kuuluu hoitotakuun piiriin ja määräaikojen umpeuduttua sitä pitäisi järjestää halukkaille.

- Mira pääsi opiaattiriippuvaisten korvaushoitoon ensimmäisenä Rovaniemellä viime vuonna. Meitä on vasta jotain viisi henkilöä korvaushoidossa, mikä on kyllä melko vähän, toteaa Kimmo Rovaniemen tilanteesta.

Kimmon ja Miran mielestä he eivät päässeet ollenkaan liian aikaisin lääkkeelliseen hoitoon. Molemmilla on takana useampia epäonnistuneita yrityksiä irtaantua huumekierteestä. Mira laskee, että katkaisukertoja on täysi tusina. Jopa vankilavieroitus on hänelle tuttua.

- Enää ei tarvitse juosta pitkin kaupunkia seuraavan satsin perässä eikä tehdä rikoksia, kuten subujen myyntiä, rahoittaakseen käyttöä. Perhe-elämäkin on rauhoittunut kummasti. Olen antanut jo 12 kuukautta puhtaita seuloja, mistä olen tosi ylpeä ja Kimmosta olen myös ylpeä, tuumailee Mira.

Puhtaat seulat ovat merkkejä siitä, että elämä on pysynyt hallinnassa. Se taas on tärkeää, jos haluaa tavata alaikäistä lasta, joka on hoidossa kasvattivanhemmillaan. Pitkän tunnelin päässä kajastaa valo: Mira tahtoo vielä saada lapsensa huoltajuuden takaisin. Se motivoi pysymään kaidalla polulla.

Subutex-juttu oikeudessa

Rovaniemen Käräjäoikeudessa alettiin puida 21.3. laajaa parin-kolmen viime vuoden aikana tapahtunutta subutexin levitystä. Poliisi löysi näyttöä muutaman tuhannen subutex-kapselin salakuljetuksesta. Takavarikkoon krp sai tuhat lääkeyksikköä. Asian käsittely jatkuu vielä ainakin tämän viikon.

Rahaa subutex-kaupassa on liikkunut satoja tuhansia euroja. Kate on kova, koska Ranskan apteekeissa, mistä nämäkin lääkkeet ovat lähtöisin, subutex maksaa vain pari euroa kipaleelta. Tutkinnanjohtaja Jukka Lakkala krp:stä kertoo aineen maksaneen välittäjälle 20-30 euroa per kappale. Rovaniemellä sitä on jo myyty maksimissaan 160 euron hintaan. Rovaniemen korkeaudella liikkuu siis maailman kallein subutex!

Selvyyden vuoksi todettakoon, ettei Kimmo ja Mira ole se pariskunta, josta tämän salakuljetusjutun yhteydessä on kirjoiteltu lehdissä. Se pariskunta on istunut jo tovin tutkintavankeudessa. Tosin Kimmokin on syytettyjen penkillä ja joutuu vastaamaan teoistaan.

- Syyttäjä ajaa mulle kahta ja puolta vuotta. Nämä ovat näitä vanhoja juttuja. Nyt korvaushoidon aikana ei ole tullut uusia juttuja. Ei ole tarvis, vakuuttaa Kimmo.

Kakkososa tulossa?

Poliisi-tv:n saamien tietojen mukaan Reindeerspottingiin olisi suunnitteilla myös jatko-osa. Ohjaaja Joonas Neuvosella tiettävästi on jo jotain materiaalia aikaisemmalta Aasian matkaltaan. Jatko-osan valmistuminen vaatinee vielä toisenkin matkan Phnom Penhin kohtalokkaille kujille, jotta Janin kohtaloon saataisiin selvyys.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä