Traumasta voi miltei aina parantua

Traumapsykoterapeutti, psykologin koulutuksen saanut Soile Poijula kertoo, että mielenterveysongelmien taustalla on hyvin usein jokin vakava trauma. Poijula työskentelee sellaisten ihmisetn kanssa, jotka ovat kokeneet jonkin onnettomuuden, tai joiden omaiselle on sattunut jotain traumaattista.

- Jotkut eivät toivu, vaan heidän kohdallaan elämä ei tunu jatkuvan, se kapeutuu ja muuttuu jatkuvaksi kärsimykseksi tapahtuneen vuoksi.

Poijulan mukaan pahin trauma syntyy silloin, kun toinen ihminen aiheuttaa pahantahtoisesti trauman, eli käytännössä tekee toista kohtaan väkivaltaisen teon.

Ihmisen mieli

Soili Poijula päätyi lukemaan psykologiaa, sillä hän kiinnostui nuorena ihmisen mielestä. Ensimmäinen työpaikka kunnallisessa mielenterveystoimessa osoittautui nuoren psykologin korkeakouluksi: jokaiseen tapaukseen oli kyettävä reagoimaan itse, sillä taustalla ei ollut suurta organisaatiota, jonka varaan potilaan olisi voinut ohjata.

Myös osallistuminen itsemurhien ehkäisyprojektiin vuonna 1987 avasi silmiä:

- Oli perheen isien ja äitien itsemurhia, mutta myös 9-vuotiaan lapsen itsemurha. Tuolloin ymmärsin, että uhreille ei ole tarjolla apua, ja varsinkin uhrien omaiset jäävät yksin.

Poijula alkoi tehdä kriisityötä, ja perusti yhden Oulun läänin ensimmäisistä kriisiryhmistä. Myös jatkuva kouluttautuminen ja tiedonhankinta käynnistyi. Poijulan aloitteesta perustettiin järjestövoimin traumaattisten kriisien hoitoon erikoistunut keskus, josta tuli heti valtakunnallinen. Poijula kritisoi sitä, ettei Suomessa vieläkään ole traumaattisten kriisien tutkimukseen ja hoitoon erikoistunutta yliopiston laitosta, vaan traumatyö lepää edelleen pitkälti järjestöjen harteilla.

Lapsen asia

Poijula työskentelee paljon myös lasten ja nuorten kanssa.

-Seksuaalinen hyväksikäyttö on yksi vakavimmista traumoista, jonka lapsi tai nuori voi kokea. Tiedetään, että suurimmalla osalla psykiatrisessa sairaalahoidossa olevista on seksuaalisen hyväksikäytön tai perheväkivallan kokemus taustalla.

Näitäkin uhreja voisaan auttaa. Avun antaminen vain pitäisi aloittaa huomattavasti nykyistä aiemmin.

- Paranemisen pitäisi käynnistyä viimeistään kuukauden kuluessa traumatisoitumisesta. Kolmen kuukauden jälkeen trauma alkaa muuttua jo krooniseksi, Poijula kertoo.

Toisten psykologien mukaan lapsi ei kysy sellaisista asioista, joista ei ole valmis kuulemaan. Poijula on kuitenkin toista mieltä, hänen mielestään aikuisilla ei riitä valmiuksia keskustella lapsen kanssa vaikeista asioista. Lapsen siis odotetaan selviytyvän sellaisistakin asioista, joista aikuiset eivät meinaa selvitä.

-Trauman käsitteleminen on todellakin viisasta, psykologi sanoo.

Hoitamalla nuoret väkivallan uhrit jo nuorina, voitaisiin välttyä tulevaisuuden mielenterveysongelmilta ja väkivallanteoilta.

Voimaa työhönsä Poijula saa siitä, että on nähnyt niin monen saaneen apua työnsä seurauksena. Omat läheiset ja aito läsnäolo heidän kanssaan antaa voimia, mutta auttamisen ammattilaiselle muiden auttaminen on ollut selvää jo pienestä pitäen:

- Pienenä naapurissa asui sijaisperhe, jonka isä löi yhtä sijaispoikaa. Sanoin vanhemmilleni, että tehkää jotain, ja he tekivät.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä